Jos edellinen viikko kului hitaasti niin viime viikko kului todella nopeasti. Jouduin tässä oikein muistelemaan että mihin se viikko oikein meni. Enkä vieläkään ole oikein varma. Sen mä muistan, etten tehnyt mitään ihmeellistä.
Tai no, toi oli kyllä heti alkuunsa valetta. Tapahtui nimittäin ainakin jotain varsinkin ihmeellistä. Lähdin maanantaina lenkille ystävän houkuttelemana. Puhetta oli ollut juoksemisesta, mutta mä ajattelin että se on sellaista puhetta vaan. Mun mielestä on ihan jees juosta yksi tolpanväli ja sitten taas kävellä seuraavat kolme. Luin myös netistä että ylipäätään lenkkeily kannattaa aloittaa rauhallisesti jos sellaista meinaa harrastaa jatkossakin. Maanantai-iltana sitten sujahdin 10 vanhoihin pyöräilyshortseihin (ehkä "sujahtaminen" ei kyllä kuvaa tätä suoritusta parhaiten..) ja kävelin reippaasti kaveria vastaan. Kävi ilmi että tarkoitus oli hölkätä ihan koko ajan tai ainakin niin kauan kunnes mä en enää pysty. Ei mitään paineita. Hölkättiin sitten menemään ja mä jostain syystä en voinut enää pysähtyä kun olin vauhtiin päässyt. Juostiin noin 20 minsaa putkeen. Mitä kauemmin juoksin, sitä hämmästyneempi mä olin. Minäkö se tässä nostelen jalkojani? Vähän ennen lenkin loppua alkoi tuntua siltä että päivemmällä nautitut sushit pyrkivät takaisin ylös ja oli pakko siirtyä kävelyyn. Kaverin ovella sovittiin joka maanantaisesta lenkkeilystä. Olin niin innoissani että hölkkäsin koko matkan kotiin kertomaan hollantilaiselle et juoksin ihan ite melkeen koko lenkin ajan!
Mut tuntevat tietää kyllä että minähän en juokse. Postaan naamakirjaan tällaisia juttuja:
Nyt kävi kuitenkin niin, että innostuin vahingossa. Innostuin niin paljon että marssin Hakaniemen Sokokseen ostamaan juoksutrikoot ja juoksutakin. Kyl nyt kelppa. Kävin viikon aikana kaksi kertaa juoksemassa. En nyt kehuskele, mutta se on kyllä aika h*lvetin paljon meikäläiselle. Mä juoksen yleensä vaan jos on joku hätätilanne. Jos silloinkaan.
Saas nähdä miten kauan tätä sitten jatkuu. Maanantaina käytiin taas, ja juoksin tälläkertaa koko lenkin.
Mitäs muuta mä olen puuhaillut...? Ostin ennen lomaa jo muutaman pokkarin. Jostain syystä niiden lukeminen alkoi vasta viime viikolla. Outi Pakkasesta mä en aluksi pitänyt ollenkaan, mutta nyt kun olen lukenut muutaman dekkarin Pakkaselta niin olen jäänyt koukkuun. Niitä on vaan saatava lisää. Luin yhden viime viikolla. Prisman pokkarialelaarista nappasin Torey Haydenin kirjan hetken mielijohteesta. Olen lukenut Tiikerin lapsen joskus kouluikäisenä ja muistan kirjan olleen karmiva, mutta samalla mielenkiintoinen. Joskus talvella junassa istuessani luin Anna-Leena Härkösen haastattelua haastattelua naistenlehdestä. Kirjailija kertoi Onnen tunti -kirjansa kirjoitustyöstä. Tiesin siis etukäteen kirjan käsittelevän sijaisvanhemmuutta, joten sekin lähti Prismasta mukaan kun osui silmään.
Pokkareita on siis luettupitkin viikkoa, silloin kun en ole ollut kiertelemässä kaupungilla hollantilaisen kanssa. Viime lukuhetki venähti aika myöhäiseksi, havahduin parvekkeelta kun siellä oli jo tällainen valaistus:
Lauantaina en meinannut millään viittiä mittää, kiemurtelin sängyssä puoleenpäivään ja nousin lähinnä kiukuttelemaan sitä, kun "ei ole mitään tekemistä". (En uskonut et näin voi käydä vielä kolmekymppisenä..ehkä on jo aikakin palata töihin). Lähdettiin sitten kuitenkin "ehkä piknikille". Ehkä Piknik on sellainen, että otetaan kotoa huopa ja tyhjä kylmälaukku ja mennään bussilla keskustaan. Siellä sitten haahuillaan päämäärättömästi, kunnes ostetaan salaattia, siideriä, tuulihattuja, juustonaksuja ja suolapähkinöitä ja otetaan kurssi kohti merenrantaa. Päädyttiin jonnekin Ullanlinnan ja Eiran välimaastoon, tai ehkä Kaivopuistoon, tai ehkä Etelärantaan, mut kummiskin joillekin kallioille merenrantaan. Ihailtiin siinä sitten paatteja ja syötiin eväät ja koko päivähän siinä meni. :)
En ole pahemmin neulonut, jotenkaan en vaan ole jaksanut. Tai ehkä se johtuu siitä, etten ole katsonut telkkaria. Olen kuitenkin vähän virkanut. Halusin koittaa tehdä tiskirätin, jossa on hauskat pallurat. Ohje on Nubbie Scrubbies ja lankana Novita Miami. Ihan herkut rätit tuli. Lupasin jo antaa nämä yhdelle työkaverille, joka ei pidä tiskiräteistä. Logiikka? Oppiipahan pitämään! :)
Mitäs muuta.. Meille tulee ehkä isollekin parvekkeella lasitus. Lasitusfirma kävi ottamassa mitat ja nyt homma on vuokranantajan hallussa, toisinsanoen, se päättää otetaanko lasitus ilman että vuokraa jouduttais korottamaan. Vuokra nimittäin nousee joka tapauksessa ensi kuussa.. ja sitten säännöllisesti kerran vuodessa. Plaah. Pitääkö tässä alkaa asuntovelalliseksi.. Jokatapauksessa, toivon salaa lasituksia, koska sitten ei tarvitse roudata isolta parvekkeelta kaikkia kamoja aina pois talveksi. Ja pääsis kissakin olemaan vähän vapaammin.
Kyllä täällä on kelvannut istuskella ilman lasituksiakin. Ja juoda kaffetta ja lukea dekkareita. Kerron meidän kirppisaarrejahdista myöhemmin, mutta tässä on esimakua...
Vielä viikko lomaa. Tai siis tätä kirjoittaessa enää kaksi päivää. Jaiks!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)