perjantai 26. lokakuuta 2018

Ihmeiden aikaan

Meidän äiti sanoo aina että ihmeiden aika ei ole ohi. Tai että: "Tää on maailman kahdeksas ihme hei!" Mietin aina pienenä ja tyhmänä et mikä helkutin kahdeksas ihme. Onneksi nykyisin on kaikki tieto käsillä napin painalluksella. Seitsemän ihmettä siis oli jo entuudestaan. Jos äitiä on uskominen niin mä olen lisännyt kahdeksannen ihmeen monta kertaa, esim. siivoamalla huoneeni teininä. 
Nyt olen tehnyt sen taas.

Eka ihme oli se, että pääsin sienimetsään kaverin kanssa. Toinen ihme oli se, että onnistuin löytämään suppilovahveroita, vaikken voinut ajatella muuta kuin sitä että siellä se vauva kotona varmaan huutaa.

Todisteet ihmeestä.

Siellä metsässä kaveri puhui koko ajan sienipiirakasta. Mä mietin että mihin nakkaan omat sieneni kun en niitä kuitenkaan syö. Piti antaa kaverille, mutta se lähti niin sukkelaan palauttamaan anoppinsa autoa että unohdin. Lisäksi unohdin että mun piti tsekata sen sienikorin sisältö, ettei ole mennyt poimimaan muuta kuin suppiksia, kaveri kun oli ekaa kertaa sienimetsässä. Täytyykin laittaa sille viestiä...

Kotona mun reikäjuustoäitiysaivot hoki vaan että "sienipiirakka, sienipiirakka". Tein sitten sellaisen. Tämä on vaatimustasoltaan vähän korkeamman luokan piirakka, sillä se tehtiin vauva kantoliinassa, eikä kukaan loukkaantunut. Kissa loukkaantui*

Mutta en ole siis koskaan tehnyt sienipiirakkaa. Enkä varsinkaan syönyt. Nyt söin, ja otin lisää. Ihmeiden aika ei tosiaan ole ohi!

Täs olis ohjetta:

POHJA

100g luomuvoita
1,5 dl luomuvehnäjauhoja
1 dl luomuruisjauhoja
1 dl perunamuusijauhetta
1 dl emmentalraastetta
0,5 tl suolaa
1 dl vettä

-> sekoita keskenään, taputtele voideltuun vuokaan, laita kylmään täytteen tekemisen ajaksi.

TÄYTE

200g suppilovahveroja
1 iso sipuli tai 2 pientä
2 kananmunaa
2 dl luomu ruokakermaa
1/3 purkkia Cuisine Crème Fraiche pippurisekoitusta
mustapippuria
2 dl emmentalraastetta
salaattijuustokuutioita
luumutomaatteja 

Lisäksi mausteita maun mukaan, esim. timjami.

-> paista sienet ja sipulit pannussa voin kanssa, kunnes sienistä on haihtunut liika neste. Jos sipulia tippuu lattialle, siivoa se.**



-> Kaada sienet ja sipulit piirakkapohjalle. Sekoita keskenään kerma, munat, creme fraice ja 1 dl juustoraastetta.
-> laita sieni-sipuliseoksen päälle haluamasi määrä salaattijuustokuutioita/fetaa sekä puolikkaat pikkutomaatit
-> kaada päälle muna-kermaseos, ripottele päälle haluamasi mausteet, esim. timjami.
-> ripottele lopuksi päälle 1 dl juustoraastetta.
-> Paista 200 asteessa uunin alatasolla  noin 30 min.
-> tarjoa naapurille kun hän tulee hakemaan lainaamasi trimmerin.









***Kissa yritti syödä lattialle pudonneen sipulin, ei maistunut. Löysin sen myöhemmin meidän sängystä, jonne se oli kulkeutunut mun villasukan pohjaan liistaantuneena. Nam. Onneks ei ollu sieni.
















keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Lapselle nimi ja vähä kakkua

No ei vaiskaan, ei me annettu puolihollantilaiselle kakkua. Mutta nimi annettiin. Uuden kodin neliöistä innostuneena kutsuttiin tupa täyteen väkeä...vaikka eihän tämä alakerta ole sen suurempi kuin entinenkään koti. Onneksi sää suosi nimiäisväkeä ja osa nautti kakkunsa aurinkoisella terassilla.

Taiteilin tarjoilupöytään kaksi täytekakkua, lohivoileipäkakun, poropiirakkaa ja italialaisen salaattipiirakan. Tuollaista salaattipiirakkaa olen jo pidempään halunnut kokeilla, nyt tuli tehtyä. Oli kuulemma hyvää -en ehtinyt itse maistamaan.


