sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Julistan hössötyksen ja flunssakauden alkaneeksi!

Yksi syksyn saapumisen varmin merkki on se, että perjantai aamun valjetessa mun kurkkuun oli kasvanut kaktus. Kaksi kupillista hunajavettä klo 6.30 ja arpomista voiko mennä töihin vai ei. Aivastelua. Niistämistä. Holtitonta aivastelua... Päätin jäädä kotiin. On oikeesti todella tympeetä sairastua perjantaina, just ennen viikonloppua. Nytkin olis ollut Hevoset Stadionilla, käsityömessuja ja vaikka mitä. Istun sitten kotona, yskin ja niistän nenää. Onneksi hevoset näkee sentään telkkarista illemmalla. Ottaa kyllä päähän silti. Ja vaikka on kotona, ei silti pysty tekemään edes mitään kotitöitä ja ensi viikosta tulee ihan kamala, koska olen todennäköisesti semikipeä, töitä on paljon ja asunto on siivoton. Valivalivali.

Onneksi netistä pystyy katsomaan morsiuspukuja ja sen sellaista suht vähällä vaivautumisella. Läppärin voi ottaa syliin sohvalle. Mä olen puoliksi suunnitellut meidän häät jo. Loppu on enää rahasta kiinni -tietty. Tänään laskin että jos vuokran ja opintolainan lyhennyksen jälkeen laitan muutaman satkun säästötilille joka kuukausi, saadaan jonkinlaiset häät kasaan. Ehkä. Mulla ei oikeasti ole mitään käryä siitä että mitä häät maksaa. Mitä ne maksaa? (on muuten ainut asia mitä en vielä ole googlettanut). Kai ne maksaa just sen verran kun niihin laittaa rahaa... Me tehtiin vieraslista, jossa on "ihan vaan kaikki läheisimmät" perheenjäsenet ja ystävät. Tuli silti aika pitkä lista. Otin ihmisiä pois listalta hampaat irvessä -jäi silti vielä aika pitkä lista. Meillä on onneksi käytössä salainen ase eli kahden kulttuurin yhteensovitustarkoitus. Aion ottaa vähän mallia hollantilaisista häistä ja mahdollisesti jopa saavuttaa pieniä säästötavoitteita samalla. :) Tai sitten en, koska mulla karkaa mopo käsistä. :)

Mä olen laittanut juhlapaikkoihin tarjouspyyntöjä, joissa puhutaan "juhlista". Olen ihan varma että jos sana häät mainitaan, lätkäistään kaikkiin asioihin suurempi hintalappu. Kampaajaltakin aion tilata "juhlakampauksen" ja "juhlameikin". Mietin vielä et miten ne harjoittelut sit menee. Onks sellaisia pakko harjoitella? Jos mä maksan 100€ kampauksesta niin eikö sen kuulu olla ihan hieno ilman mitään harjoittelua?

Onks mulla lähtenyt jo häähössötys lapasesta? :D

Mulla ei ole mitään kuvia liittyen kipeenä olemiseen tai morsiuspukujen googlettamiseen (en varmaan laita tänne vaihtoehtoja etukäteen. :P ). Siispä laitan kuvia tekemistäni tiskiräteistä taas kerran. Näitä nyt vaan koko ajan tulee. Suurinta osaa en muista/ehdi/jaksa kuvata. Mutta tein muutaman taas jämälangoista ja kokeilin virkkauksellakin, ni täs on sitten kuvia myös.

Novita Tennessee jämälangoista syntyi kaksi rättiä. Ohjeet omast pääst.


Kuppikakku ja karhunen on tehty Drops Cotton Light -langasta (minkä tilasin jo ajat sitten) ja Elaine Fitzpatrickin ohjeilla.


Tein myös iPadille suojapussukan kun yks ilta innostuin virkkaamaan. Tämä oli siis jo kesällä. Virkkasin vaan menemään, koska piti harjoitella pylväitä. Nyt pitäis vieläs saada aikaiseksi laittaa läppään napit. Niitä kyllä riittää. Paitsi että pysyy se tuolla ilman nappejakin. Lanka on Puro Batik.


