lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kaasoarmeija kokoontui jälleen

Ei ole oikein mitään blogattavaa kun en vapaa-ajalla mukamas ehdi tekee muuta kun miettimään hääjuttuja. Ollaan viimeiset kolme viikkoa oltu yllättävän aktiivisia häähommailujen suhteen ja saanut aikaiseksi kaikenlaista, kuten kukkatilaus ja sormusasiat. Hollantilainen tuossa vähän vihjailee että tarttis hetkeksi jättää ne kukkakimppupohdinnat vähä vähemmälle ja hoitaa paperihommia. Eli siis esteettömyystodistukset ja sen sellaista. Kutsutkin on puoliksi tehty, sisällöt puuttuu, eli kai sekin paperihommiksi on laskettava.

Mä sain myös valmiiksi ihanan neuleen itselleni häihin! Kuvia ei tuu, hihii!

Kaasojen kanssa kokoonnuttiin askartelujen pariin ja tehtiin liukuhihnalla hääkutsujen kannet. Oli oikein hauskaa ja myös herkullista, koska yksi kaasoliini oli tehnyt maittavaa juusto-saksanpähkinäpiirakkaa Kinuskikissan ohjeella.


 Namnam. Kyytipojaksi nautittiin klementiini-avokado-lohisalaattia 





Tämän jälkeen kikatettiin tunti ja muistettiin jossain vaiheessa että ai niin piti tehdä ne kutsut...


Saatiin kyllä aika paljon aikaiseksi. Miksi pitää mukamas olla häät että voi kokoontua parhaiden kavereiden kanssa skumpan ja herkkujen äärelle askartelemaan? Pitää jatkossa alkaa miettiä että voisiko tällaista ihan harrastaa jopa muuten vaan..pääsiäisaskartelut, jouluaskartelut, vappuaskartelut..teemoja riittää kyllä.

Loppuillasta tungettiin yksi kaaso mun äidin vanhaan hääpukuun. Hienosti se sinne sujahti vaikka puku on ajoilta jolloin ihmiset ei ilmeisesti saaneet tarpeeksi ruokaa..äitini oli ainakin ihan luuviulu.


lauantai 22. maaliskuuta 2014

Babydekentjes!

Otsikko on hollantia ja tarkoittaa vauvanpeittoja. Koska niitähän minä tein ja sitten lähetin ne Hollantiin. Tai Alankomaihin. En varmaan koskaan tule tajuamaan mikä se ero on.

Hollantilaisen ihana pikkusisko pyöräytti maailmaan tyttölapsen, joka sai kaupan päällisiksi vielä saman syntymäpäivän kuin enollaan on. Koska mä olin aikani kuluksi tehnyt *tadaa!* jämälangoista isoäidinneliöitä ja koska niihin tuli mun mielestä vauvalle sopivat väritkin, niin kasasin neliöistä peiton. Sekoitin joukkoon valkoista ja tein siitä myös tuollaiset pyöryläreunukset. Olen itsekin vähän yllättynyt tästä tarmonpuuskasta. Olen mä ennenkin tehnyt neliöitä, mutta ei ole kärsivällisyys riittänyt muuhun kuin kesäpipoihin. (Tuossa jutussa mainittu vauvanpeitto on edelleen kesken..en jaksa liittää niitä pikkupaloja toisiinsa. Katotaas kenen vauvalle se sitten tulee..)


Tässä vielä pari kuvaa siitä kun peitto oli muotoutumassa. 



Samoihin aikoihin saapui toinenkin pikku hollantilainen maailmaan, nimittäin kaveripariskunnan poikavauva. Tälle miekkoselle lähti toisenlainen peitto.


Onni onnettomuudessa oli se, että kun mietin koskakohan ehtisin nuo postittaa niin hollantilaiselta halkesi hammas sushia syödessä (!). Tai siis ei se nyt onni ollu, vaan se oli se onnettomuus. Koska ensiapukohtaaminen suomalaisen, kaupungin hammashuollon ostopalveluna buukkaaman "hammaslääkärin" kanssa oli hyvin traumaattinen, perheemme hollantilainen pakkasi kimpsut ja kampsut ja lensi oman isänsä vastaanotolle kotikaupunkiinsa. Pyörittelin silmiäni, kunnes näin loistavan mahdollisuuden saada peitot vauvojen päälle ilman postikustannuksia. 



