maanantai 10. kesäkuuta 2013

Kesäruoka, hyvä mieli

Päätettiin loppuviikosta että yritetään tehdä viikonlopun sapuskat kotona ettei sitten mene taas niiiin paljoa rahaa ulkona syömiseen. Näin tehtiin. Mä yritin unohtaa että kampaamoreissuun meni melkeen kaksisataa..

IPad on kätevä vehje jos se sattuu olemaan laukussa kun tulee bussilla töistä, on sopinut Prismatreffit, eikä ole hajuakaan kauppalistasta. Etsiskelin Pirkan sivuilta nälkäiseksi tekeviä ohjeita ja löysin Meloni-halloumi-mansikkasalaatin ohjeen. Namnam. Tällaista siis. Hyvää tuli. Miten halloumi voikin olla niiiin hyvää! Erityisesti tykkäsin tuosta minttuisesta kastikkeesta, sopi tosi hyvin. Tämän kanssa nautittiin jo suosiomme saavuttanutta Louis Max -valkkaria ja hunajamarinoituja broikkufileitä.


Tänään olen ollu kipeenä ja viettänyt koko päivän sängyssä kipuillessa, ja sitten lopulta muuten tokkurassa liioista lääkkeistä. Heräsin klo 20 kun näin unta että ufot on tulleet kaappaamaan mut eikä hollantilainen siinä unessa nähnyt ufoa vaikka mä selkeästi näin. Vilkaisin herättyäni peiliin, enkä yhtään ihmetellyt jos vaikka joku avaruuseliö erehtyisikin luulemaan mua marssilaiseksi. Mietin mitä voisin syödä ettei tulisi taas paha olo ja päädyin tekemään hedelmäsalaattia kaikesta mitä kaapista löytyi.


Käytin salaattiin eilisen salaatin cantalope - ja hunajamelonit, appelsiinin, purkillisen ananasta, niinikään salaatista jääneet mansikanpalat ja aamupalan avokadoylijäämät. Tuli hyvää.


Vähän jätskiä päälle niin johan lähti paha mieli. Huomenna on pakko pinnistellä töihin.

Tässä vielä halloumisalaatin ohje, kun aina ne jossainvaiheessa katoaa netistä:

Ainekset6-8 annosta
1 ruukkuPirkka lollo rosso salaattia
1 ruukkuPirkka rucolaa
n. 1 kgvesimelonia
n. 500 gcantaloupe- eli verkkomelonia
1-2 rs (à 250 g)Pirkka mansikoita
1 pkt (250 g)Pirkka halloumijuustoa
1-2 rklöljyä
Kastike
4 rklPirkka ekstra neitsytoliiviöljyä
2-3 rklvalkoista balsamiviinietikkaa
n. 1/2 dlJärvikylä vahvaa minttua hienonnettuna

mustapippuria




Vaihe 1
Revi huuhdotut ja valutetut salaatit vadille. Kuori, poista siemenet ja paloittele melonit reiluiksi paloiksi. Puhdista ja lohko mansikat. Viipaloi halloumi.
Vaihe 2
Paista halloumit rasvassa kauniin ruskeiksi.
Vaihe 3
Sekoita kastikeainekset keskenään.
Vaihe 4
Lisää melonit ja juustot vadille. Koristele mansikoilla. Kaada kastike salaatille. Tarjoa grillatun broilerin lisäkkeenä.

1 kommentti:

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...