Mulla on taas tuhat ja yksi neuleprojektia kesken. Villapaidan hihat on edelleen kiinnittämättä. Se vaikuttaa niin vaikealta etten uskalla aloittaa, koska olen muuten tyyttyväinen työhön. Renttupaita on muuten valmis, mutta hihat ei sovi vaikka olen tehnyt ne uudestaan kolmesti. Alkaa jurppia koko renttupaita. Teen sensijaan hollantilaiselle sukkia virolaisesta villalangasta. Eka valmistuu varmaan tänään kun mä pääsen esteratsastuksen ääreen tapittamaan. Sukkaa sovitettiin aamulla ja hollantilainen tokaisi että "Tä on niiin vakavaa. Mua jännittää nä sukat yhtä paljon kuin kihloihin meneminen." Et ei mitään paineita tästäkään projektista! :D


p.s. tapoin orkidean.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kesäkurpitsalasagne a´la Anna Laine

Mulla on tänäänkin ylityövapaata ja kiittelen itseäni hyvästä ideasta pitää vapaat just tänä viikonloppuna. Ajattelin tänään ryhdistäytyä ja palauttaa taas kerran kirjastosta yliajaksi omimani kirjat. Sitten mä muistin että Outi Pakkasen Talvimies-kirjan takaosassa on niin monta hyvää reseptiä että ne tarvii vielä kirjoittaa ylös!

Pakkasen kirjoissa seikkailee Anna Laine -niminen henkilöhahmo, joka kaiken muun ohella kokkaa jatkuvasti jos jonkinlaisia herkkuja (tai jos ei kokkaa niin käy ravintolassa). Eli luet dekkaria ihan normaalisti illalla sängyssä ja tulet älyttömän nälkäiseksi! Kirjassa kuvaillaan aina koko ruuanlaittoprosessi, tuoksut, maut ja värit, hyvin yksityiskohtaisesti. Yritä siinä sitten olla menemättä jääkaapille.. Pakkanen on julkaissut aikoinaan myös Anna Laineen keittokirjan Porosta Parmesaaniin. Huomasin kuitenkin kesällä Talvimiestä lukiessani, että kirjan loppuosassa on tarinassa valmistettujen ruokien ohjeet. Jee!

Mä tein kirjasta parsakaaligratiinia ja kesäkurpitsalasagnen. Parsakaaligratiiniin nyt löytyy miljoona ohjetta muutenkin, mutta tämä oli yksinkertaisuudessaan todella hyvä. Kesäkurpitsalasagnen valitsin siksi, että meillä on aina kaapissa kesäkurpitsaa ja koska reseptin mukaan ruuanlaitto vaati hieman askartelutaitoja. 

Lasagnelevyjen sijaan käytettiin tuorelasagnea, joka rullattiin kesäkurpitsan, ricottajuuston ja parmankinkun kanssa pötköksi kuten kääretorttu. Pötköstä leikattiin viipaleita, taas kuten kääretortusta. Viipaleet uunivuokaan tomaatti-oliivi-pastakastikkeen kanssa ja juustoa päälle. Nom!

Rullat ei oikein kuvasta näy, koska kun hollantilaisen kanssa lyö hynttyyt yhteen niin kaiken pitää aina olla juuston peitossa. :P



lauantai 7. syyskuuta 2013

Tervetuloa syksy, suosikkini!

Kyllä mä tykkään keväästä ja kesästä ja talvestakin. Mutta jotenkin syksystä on tullut mun suosikkivuodenaika jo kauan aikaa sitten. Luulen että se liittyy neulomiseen, punkkuun ja kynttilöihin. :P 

Pidin eilen ylityövapaan töistä ja tein lauantaipuuhia kuten siivousta. Kävin hakemassa Prismasta ja paikallisesta kukkakaupasta jotain syksykukkia kesäkukkien rääppeiden tilalle. Olen huomannut että naapureilla on kesäkukat ihan hyvässä jamassa vielä...ehkä mun ei olis kannattanut lopettaa niiden kastelua pari viikkoa sitten.. Mutta kun kranssit ja tuoksuherneet sai jonkun kamalan mustan öttiäisen riesakseen (tai siis, niitä oli ainakin satatuhatta) ni en vaan jaksanut enää vaivautua. Lisäksi olin töissä Turussa muutaman päivän ja unohdin kertoa hollantilaiselle et kukat pitää kastella -siinä meni amppelikukka ja leijonankidat. :D Mutta joo, oli tavallaan kiva siirtyä syksyyn myös parvekkeen puolella.

