sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Viikinkitöppöset ja muuta etukäteis-jämäprojektia

Tiedättekö mitä on etukäteisjämälanka? Se on sellaista lankaa, mikä on jäänyt yli projektista, joka ei ole koskaan edes tullut valmiiksi. Mulla on tällaistakin jämälankaa nurkissa.

Ostin keväällä 2012 ison läjän Viking Naturgarn -lankaa tarkoituksenani tehdä siitä jakku. Kyllähän mä teinkin sen jakun, ja siitäpä tuli vielä ihan hienokin. Nappeja en ole saanut vuoden aikana kiinnitettyä, eikä siitä siksi ole ollut blogissa kuvaa. En ole myöskään himoinnut sitä käyttöön, koska se sopii näköjään paremmin jollekin, noh, hintelämmälle. Jakku on kivan mallinen, mutta koska se on tehty paksusta langasta, se saa meikän kannut näyttämään vielä pari numeroa isommilta kuin mitä ne on... :(

Mutta! Jämälangat otin käyttöön jo ajat sitten, heti kun tajusin ettei jakkuun tarvii enempää. Tein yhden ihan kivan pipon, mutta siitä ei ole kuvaa, koska myin sen työkaverille joululahjapakettiin laitettavaksi ja unohdin tietysti kuvata. Mutta lopuista langosta tuli mun siskolle bootsit.


Sitten on surullisenkuuluisa Elfin Color -villapaitaprojekti, josta puuttuu edelleen ne hihat. Tai siis hihat on tehtynä, mutta niitä ei ole kiinnitetty. Koskas ehtis..heh. Noh, olen tästäkin loppulangasta tehnyt kuitenkin jo pipon ja tuubihuivin, jotka ovat olleet yli vuoden jo käytössäkin. :) 



Valikoivaa tä käsityöinnostuksen suuntautuminen kyllä joskus. Ehkä tarinan opetus on se, että mulle ei sovi isot ja aikaavievät projektit, kärsivällisyys ei vaan riitä...

Bootsien ohje on täällä (hieman muokattu versio mulla käytössä).
Pipo on Novitan ohje pitsibaskeri.


lauantai 28. joulukuuta 2013

Pöllöilyä

Suuri Käsityölehden 11-12/2013 numerossa oli kiva pöllökoristeen ohje (nro 57). Heti kun näin ton pöllön niin mun jämälankalaskuri käynnistyi päässä yhtäaikaa joululahjaideageneraattorin kanssa. 

Pöllöjä! Pöllöjä! Lisää pöllöjä!

Tein näitä aamuisin bussissa ja viimeistelin illalla telkkarin ääressä. Tuli aika monta. Lankana Novita Wool (yläosat) ja Novita Nalle marjaretki ym. (alaosat). Napit on kirppikseltä ja muut osat huopaa.

Kirjastopöllöt

Söpöliinipöllöt


Hollantilaiset villipöllöt


Tuntuu silti ettei noi jämälankavarastot hupene ollenkaan. Kohta en tee muuta kun jämälankaprojekteja. Mistä sitä oikein tulee koko ajan!?

perjantai 27. joulukuuta 2013

Kaakaojuoman uusi ulottuvuus

Saatiin Hollannista lusikoita, joissa on kiinni valtava klöntti makusuklaata. Lämmitettään maito ja otetaan lusikka kauniisti käteen. Sekoitellaan ja saadaan iso kupillinen kaakaota. Minttusuklaa oli hyvää, samoin inkivääri-kookos-kaakao. Ei laihduttajille.


torstai 26. joulukuuta 2013

Siitä tuntee joulun....

..että meikä on haalinut sata eri asiaa tehtäväksi ja piinaan sitten kaikkia muitankin kun stressaan niiden suorittamisesta. Tänä jouluna valmistin laatikoiden sijaan palsternakka-vuohenjuustolaatikon, palsternakka-omenavuuoan ja jouluiset juurekset. Olivat ihan hyviä. Koska juoksin kellarin ja keittiön väliä juurekset sylissä ja voitelin vuokaa vuuan perään, en ehtinyt ottaa tuotoksista kuvia. Rosollinkin päätin tehdä ite. Siitä tuli hyvää. Myös pinkki kastike maistui raikkaammalta kun sen teki kermavaahdon sijaan kermaviilistä.


