sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kirja-arvonta!

Laitetaanpas kevään kunniaksi pystyyn pienimuotoinen arvonta. Londonista kirjamessuilta ostelin neulekirjoja ja mietin tuossa ettei niitä tarvitse kaikkia itse pitää. Niinpä arvon blogissa Knitting with Giant Needles -kirjan, josko täältä löytyisi joku joka myös tykkää neuloa suurieleisesti isoilla puikoilla ja paksulla langalla, ja mikä parasta: nopeasti valmiiksi.



Myönnän ettei neulekirja-arvonta näin kesän kynnyksellä ole ehkä teemaltaan kaikkein ajankohtaisin, mutta menkööt. Kirjassa on paljon sisustusaiheisia neuleideoita, eli voi näitä kesälläkin tehdä. :) Lisäksi löytyy asusteita, koruja ja muita neuleita.

Kirja on englanninkielinen ja siitä löytyy mm. tällaisia ihanuuksia:






Tässä arvonnassa on niin epikset säännöt että mukaan pääsee vain lukijaksi kirjautuneet ja kommentin jättäneet.. Kiinnostaisi tietää mitä te neulotte suurilla puikoilla tai vaikka virkkuukoukulla? Vai haluatteko vasta testata mitä niillä saa aikaiseksi? :)

Toisen arvan saa linkittämällä arvonnan omaan blogiinsa, linkityksessä voi halutessaan käyttää alimmaista kuvaa. Kerrothan monellako arvalla osallistut. :) 

Eli sännöt lyhyesti:
kirjautuneen lukijan kommentti tähän alle = 1 arpa
linkitys omaan blogiin edelläolevan lisäksi = 2 arpaa

Arvonta alkaa nyt ja päättyy 14.6.2015. Onnea matkaan!


17 kommenttia:

  1. Paksuilla puikoilla olen neulonut torkkupeittoja, tuubihuiveja ja joskus jonkun villapaidankin. Virkkuukoukulla taas on tullut tehtyä mattoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkattu matto on ollut mulla ajatuksena jo pitkään, saapi nähdä saanko koskaan aikaiseksi. Tai siis osaanko. :) Onnea arvontaan. :)

      Poista
  2. Olen tehnyt huivin ja pipon. Yhdellä arvalla mukana! :)

    VastaaPoista
  3. En ole vielä kokeillut, mutta tarkoituksen olisi :) Yhdellä arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti arpaonni osuu kohdalle ja pääset testailemaan ohjeita. Tervetuloa mukaan. :)

      Poista
  4. En ole vielä kokeillut, mutta tarkoituksen olisi :) Yhdellä arvalla mukana!
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Heippa..minulla on jo tuo kirja suomeksi, jotta en osallistu arvontaasi, mutta laitoin linkin Kotipellolle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai se on suomennettu? :D No hyvä. :) Kiitos sinulle! <3

      Poista
  6. Nyt täytyy heti alkuun tunnustaa käsityötaidottomuuteni, mutta jos saan silti osallistua arvontaan ja onni osuisi kohdalle niin laittaisin klemmareita kirjan sivuille mieleisiin kohtiin ja antaisin kirjan äidilleni samalla kun ottaisin parhaan "Lapses tulisi niin onnelliseksi" Ilmeeni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokii silti osallistut, osallistumisen edellytyksenä ei onneksi ollut että pitäisi osata itse sitten kirjasta neuloa. ;) Tervetuloa mukaan ja onnea arvontaan. :) p.s kävin just taas lukemassa viimeisimmän kirjoituksesi, oot kyllä niin hyvä kirjoittaja. :D

      Poista
  7. Yhdellä arvalla osallistun kisaan mukaan. Tuubihuivit on se mun juttu, alkutaipaleella vasta näissä käsityöjutuissa..
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Yhdellä arvalla osallistun kisaan mukaan. Tuubihuivit on se mun juttu, alkutaipaleella vasta näissä käsityöjutuissa..
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan. :) Itsekin aloitin neulomistieni alunperini juurikikin tuubihuiveilla, tein sellaiset kaikille siskoilleni.

      Poista
  9. Käsityöihmisenä tottakai osallistun. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...