lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kevätkirppiksien keltaista satoa

Kirppiksillä kiertely on meikäläisen suosikkihommaa ihan ympäri vuoden, mutta kyllä se niin on että lumien sulettua (jos sitä lunta nyt edes on ollut) käy töppöset kohti kirpputoreja kyllä normaalia tiheämpään tahtiin. Mikäköhän siinä on? Ehkä sekin, että myyjät aktivoituvat. Täällä pääasiaseudulla on kaikenmaailman siivouspäivät ja kirppismaratonit menossa heti kun aurinko hiukan pilkahtaa. Ja minähän sitten menen niihin kolikkokukkaron ja tyhjien kangaskassien kanssa hollantilaisen vastustusvihjailuista huolimatta. Jos meille joskus ero tulee niin varmaan sen takia kun tuo ei löydä mua enää kirppikseltä haalimieni tavaroiden alta. Toisaalta kun olen katsonut niitä amerikkalaisten hamsteriohjelmia niin en kyllä halua tulla sellaiseksi eli toistaiseksi avioliitto on vielä selvillä vesillä.

Ensin pari kuvaa parvekekukista, jotka tietysti kuolivat sillä aikaa kun mä olin humputtelemassa Englannissa. Onneks ehdin ottaa kuvat, katon näitä sitte.

Kevätkissoja.

Ympärivuotinen kissa.



Kaapelitehtaalla oli pääsiäisenpyhinä neljän päivän kirppismaratoni. Hulluutta, mutta pakkohan se oli käydä. Menin vasta sunnuntaina kun ajateltiin kaverin kanssa että joko silloin olis laantunut se toohotus. Mitä vielä, saatiin jonottaa sisälle puoli tuntia! Ja siinä jonossa sitten kaikenkarvaiset eduskuntavaaliehdokkaat ahdisteli mainoslappujensa kanssa. Tässä muuten välihuomautuksena että olen aivan korviani myöten jo täynnä näitä vaaleja. Aion toki huomenna marssia läheiselle koululle henkkarit ojossa kansalaisvelvollisuuttani täyttämään, mutta samalla kyllä olen iloinen siitä että tämäkin aivopesuruljanssi on ohi. Siis niin paljon silkkaa pskaa noi ehdokkaat päästää suustaan. Ei nyt tietenkään kaikki, mutta pelottavan moni. Ja jos ei nyt mennä edes niiden "vaalilupausten" sisällölliseen antiin niin lyhyesti ilmoitan että arvostaisin itse sitä jos eduskuntaan halajavat osaisivat itse edes kirjoittaa. Yhdyssana vai yhdys sana. Miettikääpä sitä. Tai älkää turhaan miettikö, ruvetkaan kansanedustajiksi. :D

Anteeksi, ajauduin raiteiltani.

Niin, ne kirppislöydöt. Halvalla löytyi Kaapeliltakin kaikkea kun otti selkeän teeman sekä muisti hengittää syvään ja laskea kymmeneen aina kun joku törttö töni käsilaukullaan ja/tai kiilasi täpötäysillä käytävillä kanssakirppistelijöitä kumoon. Otin teemaksi parvekkeen. Löysin kivoja purkkeja:

2 € yhteensä.

Yhdeltä sedältä ostin tällaisen kahvisäkin kolmella eurolla. Ei mitään hajua mitä sillä teen (älkää kertoko hollantilaiselle), päätin vaan että se sopii parvekkeen tämän kesän tyyliin (ei mitään hajua mikä se on).


Olen roikkunut FB:n kirppiksillä lähiaikoina aika paljon, lähinnä siksi kun olen myynyt siellä tavaraa. Välillä pitää jotain poiskin laittaa, nih. Löysin sieltä kahvipapusäkin kanssa yhteensopivat tyynyliinat. Tai siis, kahvisäkki sopii näiden kanssa koska ostin ne ekana. Mitä lie henkkamaukkaa ovat, mutta ei maksanu paljoo.


FB:ssä on sellainen ryhmä kun "Kirppistapahtumat Helsinki". Sitä katselin aamulla kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Huomasin että meidän lähellä oli kirppis, sinne siis. Mukaan tarttui mummoastiastoa (kuvat myöhemmin) ja tällainen keltainen mikälie. Hollantilaisen mielestä mikälie oli liian keltainen. Perustelin hankintani sillä, että mikälie menee tämän kesän teemaan, josta en tiedä vielä muuta kuin että se on värikäs. Huomautin myös sen sopivan yläkuvan tyynyliinaan (joka oli hollantilaisen mielestä ruma) ja että niin kauan kuin mä ja kissa ollaan siellä parvekkeella koko ajan kahdestaan niin meillä on yksinoikeus päättää sen sisustuksesta. 



Saas nähdä näkyykö hollantilaista ensi kesänä parvekkeella entistä enemmän tai entistä vähemmän..
 

Tarttis vissiin ikkunat pestä..

Uusi lukija, tervetuloa! :)

Huom: Niina Koon blogissa on kiva arvonta, käykää kurkkaamassa!

1 kommentti:

  1. Mä oon missannu ihan kokonaan kyseiset kirput..vissiin oon kulkenu silmät ja korvat kiinni - toisaalta hyvä niin, koska tunnustaudun myös kirppu-kissaksi ja mun vainu sanoo, että olet tehnyt aivan mahottoman hienoja löytöjä ja edullisesti! Ja silloin kun edullisesti saa niin ostettavahan se on ja sulla kuitenkin on jo visio että mihin tavarat tulee..kun parveketta sisustat kesä-keitaaksi - kyllä siellä hyvä sun on kissan kanssa nauttia.. Tää oli muuten hauskaa luettavaa - ihan ääneen nauroin täällä.. Mietin vaan, että eikös hollantilaisilla pitäis tuo kukkien hoito olla ihan verissä..? DNA.ssa.. tulppaanimaa jne..?

    VastaaPoista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...