keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Haastetta pukkaa

Haasteellista on taas ollut elämä viimeiset viisi päivää. Mun toinen jalka ei toimi! Tai siis toimii se, mutta ei ilman tuskaa ja irvistelyä. Viime torstaina jo alkoi ihmeellinen särky molemmissa jaloissa ja siitä se siirtyi viikonloppuna vasempaan lonkkaan ja jäi sinne. Maanantana ei tullut kävelystä mittää. Kävin lääkärissä jos jonkinlaisissa testeissä ja nyt odottelen kotona puhelin kourassa että lääkäri soittais tuloksista. Sairaslomaa on vielä tämä päivä. Onneksi lääkkeet alkaa auttaa, mutta olis silti ihan kiva taas kerran tietää mikä mua vaivaa. Googlen mukaan se on taas raskaus tai syöpä. Ai-van!

Oli mikä oli, tuntuu ettei tämä kotona istuminen (seisominen/makaaminen, en voi istua pitkiä aikoja..) oikein sovi mulle. Tylsistyn kuoliaaksi. Käyn koko ajan kurkkimassa työsähköposteja. Kauheasti ei voi mitään puuhastella kun kaikenlainen liikkuminen sattuu ja sohvalla istuminen läppärin kanssa on yllättävän tylsää kun sitä tekee kolme päivää putkeen... Olen lähinnä katsonut netistä Bridezilla-jaksoja ja ottanut vaikutteita. :D
No ei vaiskaan.

Kuva: James Wojcik


Onneksi tänään aamulla huomasin että kenkkuilevan lonkan lisäksi olen saanut toisenkin haasteen, nimittäin Tannilta Kotipellolla -blogista! Kiitoksia!

Säännöt mennöö näin:

"Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.
 
1) Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2) Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3) Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4) Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5) Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6) Ei takaisin haastamista"
 
 
 
 
Olen joskus aiemminkin joutunut saanut kertoa itsestäni. Sillon oli kyse randomeista asioista. Tässä haasteessa ei ole määritelty mitä näiden asioiden tarttis käsitellä. Niinkun että tunnustuksia, luonteenpiirteitä vai mitä...? Jos on tarkoitus tehdä blogia tunnetummaksi niin jospa kertoisin sitten asioita, joita ei ainakaan kirjoittajakuvauksesta selviä.
 
11 asiaa minusta:
 
1. Olen ohjeistusten suhteen pikkutarkka, jos ei vielä äskeisestä selvinnyt. :)
2. Pikkutarkkuus johtuu luonteestani ja sitä on edelleen ruokkinut ammatinvalinta lakialalla.
3. Olen tunnollinen jos on kyseessä muiden asioiden hoitaminen, mutta omien tärkeiden asioiden hoitaminen ei aina innosta, paitsi sitten kun on ihan pakko. Esim. hammaslääkäriajan varaaminen. Hyi
4. Sen ajan, jonka voisin käyttää tärkeiden asioiden hoitamiseen, istun yleensä sohvalla ja neulon.
5. Jos olen kyllästynyt neulomiseen, virkkaan. (En kyllä yleensä kyllästy neulomiseen).
6. En osaa tehdä muita käsitöitä, olen esim. ihan surkea ompelija. Ompelukone kyllä on, ja helkutisti kankaita. Eihän sitä koskaan tiedä koska yhtäkkiä opinkin ompelemaan!
7. Innostun projekteista siksi aikaa kunnes innostun taas seuraavasta projektista ja edellinen jää. Onneksi tämä koskee lähinnä käsitöitä, sisustusprojekteja, nukkekotiprojekteja jne, eikä sikäli vaikuta negatiivisesti muiden kuin mun elämänlaatuun. Ja ehkä vähän miehen, joka elää niiden keskeneräisten projektieni keskellä.
8. Mulla on kissa, jonka iän just laskin ja se täyttää kymmenen! Kissan mielestä keskeneräiset projektini on myös pöljiä, koska niihin ei saa koskea vaikka niitä on jokapaikassa.
9. Meillä ei ole lapsia, se tästä vielä puuttuiskin.
10. Tämänhetkinen isompi projekti on elokuussa olevat häämme. Aion suorittaa projektin loppuun.
11. Nyt kun luin edelliset vastaukseni niin vaikuttaa siltä että olen pikkutarkan lisäksi myös jollainlailla huithapeli.