 
Ostin pallo..noita juttuja ja callunoita ja krysanteemin. Yrtit vielä sinnittelee, samoin tomaatti, ja ne olen nostanut parvekkeen lasitetulle puolelle. Minttukin on herännyt henkiin. :)

Korit on taas täynnä..




Siivouksen jälkeen laitoin vähän kynttilöitä palamaan. Pitkästä aikaa PartyLiten limenvihreät vahasomisteet sopivat sisustukseen. Syksy saa mun puolesta tulla ihan niin pian kuin haluaa. :)



 Oli pakko ottaa yksi kuva vielä kun tuli hämärää (tuli oikeesti, en tajua miksi kuvassa näyttää et pihalla paistaisi aurinko..). Viime kesänä ostetut hassut aurinkoenergialyhdyt on vieläkin kivat.


Tämä syksy alkoi muutenkin mukavissa merkeissä, sillä hollantilainen kosi mua viime viikonloppuna. Sanoin kyllä. Katsotaan tuleeko tästä hääsuunnittelublogi. ;)

maanantai 26. elokuuta 2013

Uusi mummoastiasto

Näitä me ollaan siis kerätty. Enää puuttuu syviä lautasia (ei olla löydetty yhtään sopivaa!). Ja sitten mä ajattelin yrittää bongata myös jotain sopivia uuniastioita ym. tarjoiluastioita. Aarteenmetsästys siis jatkuu. Tässä hieman kesän satoa.






Ja on näitä siis jo käytettykin. Eilen oli sushin jälkkäriksi macaronseja, ja niitähän sopii tarjoilla ruusulautaselta..


Aamupalaksi luomumysliä ja poimin ite -mustikoita intiaanisokerilla.

Lounaskin maistui mummolautaselta.


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Loma kuvin 4/4

No niin..loman viimeisestä viikostahan on siis kaksi viikkoa. En mää ole ehtinyt tänne mitään kirjoitella, olen kiireinen nainen. Eilenkin mä olin kiireinen, kun kävin Hakaniemen torilla syömässä vohvelin, Lentävässä Hollantilaisessa valkkarilla ja Stockan herkussa valittemassa sushiaineksia. Illalla mä olin kiireinen sushin tekemisessä ja uusien viinilaatujen maistelemisessa. Tänään olen ollu koko aamun kiireinen, koska mun piti pakottaa hollantilainen imuroimaan ja vein ite roskat. Jouduin myös istumaan aurinkoisella parvekkeella jonkinaikaa. Mutta nyt, vihdoin, mä paljastan teille mitä tein vikana kesälomaviikkona.

Olin kirppiksillä!

Tä on oikeesti ainut asia minkä mä muistan. Luulen että alkuviikon mä vaan makasin sängyssä/parvekkeella/sohvalla ja tuijotin kattoon. En keksiny enää että minkä kohdan kämpästä olisin siivonnut. Perjantaina oli onneksi siskon pikkuvintiöiden yhteiset kakunahmijaispirskeet ja illalla skumppaa ja Larry Stylinson -luento, joten pääsin ylös, ulos ja varsinaiseen Suomeen. Näistä ei onneksi ole kuvamateriaalia.
Kirppislöydöistä sen sijaan on.

Syy kirppiksillä kiertelyyn on siis se, että me ollaan vaihdettu astiastoa randomiin kukkakuosiseen mummoastiastoon. Kummallakin on veto-oikeus, joten hollantilainen on joutunut tulemaan kirppiksille mukaan. Väittää kyllä ite että on tullut ihan mielellään, koska sen mielestä tällainen aarteenetsintä on mukavampaa jos on kerrankin määritelty etsittävät aarteet etukäteen, eikä vaan niin että mä ostan kaikenlaista rojua, koska "teen siitä ehkä jotain", "olen aina halunnut sellaista" tai "se sopii ehkä tulevaisuudessa sisustukseen".

Me mentiin Hietalahden kirppikselle taas kerran ärsyttämään mummoja. Löysin yhden ei-minkään-merkkisen kukkalautasen ja kysyin hintaa: viisi euroa. No johan. Kiertelin taas, ja ennen lähtöä menin tarjoamaan mummolle kahta euroa siitä lautasesta, koska kirppis oli jo melkein loppumassa. Vastauksena raivoikas "Sen hinta on viisi euroa!". Jeesus! Pidä mummo kuppanen lautases. Ymmärrän jos ei halua tinkiä, varsinkin jos se lautanen nyt oli ollut suvussa kauan ja oikeastaan ajautunut vahingossa siihen kirppispöydälle, mutta tarviiko se tinkiminen ottaa jonain henkilökohtaisena loukkauksena vai?  
Ei kyl vois joskus vähempää kiinnostaa noi hesalaisten meiningit..

