Kyllä mä tykkään keväästä ja kesästä ja talvestakin. Mutta jotenkin syksystä on tullut mun suosikkivuodenaika jo kauan aikaa sitten. Luulen että se liittyy neulomiseen, punkkuun ja kynttilöihin. :P
Pidin eilen ylityövapaan töistä ja tein lauantaipuuhia kuten siivousta. Kävin hakemassa Prismasta ja paikallisesta kukkakaupasta jotain syksykukkia kesäkukkien rääppeiden tilalle. Olen huomannut että naapureilla on kesäkukat ihan hyvässä jamassa vielä...ehkä mun ei olis kannattanut lopettaa niiden kastelua pari viikkoa sitten.. Mutta kun kranssit ja tuoksuherneet sai jonkun kamalan mustan öttiäisen riesakseen (tai siis, niitä oli ainakin satatuhatta) ni en vaan jaksanut enää vaivautua. Lisäksi olin töissä Turussa muutaman päivän ja unohdin kertoa hollantilaiselle et kukat pitää kastella -siinä meni amppelikukka ja leijonankidat. :D Mutta joo, oli tavallaan kiva siirtyä syksyyn myös parvekkeen puolella.
Ostin pallo..noita juttuja ja callunoita ja krysanteemin. Yrtit vielä sinnittelee, samoin tomaatti, ja ne olen nostanut parvekkeen lasitetulle puolelle. Minttukin on herännyt henkiin. :)
Korit on taas täynnä.. |
Siivouksen jälkeen laitoin vähän kynttilöitä palamaan. Pitkästä aikaa PartyLiten limenvihreät vahasomisteet sopivat sisustukseen. Syksy saa mun puolesta tulla ihan niin pian kuin haluaa. :)
Oli pakko ottaa yksi kuva vielä kun tuli hämärää (tuli oikeesti, en tajua miksi kuvassa näyttää et pihalla paistaisi aurinko..). Viime kesänä ostetut hassut aurinkoenergialyhdyt on vieläkin kivat.
Tämä syksy alkoi muutenkin mukavissa merkeissä, sillä hollantilainen kosi mua viime viikonloppuna. Sanoin kyllä. Katsotaan tuleeko tästä hääsuunnittelublogi. ;)
Onnittelut kihlauksesta! :) Kivasta maasta oot miehen löytänyt, mun "työmatkat" on aika usein suuntautuneet Hollantiin, ja ne parin tunnin pyrähdykset mitä kartsalla oon päässy pyörimään on kyllä jääny mieleen positiivisella tavalla. Jos joskus ehtis lähtee ihan oikealle matkalle, niin Alankomaat on kyllä yks houkuttelevimmista kohdemaista...
VastaaPoistaKiitos! :) Löysin tuon ihan Helsingistä eli oli helppo miehenmetsästysreissu. ;) Mutta oikeassa todellakin olet, hollantilaiset ovat todella mukavaa populaa, siellä aina ventovieraatkin hymyilee kun kylänraitilla kävelevät vastaan. Ja suomalaiselle koko maa on ylipäätään aika eksoottinen lomakohde kanaalien ja maisemien vuoksi eli suosittelen todella käymään.
PoistaOnnea! Syysparveke näyttää oikein tunnelmalliselta!
VastaaPoistaKiitos, kiitos. :)
PoistaWow, aikamoiseen cliffhangeriin lopetit blogitekstisi! Mutta valtavat onnittelut kihlautumisesta!
VastaaPoistaAi, oliko outo lopetus? :D Kiitos onnitteluista! :) Tulkaa käymään taas kun olet hoodeilla?
Poista