Tannin mulle tekemät kysymykset:
 
1. Mikä väri olet? 
Jaa-a. No vaikka pinkki.
2. Mikä väri haluaisit olla?
Joku hillitympi, vaikka luonnonvalkoinen.
3. Mitä väriä inhoat? 
Sinapinkeltaista ja muitakin "likaisia" värejä.
4. Mitä väriä kaipaat?
 Kaipaan vihreyttä tällä hetkellä eli kevättä ja kesää!
5. Anna menneisyydellesi väri? 
Joskus tykkäsin epänormaalin paljon liilasta.
6. Nykyhetkesi väri? 
Puna-valkoinen.
7. Minkä värinen on tulevaisuutesi? 
Pastellisävyinen.
8. Mikä on voimavärisi? 
Ei mulla ole sellaista. En ainakaan tiedä että olisi. Tai olisko se musta?
9. Missä värissä kylpisit? 
Pinkissä! Tällaisen saa Lushin kylpypommista!
10. Mihin väriin nukahtaisit?
 Vaaleansininen ja vaalea beige ovat rauhoittavia.
11. Mitä väriä antaisit läheisellesi? 
Hollantilaisella on nyt se mulla teininä ollut liila-hulluus. Eli liilaa.
 
11 totaalisen randomia ja vähän henkilökohtaistakin kysymystä haastetuille:
 
1.  Mitä katsot televisiosta?
2. Tuletko toimeen naapuriesi kanssa?
3. Mistä unelmoit?
4. Oletko toteuttanut unelmiasi?
5. Koska olet viimeksi käynyt hiihtämässä?
6. Mikä on paras saavutuksesi elämässä?
7. Luettele elämäsi lemmikkieläimet järjestyksessä?
8. Miten hemmottelet itseäsi?
9. Miten hemmottelet läheisiäsi?
10. Missä olet hyvä?
11. Paras luonteenpiirteesi?

Haastan mukaan seuraavat blogit:


Enpä ole varma oliko kaikki "alle 200 lukijan blogeja" mutta kumminkin..



 
 

 

9 kommenttia:

  1. Ohhoh, onpas "vaiva" sinulla.. ei ilm. pidä paikkaansa että veli google tietää kaiken.. mä olen kyllä sitä mieltä että google on nainen, eihän miehet osaa aatella.. No, mutta kun oli mukava lukea tätä ja nuo sinun väri-vastaukset oli ihania.. Kiva ja kiitos sinulle. Toiv. saat apua pian jotta pääset puuhastelemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti. Lääkäri soitti just että kaikki arvot oli normaalit. Googlettelu jatkukoon... :D

      Poista
  2. Heh...tuo kun googlen kautta yrittää selvittää mikä vaivaa niin voi todellakin saada tulokseksi aivan mitä vain taivaan ja maan väliltä :)....mutta hei niin voit lääkäristäkin saada ;) paranemisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :)

      Google on kyllä siitä kätevä, että outojen oireiden ilmaantuessa voi ainakin sjeltä ensitöikseen katsoa että miten nopeasti olis lääkärille asiaa. :D

      Poista
  3. Hei, kiitti haasteesta! :) Koitan vastata siihen jossain vaiheessa, meillä on nyt remonttipuuhia meneillään niin tiiviisti, että on toi bloggaaminen jäänyt. Mutta tästäpä saan syyn postata sen perinteisen seliselipostauksen, jossa jaarittelen ummet ja lammet muka kiireistä ja perään lupaus parantaa tapani ja kirjoitella viis kertaa päivässä ja liittää mukaan miljoonaa ihanaa photoshopattua sisustuskuvaa remontista. ;D

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon haasteesta! Yritän vastata siihen pikapuoliin, ainakin lähiaikoina ... Kiirettä ollut viimeaikoina mutta palaan blogin pariin varmasti piakkoin :)

    VastaaPoista
  5. Vastasin haasteeseen :)
    http://fuksianpunainenlanka.blogspot.fi/2014/03/haastetta-pukkaa.html

    VastaaPoista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...