Niin läks peitot siis hollantiin ja vauvatkin oli kuulemma vielä sen verran pieniä että mahtuivat noiden päälle/alle köllimään. En päässy ite mukaan kun mulla ei ole passia. Hakemus on vetämässä mut pelkään ettei mulle myönnetä minkäänlaista maastapoistumislupaa kun vein liitteeksi niiiin kamalan passikuvan.

 Noh, kohti uusia projekteja!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Siivoussunnuntai ja kirppislöytöjä

Hollantilainen lähti sukuloimaan tuulimyllymaahan ja mä jäin ton kahelin katin kanssa pitämään taloutta pystyssä. Tuntuu kyllä että sitäs aa ihan fyysisestikin pitää pystyssä, toi kissa juoksee ihan_koko_ajan ja hajottaa paikkoja. Se sekoaa aina tähän aikaan vuodesta kun aurinko alkaa paistaa. Alkaa 45 neliöö käydä vähän pieneksi kun kattimatti ottaa kierroksia. Nyt se onneks nukahti ni mä saan olla hetken rauhassa. Huoh.

Meikä ei ole ehtinyt askartelemaan mitään kun koko ajan mukamas on niin kiire ja sitten kun ei ole kiire ja yrittää istua paikallaan niin toi lonkka sattuu edellen. Eilen vietettiin naistenpäivää ystävän kanssa kirppiksiä kierrellen. Mulla on aina jotain tiettyä mielessä mitä lähden etsimään, mutta niinhän siinä käy, että tulee ostettua kaikenlaista randomia kuten lankaruusukone vuodelta viisi. Tai ainakin siltä ajalta kun lankapuhelinnumerot oli kuusinumeroisia. Olen aina tarvinnut tällaisen, en vain tiennyt sitä ennen kuin eilen vasta.


Ei mitään hajua mitä teen tuolla. Teen varmaan lankaruusuja. Mutta ei sitä nyt voinut sinne kirppikselekään jättää! 

Löysin myös ihanan lasimaljan. Vain tämän takia aion ovesta ulos tänään..mä menen Siwasta ostamaan tohon pääsiäisrakeita. En kyllä tiedä onko niitä vielä kaupoissa, mut olis parasta olla!


Ja sopii hyvin kaveriksi mun aiemmin löytämälle pullolle.


Tein myös aikamoisen alkukevätsiivouksen ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Häitten takia on yllättävän paljon kaikenlaista ihme kamaa pyörimässä nurkissa. Niinkuin vaikka noita häälehtiä.


Kissan kanssa vaihdettiin yhdessä lakanat. Mä vaihdoin ja hän yritti kaikkensa etten onnistuisi. Yllättävän vaikeaa oli saada leveä peitto leveään pussilakanaan kun kissa roikkuu kiinni jommassa kummassa jatkuvasti. Ja hyökkäilee mun käsiin.



Seuraavaksi aion ihan vaan istua soffalla ja ihmetellä mitä mä ennen tein aina yksinäni kun nyt en näytä keksivän muuta kuin siivoamista..


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Haastetta pukkaa

Haasteellista on taas ollut elämä viimeiset viisi päivää. Mun toinen jalka ei toimi! Tai siis toimii se, mutta ei ilman tuskaa ja irvistelyä. Viime torstaina jo alkoi ihmeellinen särky molemmissa jaloissa ja siitä se siirtyi viikonloppuna vasempaan lonkkaan ja jäi sinne. Maanantana ei tullut kävelystä mittää. Kävin lääkärissä jos jonkinlaisissa testeissä ja nyt odottelen kotona puhelin kourassa että lääkäri soittais tuloksista. Sairaslomaa on vielä tämä päivä. Onneksi lääkkeet alkaa auttaa, mutta olis silti ihan kiva taas kerran tietää mikä mua vaivaa. Googlen mukaan se on taas raskaus tai syöpä. Ai-van!

