lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulukortteja 2013

Jostain käsittämättömästä syystä mulla oli tänä vuonna joulukorttien teko käynnissä ajoissa, ideat valmiina ja merkit hankittuina. Olin itsekin yllättynyt. Koska Hollannista löytää aina kauniita kortteja, niin olen alkanut vähän laiskistua tässä pakkotehdäitekaikki-periaatteessani. Teen nykyään puolet ite ja puolet sitten lähettelen ihan kaupasta ostettuja. Palaan itsetehtyihin kokonaan sitten taas kun eläkeikä koittaa. (Jos on kädet vielä..taas sattuu ranteeseen..)

Sain ekana Sinterklaas-vuotenani lahjaksi ihanan Het Muizenhuis -kirjan, jossa ylisöpöt pikkuhiiret seikkailevat minimaailmassa. (Kuvia on täällä.) Siitä lähtien olen saanut joka vuosi uuden kirjan ja yleensä myös kalenterin. Viime vuoden kalenterista nappasin juhlavan kuvan koristamaan tulevien appivanhempien joulukorttia.



Sisälle pipertelin vähän kolmiulotteisuutta...viirinauhaa ja lahjapaketin. 


Muutkin kortit sisälsivät kierrätyselementtejä, kuten tämä siskolle lähtenyt heppakortti, joka oli tuunattu viime vuonna hyvältä ystävältä saadusta kortista.


Ylijäämälankaakin keksin hyödyntää... Ja taustan pellavakangas on rikkimenneestä housuntaskusta. :)


Loppua kohti vähän laiskistuin ja lähinnä vaan liimailin juttuja pahville. Tykkäsin silti lopputuloksesta.




Tällaisia siis tänä vuonna. Muistin jopa viedä postiin ajoissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...