Käytin ekaa kertaa Kinuskikissan ohjeta. Sieltä löytyi ohje Lapin poro-kinkkupiiraalle sekä salaattipiirakkaan. Myös lohivoileipäkakku myötäili Kinuskikissan ohjetta, en olisi itse keksinyt laittaa väliin sekä kylmä- että lämminsavustettua lohta. Lisäsin mukaan kuitenkin mm. katkaraputuorejuustoa ja munavoita. Kerroksia tuli aika monta, tein aina yhden ja juoksin sitten tissitainnuttamaan vauvan kunnes taas jatkoin. Toivoin juhlissa ettei kukaan kysy mitä kakussa on, koska en ole ihan varma enää mitä sinne tuli silmät kierossa lykittyä. Mutta teki kauppansa.


Täytekakkujen kanssa päätin mennä siitä missä aita on matalin ja ohittaa koristelun, koska se on muutenkin mun kompastuskiveni. Onneksi nakukakut on muotia nyt! Isommassa on sisällä puolukka- ja kinuskitäytteet, pienemmässä (mutta korkeammassa) vaniljaa, omenaa ja banaania. Oli mukavaa leipoa kakkuja pitkästä aikaa.




Silvan äiti teki aivan ihanan vegaanisen mariannekakun, joka sai kehuja myös ei-vegaaneilta.


Kakkujen päällä on samoja kukkia joita oli tilaamissani kukka-asetelmissa. Ikään kuin tämä uusi asuinpaikka ei muutenkin olisi lähes täydellinen; täällä on kukkakauppa! Tai no, viereisessä pitäjässä. Tilasin sieltä kivat kukat, hinta oli kohtuullinen ja toimitus saatiin kotiovelle juhlapäivän aamuna. Uusi vakioasiakas kiittää.



Nyt on viime viikko vielä ihasteltu kukkia ja kauniita lahjoja, vietetty perheaikaa hollantilaisen vanhempien kanssa ja syöty jääkaapista ylijäämäherkut pois. Vihdoin alkaa oikea arki, ei enää muuttohässäkkää tai juhlavalmisteluja. Lauantaina on taloyhtiön syystalkoot, kai sitä täytyy alkaa naapureihin tutustua. 


Onni, kerro minulle,
jos tulet, mistä minä
sinut tunnen?
Onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta, huulilla
kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä
sylissään.
Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,
virran vietäväksi heittää.

Tommy Tabermann

torstai 11. lokakuuta 2018

Neuleunelmia ja yösyöttöjä

Mjoo, kuten viimeksi totesin niin neulominen jäänyt sattuneesta syystä viime kuukausina vähän vähemmälle. En ole kymmeneen vuoteen neulonut näin vähän lokakuussa. Kaameeta. No eipä silti, en mä ehdi tehdä mitään muutakaan. Jos ehtisin niin varmaan neuloisin. Oikeastaan voisin just nyt neuloa, kun valvon marenkilevyjen valmistumista täällä silmät kierossa. Hollantilainen ja puolihollantilainen nukkuvat jo. Kuuntelen itkuhälyttimen kautta miten toinen kuorsaa ja toinen välillä havahtuu jotakin mölisemään. Neljä kertaa olen jo juossut yläkertaan vaientamaan sen tissillä. Siis sen pienemmän. Voitteko uskoa että meillä on yläkerta?! Mun paino on taas laskenut pari kiloa ja luulen ettei se ole enää niinkään imetyksestä vaan noista portaista.

Sunnuntaiksi ollaan kutsuttu puolisukua juhlimaan ipanapan nimiäisiä. Olen törsännyt kukka-asetelmiin ja vuokra-astioihin, sekä ostanut kaikki uudet huonekalut asuntoon, joten päätin säästää tarjoiluissa ja tehdä kaikki itse. En tiedä oliko tämä nyt kovinkaan fiksu idea. Tai siis tiedän; ei ollut. Siksi täällä valvon marenkeja keskellä yötä. Sen jälkeen kun muutettiin niin olen huomannut uuden uunin paistavan kaiken liian nopeasti. Marengit vaan ei tunnu valmistuvan reseptin ajassa...

(Nyt kissa tuijottaa epäuskoisena tuota itkuhälytintä, josta kuuluu kuorsausta...)