Kaffepöytään pyöräytin piparinmakuisen mutakakun. Se maistui tosin aika voimakkaasti kardemummalta, mitä taisi tulla laitettua vähän enemmän kuin reseptissä käskettiin. Mutta kyllä tuo alas meni.


Mä sain tänä jouluna hollantilaisen puhuttua ympäri ihan oikean kuusen hankintaan. Suunnittelimme varastamista, mutta päädyttiin ostamaan ihan laillinen kuusi Prisman parkkipaikalta. Tein klassisen ensikuuseilijan mokan ja kuusi pääsi imasemaan ekan vadillisen vettä tyhjäksi ennen kuin mä olin kaikki koristeet saanut laitettua. Nyt kun tultiin joulunvietosta kotiin se jo varisee. Ehdin onneksi ottaa muutaman kuvan kuusen ekoilta päiviltä. Vähän on koristeet vissiin tarkoitettu isompaan ja tukevampaan puuhun..


Tänä vuonna olen törsännyt peräti kahdenlaisiin uusiin koristeisiin. Söpöt bambit oli pakko saada Sokokselta..


Ja koska pääsin Hollantiin, pääsin myös Intratuiniin..eikä sieltä voi lähteä ilman uusia koristeita. Tällä kertaa kuppikakkuja!



Latvassa on tälläkertaa pyllynallen sijaan lumikeiju.


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Olohuoneen tapetointia ja sipsituubin uusi elämä

No niinhän ne on kuukaudet vierähtäneet ja jättikokoinen nukkekoti seisoo edelleen meidän makuuhuoneen pöydällä. Tai siis yhdistetyn makuuhuoneen/verstaan/työhuoneen pöydällä. En ole mukamas ehtinyt. Oikeesti siinä kävi niin että keittiön liesikupu liimautui ihan vimpulaan ja mulle tuli masennus ja ahdistus ja lorvikatarri. No, niin tai näin, jaksoin taas hiukan jatkaa urakointia edellisviikolla. Olkkariin löytyi tapettia ihan Sinellistä, ei tarvinnut tilata mistään nukkekotikaupasta (ne on niiiin kalliita).


Näitä kuvia kun kattoo koneelta niin tulee ihan sellainen olo et voisi omankin kämpän remontoida. Nimenomaan siis oman. Puhuttiin et pitäis saada yksi ylimääräinen huone eli isompi asunto. Tai siis mä puhuin ja hollantilainen kuunteli. Tavallaan ei tarvita, mutta olis se nyt ihan jees jos makkari olis makkari eikä tällanen monitoimikerhohuone. Ja koska mä en aio lopettaa askartelua ja lankojen hamsterointia niin väistämättä on muutto edessä. Sitte joskus. 

Mulla on pahako tapa hörppiä jotain aina samalla kun askartelen. Tääkin näyttää viattomasti teeltä, mutta eipäs olekaan! Testailin englantilaisia maustenyyttejä, jotka laitetaan niinkuin teepussit mutta kuumaan omenasiideriin. Namnam.


Kun nyt aloin tunnustuksia tekemään niin tunnustetaanpa vähän lisää. Tässä on sipsituubi, jonka olen dyykannut roskiksesta! Monta vuotta sitten! En tiedä kumpi näistä tunnustuksista oli pahempi. Mutta kun mä tiedän että tuollaisesta saa hienon pönttöuunin nukkikseen, ja inhoan ite tuollaisia tuubisipsejä enkä ikinä osta niitä, ja olen odottanu sopivaa projektia, ja se oli tuttujen roskis, ja.., ja.., ja...