Niin, mun piti kertoa siitä että sitten kirppikseltä lähdettyämme kävi ilmi, että vieressä on Kierrätyskeskuksen myymälä, josta hollantilainen on tiennyt koko_kesän, mutta josta sille ei ole tullut mieleen mainita millään niistä edellisestä kymmenestä kerrasta kun ollaan kierrelty Hietsussa. o_O Kierrätyskeskuksessa oli kaikki mahdolliset lautaset mitä mä halusin. Lisäksi siellä oli ihan mahtava askartelu/käsityötavaraosasto! 

Löysin Viking Naturgarn -lankaa sopuhintaan 2€/kerä. Olen tehnyt tästä usein kaikenlaista (huomasin tosin ettei mitään ole päätynyt blogiin asti..) ja koska kerät oli aloittamattomia, sijoitin niihin. 

"Äiti, mä autan."

Keskuksen pihalla oli lehtiä ja kirjoja, joita sai haalia ihan ilmaiseksi. Löysin ihania vanhoja neulelehtiä! Kotona hekottelin ohjeille, tai oikeastaan kuville.




"Mulle tämä!"

Töihin? Tai sitten ei..

Edelleen ihan muodikas meno. :)

Löysin mä Hietsultakin jotain, nimittäin ihanan Cath Kidston -kirjan. Teen tästä sit jotain kun olen taas vähemmän kiireinen..


Ja sit vielä lopuksi pari parvekekuvaa. Nä on jo vanhoja, ei noi kukkaset ole enää hengissä.. Toisiin iski veden puute ja kranssin nujersi lopulta joku uusi kännälauma, jota vastaan mä en jaksanut enää taistella...

Komia se oli ennen kun kupsahti.

Ei tähän ihan koko niittyä tullut, mutta muutama kaveri. :)

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Loma kuvin 3/4

Jos edellinen viikko kului hitaasti niin viime viikko kului todella nopeasti. Jouduin tässä oikein muistelemaan että mihin se viikko oikein meni. Enkä vieläkään ole oikein varma. Sen mä muistan, etten tehnyt mitään ihmeellistä.

Tai no, toi oli kyllä heti alkuunsa valetta. Tapahtui nimittäin ainakin jotain varsinkin ihmeellistä. Lähdin maanantaina lenkille ystävän houkuttelemana. Puhetta oli ollut juoksemisesta, mutta mä ajattelin että se on sellaista puhetta vaan. Mun mielestä on ihan jees juosta yksi tolpanväli ja sitten taas kävellä seuraavat kolme. Luin myös netistä että ylipäätään lenkkeily kannattaa aloittaa rauhallisesti jos sellaista meinaa harrastaa jatkossakin. Maanantai-iltana sitten sujahdin 10 vanhoihin pyöräilyshortseihin (ehkä "sujahtaminen" ei kyllä kuvaa tätä suoritusta parhaiten..) ja kävelin reippaasti kaveria vastaan. Kävi ilmi että tarkoitus oli hölkätä ihan koko ajan tai ainakin niin kauan kunnes mä en enää pysty. Ei mitään paineita. Hölkättiin sitten menemään ja mä jostain syystä en voinut enää pysähtyä kun olin vauhtiin päässyt. Juostiin noin 20 minsaa putkeen. Mitä kauemmin juoksin, sitä hämmästyneempi mä olin. Minäkö se tässä nostelen jalkojani? Vähän ennen lenkin loppua alkoi tuntua siltä että päivemmällä nautitut sushit pyrkivät takaisin ylös ja oli pakko siirtyä kävelyyn. Kaverin ovella sovittiin joka maanantaisesta lenkkeilystä. Olin niin innoissani että hölkkäsin koko matkan kotiin kertomaan hollantilaiselle et juoksin ihan ite melkeen koko lenkin ajan!

Mut tuntevat tietää kyllä että minähän en juokse. Postaan naamakirjaan tällaisia juttuja:


Nyt kävi kuitenkin niin, että innostuin vahingossa. Innostuin niin paljon että marssin Hakaniemen Sokokseen ostamaan juoksutrikoot ja juoksutakin. Kyl nyt kelppa. Kävin viikon aikana kaksi kertaa juoksemassa. En nyt kehuskele, mutta se on kyllä aika h*lvetin paljon meikäläiselle. Mä juoksen yleensä vaan jos on joku hätätilanne. Jos silloinkaan.


