lauantai 23. toukokuuta 2015

Siivouspäivää!

Mä olen odottanut Siivouspäivää kun kuuta nousevaa ja eiköhän sitten käy toki niin että koko päiväksi on luvattu sadetta. Meillä aamu valkeni ihan harmaana, pilvisenä ja sateisena. Jäin kotiin. Nyt paistaa aurinko ja kiukuttelen täällä kun olen kotona pyjamassa ja muut on tekemässä hyviä löytöjä. Ellei sitten kaikki muutkin myyjät ole sokerista ja kotona pyjamassa.

Whatevs, säästyypä rahat. Vaikka myymäänhän mun piti mennä, mutta kun siinä yleensä käy niin että päädyn ostamaan enemmän kun saan myytyä. Lienee tuttu tarina muillekin. Onneks FB-kirppiksellä käy kauppa, nytkin tässä odottelen että yksi ostaja hakee multa verhot sun muuta. Haittaakohan sitä et olen pyjamassa..? 

Eilen Annhild oli istumassa täällä iltaa, tarkoitus oli järjestellä niitä kirppiskamoja. Tehtiin taas vietnamilaisia kesäkääryleitä kun hollantilainen oli riekkumassa jossain ulkona (se ei tykkää niistä). Juotiin viiniä ja syötiin macaronseja parvekkeella kynttilänvalossa. Kivaa oli. Mä olen vihdoin saanut parvekkeet ainakin jonkinlaiseen kondikseen.

Isompi puoli on nyt vähän tällainen oleskelutila vaan, eli puutarhaunelmat ovat tältä kesältä saaneet jäädä. Kyllästyin siihen kun aina oli multaa lattialla. Nyt tulee vaan yrttejä ja kukkia siisteihin ruukkuihin. Siis sit kun mä ehdin laittaa..
 


Pikkupartsi säilytää merihenkisen ulkomuotonsa edelleen. Olen jämähtänyt siihen. Mutta kun se on niin kiva. Koska kaislamatto muutti isolle parvekkeelle uuden kaislamaton kaveriksi, laitoin pikkupartsille mummini kutomat sinisävyiset räsymatot. Nyt tulee paitsi isän puolen isovanhemmat parvekkeella mieleen, myös äidin vanhemmat. :)


Sinterklaas on ostanu mulle tuollaisen paatin parvekkeelle. Ja vaikka puutarha kaikkosikin toiselta parvekkeelta, löytyi kiville jälleen käyttöä. Mä kuvittelen nyt että mulla on oma privaattiranta. Vähän vaikeuttaa toi naapurin lasten kiljuminen tätä ajatusleikkiä kyllä...


Mulla on edelleen PartyLiten Nuorekkuus-somisteet ahkerassa käytössä. Aina sitä keksii jotain uutta laitetavaa näihin! Ovat viimeaikoina olleet kukkamaljakkokäytössä, mutta nyt saivat taas sisäänsä kynttilät kesäiltojen iloksi. Ja vähän merihenkistä tunnelmaa... Ja alkkistunnelmaa. :D




Tämmöstä tänne tänään. Tarttis varmaan sit siivota kun on kerran siivouspäivä. Taidan ensin keittää kaffet.

p.s. muistakaa arvonta! :)

3 kommenttia:

  1. No onpa ihanan viihtyisää ja kaunista! Ja eilisillan viettonnekin kuulostaa hauskalta! Meillä siivouspäivä on toistaiseksi tarkoittanut vain pikaimurointia ja tiskaamista. Joskus vielä pitäisi osallistua! Hauskaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Hauskaa oli eilen juu, ei ehkä kyllä naapurien mielestä kun me ei yhtään huomattu ajan kulumista ja kikatettiin siellä parvekkeella puoleenyöhön..toivottavasti ei oltu kovin äänekkäitä. :)

      Hauskaa viikonloppua sinnekin. :)

      Poista
  2. ♥oi mitä kaikkea ihanaa! Minuakin vähän kiukuttaa siivouspäivä missaus ;)

    VastaaPoista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...