lauantai 28. syyskuuta 2013

Loppuvuoden nukkisprojekti vihdoin käynnissä

Sain jo pari vuotta sitten kaverilta vanhan nukkekodin, joka on aikanaan kuulunut hänen sisaruksilleen mutta ollut ullakon perukoilla unohdettuna jo vuosikausia. Talo on itsetehty, iso ja tukeva kuin mikä. Heti talon nähtyäni ajattelin että se olisi hyvä tuunausprojekti lapsen nukkekodiksi. Alunperin ajattelin taloa siskon tytölle, mutta kosken saanut koskaan taloa valmiiksi (heh, en saanut siis aloitettua), kävi ilmi että nappulalla oli jo nukkekoti, ja toinen, ja kolmas ja neljäs (hmm..onko tää sukuvika?). Onneksi pikkuipanoita on lähipiirissä muitakin, joten leikkijäehdokkaat löytyivät kyllä. :)

Talo on odotellut kellarissa gradun valmistumista ja milloin mitäkin. Nyt yhtäkkiä iski inspiraatio! Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Tajusin samalla että tämä on melkeen oikeastaan eka kerta kun mä olen tehnyt miniremonttihommia täällä pikkukämpässä. Hyvin makuuhuoneen kulmassa mahtuu. Paitsi että kissa oli koko ajan tiellä...


"I can has a house?"

Ensin piti tietysti läpäistä rakennusviranomaiskatin rakennelmiin kohdistunut kuntotarkastus. Se kesti tooodella kauan...

"Ikkunat puuttuu mutta tuuletus toimii..."

Käytin oikeastaan aika paljon aikaa siihen että vaan istuin sängynlaidalla kahvikuppi kädessä ja tuijotin taloa. o.O Mikä huone on mikäkin? Mitkä tapetit? Laitetaanko sähköt? 

Kuten kaikissa mun projekteissa, aloin heti kärsimättömäksi..en tykkää suunnittelusta tai testailemisesta. Päätin jättää sähköistyksen tekemättä. Muun muassa siksi, että talo tulee kuitenkin aika pienille lapsille. Lisäksi tajusin että talossahan on takaseinässä ikkunoita! Tämän kun laittaa ikkunan viereen niin tulee lisävaloa kivasti. Myös päätyikkunat ovat suuret ja huoneet sikälikin valoisat. 



Talon mukana tuli muutama kaluste. Lisäksi kävin vähän omia varastoja läpi, josko löytyisi isompia kalusteita.. Talo on mielestäni aavistuksen suurempi kuin 1:12, tosin en ole mittaillut (Tietenkään. Mä mitään mittaile). 1:12-kokoiset kalusteet silti passaa varmaan ihan hyvin. Saa nähdä päätyykö näistä mikään lopulta taloon. :D Korjailtavaa ainakin riittää... Eiks ole hieno Urjala-keinutuoli? :P



Olipa taloon jäänyt vielä entiseltä omistajalta yksi taulukin..


Näyttää ihan joltain Suomen kaamein kämppä -ehdokaskuvalta. :)

Kun olin aikani tuijotellut taloa (ja kuurannut sitä Superkympillä), menin parvekkeelle sahailemaan. Olin nimittäin saanut päätettyä ainakin sen, että yläkerran huoneeseen tulloo parvisänky.

Naapurit ei pidä mua vielä tarpeeksi outona.

Harri tuli vähän mitta-apulaiseksi ja kyllä se talo alkoi 1:12-kokoiselta näyttää kun Harri astui sisään. Ihmeteltiin parvisänkyaineksia. Olen löytänyt nuo "laudat" aikoinaan kirpparilta. Parikymmentä senttiä, hintalapussa luki "tikkuja esim. maalin sekoittamiseen". Niin! Tai sitten lautoja nukkekodin parvisängyn rakentamiseen!

Tarttis varmaan tapetoida ekaks..
Päivän päätteeksi oli makkari tapetoitu. Päätin samaan syssyyn laittaa lattialistatkin, kun kerran sahaamisenkin vauhtiin oli jo päästy. Tein listat myös ikkunaan. Pieni mittausvirhe taisi käydä.. Jos joskus remontoin omaa asuntoani niin pakko kyllä kutsua ammattilaiset asialle. :D

Hopsan.
No mutta, listat tuli lopulta ikkunaan ja lattioille. Tässähän pääsee pian rakentamaan parvea.


En huomannut ottaa "ennen" kuvaa. Mutta toi taulukuva on ainakin samasta huoneesta..

Ovenkarmit jäi vielä puolitiehen kun piti rientää katsomaan Dancing On Ice. Vaan eipä tuosta apuristakaan näköjään enää olis mihinkään ollut...




3 kommenttia:

  1. Tuli vaan mieleen, että mitäs, jos kissa päättää vierailla, kun koti on valmis : D
    Mielenkiintoinen projekti sinulla. Voisin itsekin innostua tuollaisesta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sitä mäkin mietin että milläs kissa saadaan pysymään poissa tuolta sisustusvaiheessa..tarvii kai kehitellä siihen joku pahvi tai muu esteettinen este eteen. Onneksi sitten kun talo on valmis, se ei enää jää meille vaan muuttaa uuteen kotiin. Tänäänkin kissa oli saada liimapistoolista päähänsä kun tuli niin uteliaana vahtimaan parven rakennusta..

      Poista
  2. Kissa on suloinen :) Mutta Harri näytti tosiaan viimeisissä kuvissa olevan enemmänkin vaakatasossa... Ihana projekti ja hienoa, että talo saa uuden elämän taas uusien lasten ilona.

    VastaaPoista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...