Saas nähdä miten kauan tätä sitten jatkuu. Maanantaina käytiin taas, ja juoksin tälläkertaa koko lenkin.

Mitäs muuta mä olen puuhaillut...? Ostin ennen lomaa jo muutaman pokkarin. Jostain syystä niiden lukeminen alkoi vasta viime viikolla. Outi Pakkasesta mä en aluksi pitänyt ollenkaan, mutta nyt kun olen lukenut muutaman dekkarin Pakkaselta niin olen jäänyt koukkuun. Niitä on vaan saatava lisää. Luin yhden viime viikolla. Prisman pokkarialelaarista nappasin Torey Haydenin kirjan hetken mielijohteesta. Olen lukenut Tiikerin lapsen joskus kouluikäisenä ja muistan kirjan olleen karmiva, mutta samalla mielenkiintoinen. Joskus talvella junassa istuessani luin Anna-Leena Härkösen haastattelua haastattelua naistenlehdestä. Kirjailija kertoi Onnen tunti -kirjansa kirjoitustyöstä. Tiesin siis etukäteen kirjan käsittelevän sijaisvanhemmuutta, joten sekin lähti Prismasta mukaan kun osui silmään.



Pokkareita on siis luettupitkin viikkoa, silloin kun en ole ollut kiertelemässä kaupungilla hollantilaisen kanssa. Viime lukuhetki venähti aika myöhäiseksi, havahduin parvekkeelta kun siellä oli jo tällainen valaistus:


Lauantaina en meinannut millään viittiä mittää, kiemurtelin sängyssä puoleenpäivään ja nousin lähinnä kiukuttelemaan sitä, kun "ei ole mitään tekemistä". (En uskonut et näin voi käydä vielä kolmekymppisenä..ehkä on jo aikakin palata töihin). Lähdettiin sitten kuitenkin "ehkä piknikille". Ehkä Piknik on sellainen, että otetaan kotoa huopa ja tyhjä kylmälaukku ja mennään bussilla keskustaan. Siellä sitten haahuillaan päämäärättömästi, kunnes ostetaan salaattia, siideriä, tuulihattuja, juustonaksuja ja suolapähkinöitä ja otetaan kurssi kohti merenrantaa. Päädyttiin jonnekin Ullanlinnan ja Eiran välimaastoon, tai ehkä Kaivopuistoon, tai ehkä Etelärantaan, mut kummiskin joillekin kallioille merenrantaan. Ihailtiin siinä sitten paatteja ja syötiin eväät ja koko päivähän siinä meni. :)


En ole pahemmin neulonut, jotenkaan en vaan ole jaksanut. Tai ehkä se johtuu siitä, etten ole katsonut telkkaria. Olen kuitenkin vähän virkanut. Halusin koittaa tehdä tiskirätin, jossa on hauskat pallurat. Ohje on Nubbie Scrubbies ja lankana Novita Miami. Ihan herkut rätit tuli. Lupasin jo antaa nämä yhdelle työkaverille, joka ei pidä tiskiräteistä. Logiikka? Oppiipahan pitämään! :)




Mitäs muuta.. Meille tulee ehkä isollekin parvekkeella lasitus. Lasitusfirma kävi ottamassa mitat ja nyt homma on vuokranantajan hallussa, toisinsanoen, se päättää otetaanko lasitus ilman että vuokraa jouduttais korottamaan. Vuokra nimittäin nousee joka tapauksessa ensi kuussa.. ja sitten säännöllisesti kerran vuodessa. Plaah. Pitääkö tässä alkaa asuntovelalliseksi.. Jokatapauksessa, toivon salaa lasituksia, koska sitten ei tarvitse roudata isolta parvekkeelta kaikkia kamoja aina pois talveksi. Ja pääsis kissakin olemaan vähän vapaammin.

Kyllä täällä on kelvannut istuskella ilman lasituksiakin. Ja juoda kaffetta ja lukea dekkareita. Kerron meidän kirppisaarrejahdista myöhemmin, mutta tässä on esimakua...


Vielä viikko lomaa. Tai siis tätä kirjoittaessa enää kaksi päivää. Jaiks!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...