Oli mikä oli, tuntuu ettei tämä kotona istuminen (seisominen/makaaminen, en voi istua pitkiä aikoja..) oikein sovi mulle. Tylsistyn kuoliaaksi. Käyn koko ajan kurkkimassa työsähköposteja. Kauheasti ei voi mitään puuhastella kun kaikenlainen liikkuminen sattuu ja sohvalla istuminen läppärin kanssa on yllättävän tylsää kun sitä tekee kolme päivää putkeen... Olen lähinnä katsonut netistä Bridezilla-jaksoja ja ottanut vaikutteita. :D
No ei vaiskaan.

Kuva: James Wojcik


Onneksi tänään aamulla huomasin että kenkkuilevan lonkan lisäksi olen saanut toisenkin haasteen, nimittäin Tannilta Kotipellolla -blogista! Kiitoksia!

Säännöt mennöö näin:

"Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa.
 
1) Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2) Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3) Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4) Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
5) Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6) Ei takaisin haastamista"
 
 
 
 
Olen joskus aiemminkin joutunut saanut kertoa itsestäni. Sillon oli kyse randomeista asioista. Tässä haasteessa ei ole määritelty mitä näiden asioiden tarttis käsitellä. Niinkun että tunnustuksia, luonteenpiirteitä vai mitä...? Jos on tarkoitus tehdä blogia tunnetummaksi niin jospa kertoisin sitten asioita, joita ei ainakaan kirjoittajakuvauksesta selviä.
 
11 asiaa minusta:
 
1. Olen ohjeistusten suhteen pikkutarkka, jos ei vielä äskeisestä selvinnyt. :)
2. Pikkutarkkuus johtuu luonteestani ja sitä on edelleen ruokkinut ammatinvalinta lakialalla.
3. Olen tunnollinen jos on kyseessä muiden asioiden hoitaminen, mutta omien tärkeiden asioiden hoitaminen ei aina innosta, paitsi sitten kun on ihan pakko. Esim. hammaslääkäriajan varaaminen. Hyi
4. Sen ajan, jonka voisin käyttää tärkeiden asioiden hoitamiseen, istun yleensä sohvalla ja neulon.
5. Jos olen kyllästynyt neulomiseen, virkkaan. (En kyllä yleensä kyllästy neulomiseen).
6. En osaa tehdä muita käsitöitä, olen esim. ihan surkea ompelija. Ompelukone kyllä on, ja helkutisti kankaita. Eihän sitä koskaan tiedä koska yhtäkkiä opinkin ompelemaan!
7. Innostun projekteista siksi aikaa kunnes innostun taas seuraavasta projektista ja edellinen jää. Onneksi tämä koskee lähinnä käsitöitä, sisustusprojekteja, nukkekotiprojekteja jne, eikä sikäli vaikuta negatiivisesti muiden kuin mun elämänlaatuun. Ja ehkä vähän miehen, joka elää niiden keskeneräisten projektieni keskellä.
8. Mulla on kissa, jonka iän just laskin ja se täyttää kymmenen! Kissan mielestä keskeneräiset projektini on myös pöljiä, koska niihin ei saa koskea vaikka niitä on jokapaikassa.
9. Meillä ei ole lapsia, se tästä vielä puuttuiskin.
10. Tämänhetkinen isompi projekti on elokuussa olevat häämme. Aion suorittaa projektin loppuun.
11. Nyt kun luin edelliset vastaukseni niin vaikuttaa siltä että olen pikkutarkan lisäksi myös jollainlailla huithapeli.

Tannin mulle tekemät kysymykset:
 
1. Mikä väri olet? 
Jaa-a. No vaikka pinkki.
2. Mikä väri haluaisit olla?
Joku hillitympi, vaikka luonnonvalkoinen.
3. Mitä väriä inhoat? 
Sinapinkeltaista ja muitakin "likaisia" värejä.
4. Mitä väriä kaipaat?
 Kaipaan vihreyttä tällä hetkellä eli kevättä ja kesää!
5. Anna menneisyydellesi väri? 
Joskus tykkäsin epänormaalin paljon liilasta.
6. Nykyhetkesi väri? 
Puna-valkoinen.
7. Minkä värinen on tulevaisuutesi? 
Pastellisävyinen.
8. Mikä on voimavärisi? 
Ei mulla ole sellaista. En ainakaan tiedä että olisi. Tai olisko se musta?
9. Missä värissä kylpisit? 
Pinkissä! Tällaisen saa Lushin kylpypommista!
10. Mihin väriin nukahtaisit?
 Vaaleansininen ja vaalea beige ovat rauhoittavia.
11. Mitä väriä antaisit läheisellesi? 
Hollantilaisella on nyt se mulla teininä ollut liila-hulluus. Eli liilaa.
 