Julkaisen nyt näitä vauvaneulomuksia sitten. Odottelin että voisin ottaa kuvan jossa ne on vauvan päällä, mutta nyt kun kelit olisi sopivat niin eihän tuo enää näihin mahdu..

Tällaisen setin tein heti ensin:


Napit on kierrätety mun omasta vanhasta villatakista, jonka äidin englantilainen ystävä "Mrs Wood" lähetti äidille kun mä synnyin.



Housut voi kääriävyötäröltä. Nyt kun katson näitä kuvia niin ehkä mun sittenkin kannattaisi vielä sovitella näitä vauvalle.


Neuleideoita on vaikka kuinka valmiina. Ja lankaa. Katsotaan mitä sitä yösyöttöjen välissä ehtisi. Unelmoida voi ainakin.

tiistai 28. elokuuta 2018

Hamppua ja tweedia

Eipä tässä pahemmin ole ehtinyt neulomaan kun yksi pikku-ukkeli on päivät aika tiiviisti äiteessä kiinni. Hän mitään päiväunia nuku, pikkuvauvojen hommaa sellanen! Hölmö olin kun luulin että ensimmästen viikkojen kahdet päikkärit päivässä jäisi jotenkin vakioksi. Nyt tuo nukkuu max. 30 minsaa kerrallaan päivisin, herää pieruun ja huutaa. Olen miettinyt että mitä pitäisi jättää ruokavaliosta pois kaverin vatsapaukkujen helpottumiseksi. En ole keksinyt eli en ole jättänyt pois mitään. Toivotaan että tämä on vaan joku outo vauvavaihe -kaikki tuntuu olevan. Hän saa kuitenkin olla päivisin mun puolesta millanen vaan, koska edelleen nukkuu kaikki yöt. 

Mietin just tätä kirjoittaessa että uskallanko alkaa paistaa jauhelihaa, kun vauva nukkuu eikä mies ole vielä kotona. Jos alan, vauva herää heti. Jos en ala, se nukkuu varmasti vielä kaksi tuntia ja mä kuolen nälkään. 

Näköjään blogiin silti uskaltaa kirjoittaa.

Sain viime talvena anopilta lahjaksi useamman kerän Rowanin Hemp Tweed lankaa. Eli siis vähän fiinimpää tavaraa. Väri oli Duck Egg ja mun mielestä jotenkin miehekäs. Siitä sitten syntyi pipo ja kauluri. Hollantilainen suostui neulemalliksi, mutta setti meni kaverille synttärilahjaksi.




Syksyn lähestyessä kyllä neulottaa ja pahasti...täytyy koittaa löytää siihen jostakin aikaa. Jos vaikka yrittäisin valvoa pidempään kun kahdeksaan iltaisin..

Pipon ohje: Rikke Hat by Sarah Young
Kauluri: loppulangoilla ainaoikeaa, yhdistä päät.


perjantai 27. heinäkuuta 2018

Hän on täällä!

En ollut ihan väärässä kun epäilin lapsen pyrkivän maailmaan ennen laskettua aikaa. Hän alkoi pyrkimisen hyvissä ajoin pari päivää ennen laskettua aikaa ja putkahti maailmaan kolme tuntia ennen kuin kello olisi kääntynyt lasketun ajan päiväyksen puolelle. Hyvä olla ajoissa, muttei liikaa. 


Kaverilla on kaksi kättä ja kaksi jalkaa ja kaikkea muutakin ihan oikea määrä. Sanoisin että aika hyvin onnistunut projekti. Kalliiksihan tuo tuli (ja tulee..) mutta niin ne hyvät projektit aina. Nyt täytyy sitten loppuelämä pinnistellä ettei tehdä tuosta mitään hunsvottia. Tähän mennessä ollaan tultu hyvin toimeen. Vauva on perinyt isältä söpöyden ja ruokahalun, multa unenlahjat. Hyvä kombo.


Helteet ovat piinanneet kyllä olan takaa, niin kuin kaikkia muitakin suomalaisia. Lempikuukauteni heinäkuu on mennyt sohvalla hikiläntissä istuessa. Oon kyllä samalla syönyt karkkia ja lukenut hömppää. Vähän neulonutkin. Tosi vähän. 

Tänään käytin kävelyllä ja toiveikkaina nuuskimassa yhdessä kanttarellipaikassa, mutta ei kai tällä paahteella ole sienistä mitään toivoa. 