Kyllä tämä tästä vielä pönttöuuniks muuttuu!



lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukortteja 2013

Jostain käsittämättömästä syystä mulla oli tänä vuonna joulukorttien teko käynnissä ajoissa, ideat valmiina ja merkit hankittuina. Olin itsekin yllättynyt. Koska Hollannista löytää aina kauniita kortteja, niin olen alkanut vähän laiskistua tässä pakkotehdäitekaikki-periaatteessani. Teen nykyään puolet ite ja puolet sitten lähettelen ihan kaupasta ostettuja. Palaan itsetehtyihin kokonaan sitten taas kun eläkeikä koittaa. (Jos on kädet vielä..taas sattuu ranteeseen..)

Sain ekana Sinterklaas-vuotenani lahjaksi ihanan Het Muizenhuis -kirjan, jossa ylisöpöt pikkuhiiret seikkailevat minimaailmassa. (Kuvia on täällä.) Siitä lähtien olen saanut joka vuosi uuden kirjan ja yleensä myös kalenterin. Viime vuoden kalenterista nappasin juhlavan kuvan koristamaan tulevien appivanhempien joulukorttia.



Sisälle pipertelin vähän kolmiulotteisuutta...viirinauhaa ja lahjapaketin. 


Muutkin kortit sisälsivät kierrätyselementtejä, kuten tämä siskolle lähtenyt heppakortti, joka oli tuunattu viime vuonna hyvältä ystävältä saadusta kortista.


Ylijäämälankaakin keksin hyödyntää... Ja taustan pellavakangas on rikkimenneestä housuntaskusta. :)


Loppua kohti vähän laiskistuin ja lähinnä vaan liimailin juttuja pahville. Tykkäsin silti lopputuloksesta.




Tällaisia siis tänä vuonna. Muistin jopa viedä postiin ajoissa. 

lauantai 14. joulukuuta 2013

Rollin´ X-mas!!

Löytyi vielä koneelta muutama siisti kuva Hollannista. Hollantilaisen äiti on rollarifani. Vähän samalla tavalla kun mä olen ollut joskus Take That fani, paitsi että se on onnistunut siirtämään fanittamisen tyylikkäästi aikuiselämään ja on pelkästään cool. Sillä on oma rollarihuone, jossa se säilyttää kaikkia fanituotteitaan, mutta tietysti on sitten ne jutut, jotka ei sinne huoneeseen mahdu, kuten übersiisti rollariflipperi, joka löytyy takkahuoneen nurkasta!

Seinät ympärillä oli vielä viimeksi turkoosit. Nyt ne oli pirtsakan vihreät. :)


Flipperillä sitten pelattiin menemään aina silloin kun leegot ei enää huvittanut. Kaikki muut sanoi "ping pong", mä sanoin "flipper". Oli mikä oli. Se ei ole aikaisempina vuosina toiminut, ja mä olenkin aina ajatellut että se on ihan vaan siisti koriste. Mutta nyt se oli korjattu ja se oli paitsi siisti koriste, myös siisti pelikone. Jäin ihan melkeen koukkuun!

Nauratti kun koneessa luki "for amusement only". Se oli myös aika nostalginen, rämisevine osineen ja skitsoine äänitehosteineen. Löysin pelilaudalta vuosiluvun 1980.


En ollut edes koskaan pelannut tuollaista, enpä toisaalta edes tiedä mihin sellaista olisin voinut mennä pelaamaan, ei noita ainakaan meilläpäin korpikuusen kannon alla ole pahemmin näkynyt. Ja jos mulla oli kakarana kolikoita niin menin Hartsalle ostaa irtokarkkeja. Markal noita, viidelkymmenel sentil pennil noita...




Ei ollut silti liian myöhäistä aloittaa, ensi vuonna sitten voin yrittää rikkoa ennätykseni...voi olla kyllä että siihen menee enemmänkin kuin yksi uusi sinterklaaskierros.


Hollantilaisen äiti laittaa aina heti sinterklaasin jälkeen kuusen olkkariin. Heidän perheessä ei pahemmin joulua vietetä muuten, mutta aina laitetaan rollarikuusi!