11 totaalisen randomia ja vähän henkilökohtaistakin kysymystä haastetuille:
 
1.  Mitä katsot televisiosta?
2. Tuletko toimeen naapuriesi kanssa?
3. Mistä unelmoit?
4. Oletko toteuttanut unelmiasi?
5. Koska olet viimeksi käynyt hiihtämässä?
6. Mikä on paras saavutuksesi elämässä?
7. Luettele elämäsi lemmikkieläimet järjestyksessä?
8. Miten hemmottelet itseäsi?
9. Miten hemmottelet läheisiäsi?
10. Missä olet hyvä?
11. Paras luonteenpiirteesi?

Haastan mukaan seuraavat blogit:


Enpä ole varma oliko kaikki "alle 200 lukijan blogeja" mutta kumminkin..



 
 

 

lauantai 22. helmikuuta 2014

Sitä Oikeaa etsimässä

Taas kerran. Siis eihän se riitä että on löytänyt sen oikean noin niinkuin pariutumismielessä, kyllä elämässä täytyy löytää myös sopiva meikkivoide. Vaikeusasteeltaan nämä projektit ovat kyllä melkein samalla viivalla. Saattaa jopa olla että hyvän meikkivoiteen löytäminen on vaikeampaa. 

Siitä on nyt aika lailla vuosi kun käänsin selkäni peruskosmetiikalle ja vaihdoin kaiken kertaheitolla luonnonkosmetiikkaan. Heti aluksi täytyy todeta, että päivääkään en ole katunut. Olen jopa ehkä alkanut tuputtaa elämäntapaani muillekin. Sori. Tietysti luonnonkosmetiikassakin on eroja ja kaikki ei sovi kaikille, joten kokeilemalla on pitänyt etsiä itselle sopivia tuotteita. Haastetta lisää atooppinen iho ja varsinkin sen kausioireilut (jokin juttu on hyvä pari kuukautta, ilma kylmenee/kuumenee ja homma ei enää toimikaan). Edelleenkään en voi sanoa että olisin löytänyt kaiken mitä tarvitsen, vaan etsintä jatkuu. Onneksi se on myös ihan hauskaa ja matkan varrelta olen löytänyt merkkejä ja tuotteita jotka varmasti otan omikseni. Häiden lähestyessä (eiks ne kuitenkin jo kohta ole? Enää puoli vuotta!) olen alkanut kuumeisesti metsästää hyvää meikkivoidetta.

Niin ja tiedoksi: tämä kirjoitus ei ole sitten mikään maksettu mainos. Miltään osin. Kunhan nyt jaan kokemuksiani.

Ostin Sokokselta mulle entuudestaan tuntemattoman Benecos -sarjan tuotteita pari viikkoa sitten. Myyjä toitotti erityisesti hyvää hinta-laatusuhdetta. Ja edullisiahan nuo olivatkin, ja sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Matkaan lähti pääasiassa meikkejä. Meikkivoide, mineraalipuuteri, poskipuna ja ripsari.


Meikkivoiteesta myyjä kyllä sanoi, että se on aika peittävää ja kannattaa sekoittaa kosteusvoiteeseen. Sekoitin. Tuloksena oli ihan laikukas naama, jossa oli kasoja meikkivoidetta ja sitten kohtia joissa ei ollut yhtään mitään. Pesin nassun ja yritin uudestaan, tällä kertaa laitoin kosteusvoidetta sekaan yli puolet. Tadaa! Länttejä, länttejä.


Meikkivoide jämähti paikoilleen kuin salamaniskusta, eli sitä ei käytännössä voinut levittää yhtään. Jos kasvoissa oli yhtäkään kuivempaa kohtaa, se tarrasi niihin erityisen lujasti. Jos yritti tällaisesta kohdasta levittää sitä edelleen, se lähti kokonaan pois. Meitsi kiroili pesuhuoneessa niin et hollantilainenkin lopetti pelaamisen ja tuli katsomaan mitä mä hommaan.