Tajusin että vihdoin toteutuu myös yksi pitkäaikainen unelma, nimittäin olla lomalla syyskuussa! Pääsen sieneen ja puolukkaan. Eilen jo opettelin vauvan sitomista kantoliinaan. Vaikka kyllähän tuo isänsä hoivissa pärjää jos mä lähden metsälle. Syyskuussa voi olla kyllä kantoliinalle muutenkin tarvetta, sillä asuto pitäis pakata. Löydettiin vihdoin meille oma koti. Ensi kuussa kaupat jos kaikki sujuu mutkitta. 

Näin se sitten menee, parissa kuukaudessa voi riekkuvasta vuokralaispariskunnasta tulla rivitalossa asuva lapsiperhe. o.O


perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kahdeksan vuotta isoäidinneliöitä

Vuosi 2010 oli kaikinpuolin käänteentekevää aikaa meikäläisen elämässä. Siihen mahtui muutto, uusi työ, uusi kotikaupunki, uusi parisuhde, kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Opin myös tekemään isoäidinneliön! Pikkusisko sai keväällä 2010 vauvan, ja isoäidinneliöistä innostuneena aloin tehdä vauvalle peittoa. Valmiiksi se ei kuitenkaan tullut ihan siinä ajassa kun olin ajatellut, siskon "vauva" on kohta reipas tokaluokkalainen. 

Neliöt ovat lojuneet keskeneräisten projektien kasassa monta vuotta. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää niitä toisiinsa, mutta kyllästyin siihenkin hommaan. Milloin on ollut tilanne se, että ei ole yksinkertaisesti ollut ketään jolle valmiin peiton antaisi, ja välillä taas on ylipäätään käynyt hermoille ajatus minkäänlaisista vauvaneuleista. Välillä on toki ihan vaan laiskottanut. Jokainen neuloja tietää miten vaikeaa on tarttua uudestaan kerran kesken jääneesen työhön enää sen jälkeen kun inspiraatio on kadotettu. Jossain vaiheessa lupasin itselleni että peitto tarvii tehdä valmiiksi jos itse sattuisin tulemaan raskaaksi. Se oli mun mielestä hyvä lupaus, sillä se piti sisällään aika suuren mahdollisuuden sitä, ettei homman tarvitsisi koskaan ryhtyä. Toisin kävi.

Kaksi ekaa ätiyslomaviikkoa hyörin ja pyörin ja laitoin kaiken mahdollisen kotona valmiiksi, koska olin ihan varma että muksu ilmestyy maailmaan aikaisessa. Eipä ilmestynyt. Aika tässä on käynyt pitkäksi, ja kun ei oikein voi kotoa kauheasti mihinkään lähteäkään, olen sitten ottanut keskeneräiset neuletyöt työn alle. Tämä kahdeksan vuoden peitto on nyt vihdoin kursittu kokoon!


Lankana on Novitan Puro Batik. Peitossa on käytetty kahta eri väriä. En kyllä millään enää muista että montako kerää tuohon meni. 

Vuonna 2010 olin vielä neulehommissa aika aloittelija. En tiedä olenko paljoakaan lopulta kehittynyt, mutta sen teidän että nyt valitsisin hommaan jonkun kevyemmän langan, peitosta tuli nimittäin todella painava! Olenkin jo hollantilaiselle toistamiseen painottanut, että tätä peitoa ei sitten pitkään aikaan saa laittaa vauvan päälle, korkeintaan vähän jaloille. Varsinainen lyijypeitto. Sisko nauroi että pysyypä vauva paikoillaan.. 


Olisko tuo nyt sitten aluksi sellainen köllöttelypeitto vaan eli sellainen johon vauva laitetaan päällipuolelle.

Koska lankaa oli hieman jäljellä, virkkasin lopuksi peiton ympäri vielä puoliympyrää.


Loppulangasta syntyi vielä pienet sukat, eihän sitä poiskaan voinut heittää..


Olen melkein joka päivä tehnyt jostakin ylijäämälangasta pienen vauvaprojektn. Sukkia, ruokalappuja, kuolalappuja, pyllypyyhkeitä.. Jämälankaa oli jäänyt myös ystävän vauvalle tekemästäni takista ja aloin siitä tehdä aikani kuluksi junasukkia. Tietysti lanka uhkasi loppua kesken. Onneksi vieläkin löytyi minikerä Batikia yhden purkin kätköistä. Joskus hyödyttää olla hamsteri! 

Tämän parin myötä uskon että olen saanut kyllä omalta osaltani tästä langasta hetkeksi tarpeekseni. Onhan siitä tullut kaikenlaista tehtyä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...