Mä en ole laittanut vielä ensimmäistäkään joulukoristetta. Jouluvalotkin on sanoneet sopparin irti. Ei ole joulufiilis kun ulkona on ihan mustaa ja tilillä on miinusta. Ehkä huomenna reipastun ja lähden kuusenhankintaan.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lapsi on terve kun se leikkii!

Mutta sairas jos se ei lopeta, vai miten se nyt meni.. Oltiin Hollannissa viime viikko. Ihanaa, leppoisaa lorvailua, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, lahjoja ja shoppailuja. Olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa! Sinterklaasia juhlittiin jo lauantaina kun kaikki pääsivät matkustamaan etelään viikonlopuksi. (Olen kirjoittanut Sinterklaasin vietosta aikaisemmin 2012 ja 2011 eli käyhän kurkkaamassa linkit jos et tiedä mistä on kyse). Sunnuntaina pikkuvekarat pyysivät että rakennettaisiin jotain leegoilla. No meikää ei tarvitse kahtaa kertaa pyytää! Hollantilaisen äidillä oli jemmassa kaiken maailman merirosvoleegot ja avaruusaluspalikat jättimäisessä laatikossa. Kyllä siinä vierähti tunti jos toinenkin.

Mä tein tietenkin hevostallin. Mielestäni aika hyvä saavutus ottaen huomioon että laatikossa oli tosiaan vaan erilaisia auto/vene/raketti/merirosvolaiva/linna/poliisiasema -osasia. Tallin vintille tulikin ikkuna, jossa luki "police". Tämä onkin poliisihevosten talli!








Heppojen jälkeen innostuin laatikosta löytyneistä palmunosista ja päätin tehdä rantabaarin. Hollantilainen auttoi rakentamalla aurinkotuoleja ja uimavalvojan tornin.






Lapset lähtivät kotia kohti, mutta me jatkettiin vielä rakentamalla linnaa...






Olipas hauskaa ja ihanan hyödytöntä! :)

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Parvekkeen syystuulet

Hirween tuulinen päivä! Vaan niinpä oli isänpäivänäki. Pakotin silti hollantilaisen mun kanssa lähimetsään etsimään säästöprojektin mukaisia talvikoristeita parvekkeelle. Toisinsanoen, en raskinu ostaa mitään. Täyttelin sitten pajukorit kuusenoksilla, kivillä, mustikan- ja puolukanvarvuilla. 



Ihan maasta keräämällä löytyi myös tosi kauniita käpyjä ja oksia. Ei maksanu mittää! Tietysti jos asuttais Hollannissa niin olisin silti menny Intratuiniin -huokaus- mutta kun ei asuta niin ei asuta.


Pelargoniat aiheuttaa päänvaivaa, koska haluaisin pitää ne hengissä, muttei hajuakaan missä. Parvekkeella tulee liian kylmä, kellarissa on liian kuumaa ja pimeää, eikä kämpässä ole niille mitään sopivaa paikkaa. Päätin laittaa ne ikkunan sisään. Siellähän ovat sitten ikään kuin sellaisella mummoterassilla. Katsotaan kuinka käy...


Krysanteemi vielä teki uusia nuppuja vaikka on marraskuu... Hollantilaisen äiti oli lähettäny mulle postissa Bride-kukkasipuleita kihlajaisuutisen kuultuaan. Ihania! En vaan vielä ole keksinyt mihin nämä istuttaisin.. Ehkä noihin pajukoreihin vois kokeilla.


Ja sitten oudoin juttu: laventeli on tehnyt kukan! Nyt sitten, marraskuussa!! Koko kesän olen odottanut.. Wtf?

 

Meidän pihassa tuuli niin paljon että ihan tosissani ajattelin että toi lipputanko katkeaa...


Nyt saa talvi tulla mun puolesta. Loppuu tällainen laventelien sekoilu ja syysmyrskyt!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...