Perisuomalaiseen tapaan etsin syytä omasta meikkaustaidostani ja omasta ihostani. Sitten vasta aloin etsiä netistä muiden käyttäjien kokemuksia ja totesin, etten olekaan ainut maailmassa jolle kyseinen meikkivoide on aiheuttanut hetkellisiä epäonnistumisen tunteita. Ilmeisesti sitä olisi pitänyt ravistaa ihan helkutisti, sekoittaa kosteusvoiteeseen, levittää sudilla supernopeasti ja silti olisi tulos voinut olla sama. Huh. 

No joo, onneksi tämä kokeilu ei kustantanut niinsanotusti pal mittää.

Loppuihin meikkeihin olinkin sitten todella tyytyväinen. Ripsiväri on nyt käytössä ihan joka päivä. Mulle jäi aiemmin traumat Laveran ripsiväristä, joten olin jo ehtinyt tottua ajatukseen että ripsarin täytyy aina vaan olla tavallista. Poskipuna näyttää tuossa rasiassaan todella räikeältä, mutta poskilla luonnolliselta. Tai jos ei näytä niin kuristan mun työkaverit kun ne ei ole sanoneet mitään. Samoin puuteri on ihanan silkkistä ja pysyy kasvoilla hyvin.

Ostin lisäksi kosteusvoidetta ja suihkugeelin, tuoksuina sitrus ja appelsiini. Hyviä ovat. Kaupan päälle sain purkin ryppyvoidetta, mutta sille ei onneks ole vielä käyttöä...kai. :D

 
Seuraavaksi suuntaan varmasti Jolie -nimiseen putiikkiin Helsingissä. Verkkokauppakin näyttäis olevan, ja hoitola. Heillä on ainakin myynnissä erästä meikkivoidetta, josta olen kuullut paljon hyvää. Hinta on kolminkertainen tähän kokeiluun verrattuna, mutta katsotaan ny...

Jos jollain on hyviä luonnonkosmetiikkavinkkejä niin antaa kuulua! :)

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Pienen mökin laittaa-jaa

Sen sijaan että olisin kuitenkaan sunnuntaina siivonnut tai ollut muuten järkevä, jatkoin nukkisprojektia. Haluan makkarin pöydän takaisin käyttöön. Tä on kyllä mun ehkä hitain projekti ikinä. Luulen että ne kaverin lapset menee lukioon ennen kuin saavat tämän...

Eniten aikaa meni siihen kun neuroottisesti käytännöllisesti lajittelin ostamani puutikut luokkiin vinot ja vimpulat, suorat ja vaaleat ja väärän sävyiset mutta käyttökelpoiset. Tietysti vinoja ja vimpuloita oli selvä enemmistö! Näin sitä kuluttajaa huijataan.


Päätin maalata olohuoneen lattialistat valkoisiksi. Maali oli tietenkin kuivunut ja jouduin aikani sotkemaan veden kanssa ennen kuin se alkoi pelata. Muutaman maalikerroksen jälkeen olin tyytyväinen tai väsynyt.


Olkkarin tapetit ei menny niinku Strömsössä, mutta ovatpahan nyt seinällä kuitenkin... Listat repsottavat kummallisesti, ehkä mä en sitten kuitenkaan ottanut niitä suorien tikkujen pinosta.




Pönttöuuni on vuorattu remonttitasoitteella ja alkaa nyt jo näyttää aika hyvältä. Tarkoitus on hioa se ja maalata luonnonvalkoiseksi. En kyllä ole keksinyt että mistä saan siihen luukut..


Olen vihdoin saanut erävoiton keittiön leivinuunin liesikuvusta. Maalailin uunia jälleen kerran. Näyttää silti siltä, etten koskaan saa noita ihme viivoja peittoon. Toivotaan että talon asukit/leikkijät ei ole ihan yhtä pikkutarkkoja kun remonttireiska. :) Toi tiilihormi on mun suosikki tässä talossa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...