lauantai 18. huhtikuuta 2015

Kevätkirppiksien keltaista satoa

Kirppiksillä kiertely on meikäläisen suosikkihommaa ihan ympäri vuoden, mutta kyllä se niin on että lumien sulettua (jos sitä lunta nyt edes on ollut) käy töppöset kohti kirpputoreja kyllä normaalia tiheämpään tahtiin. Mikäköhän siinä on? Ehkä sekin, että myyjät aktivoituvat. Täällä pääasiaseudulla on kaikenmaailman siivouspäivät ja kirppismaratonit menossa heti kun aurinko hiukan pilkahtaa. Ja minähän sitten menen niihin kolikkokukkaron ja tyhjien kangaskassien kanssa hollantilaisen vastustusvihjailuista huolimatta. Jos meille joskus ero tulee niin varmaan sen takia kun tuo ei löydä mua enää kirppikseltä haalimieni tavaroiden alta. Toisaalta kun olen katsonut niitä amerikkalaisten hamsteriohjelmia niin en kyllä halua tulla sellaiseksi eli toistaiseksi avioliitto on vielä selvillä vesillä.

Ensin pari kuvaa parvekekukista, jotka tietysti kuolivat sillä aikaa kun mä olin humputtelemassa Englannissa. Onneks ehdin ottaa kuvat, katon näitä sitte.

Kevätkissoja.

Ympärivuotinen kissa.



Kaapelitehtaalla oli pääsiäisenpyhinä neljän päivän kirppismaratoni. Hulluutta, mutta pakkohan se oli käydä. Menin vasta sunnuntaina kun ajateltiin kaverin kanssa että joko silloin olis laantunut se toohotus. Mitä vielä, saatiin jonottaa sisälle puoli tuntia! Ja siinä jonossa sitten kaikenkarvaiset eduskuntavaaliehdokkaat ahdisteli mainoslappujensa kanssa. Tässä muuten välihuomautuksena että olen aivan korviani myöten jo täynnä näitä vaaleja. Aion toki huomenna marssia läheiselle koululle henkkarit ojossa kansalaisvelvollisuuttani täyttämään, mutta samalla kyllä olen iloinen siitä että tämäkin aivopesuruljanssi on ohi. Siis niin paljon silkkaa pskaa noi ehdokkaat päästää suustaan. Ei nyt tietenkään kaikki, mutta pelottavan moni. Ja jos ei nyt mennä edes niiden "vaalilupausten" sisällölliseen antiin niin lyhyesti ilmoitan että arvostaisin itse sitä jos eduskuntaan halajavat osaisivat itse edes kirjoittaa. Yhdyssana vai yhdys sana. Miettikääpä sitä. Tai älkää turhaan miettikö, ruvetkaan kansanedustajiksi. :D

Anteeksi, ajauduin raiteiltani.

Niin, ne kirppislöydöt. Halvalla löytyi Kaapeliltakin kaikkea kun otti selkeän teeman sekä muisti hengittää syvään ja laskea kymmeneen aina kun joku törttö töni käsilaukullaan ja/tai kiilasi täpötäysillä käytävillä kanssakirppistelijöitä kumoon. Otin teemaksi parvekkeen. Löysin kivoja purkkeja:

2 € yhteensä.

Yhdeltä sedältä ostin tällaisen kahvisäkin kolmella eurolla. Ei mitään hajua mitä sillä teen (älkää kertoko hollantilaiselle), päätin vaan että se sopii parvekkeen tämän kesän tyyliin (ei mitään hajua mikä se on).


Olen roikkunut FB:n kirppiksillä lähiaikoina aika paljon, lähinnä siksi kun olen myynyt siellä tavaraa. Välillä pitää jotain poiskin laittaa, nih. Löysin sieltä kahvipapusäkin kanssa yhteensopivat tyynyliinat. Tai siis, kahvisäkki sopii näiden kanssa koska ostin ne ekana. Mitä lie henkkamaukkaa ovat, mutta ei maksanu paljoo.


FB:ssä on sellainen ryhmä kun "Kirppistapahtumat Helsinki". Sitä katselin aamulla kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Huomasin että meidän lähellä oli kirppis, sinne siis. Mukaan tarttui mummoastiastoa (kuvat myöhemmin) ja tällainen keltainen mikälie. Hollantilaisen mielestä mikälie oli liian keltainen. Perustelin hankintani sillä, että mikälie menee tämän kesän teemaan, josta en tiedä vielä muuta kuin että se on värikäs. Huomautin myös sen sopivan yläkuvan tyynyliinaan (joka oli hollantilaisen mielestä ruma) ja että niin kauan kuin mä ja kissa ollaan siellä parvekkeella koko ajan kahdestaan niin meillä on yksinoikeus päättää sen sisustuksesta. 



Saas nähdä näkyykö hollantilaista ensi kesänä parvekkeella entistä enemmän tai entistä vähemmän..
 

Tarttis vissiin ikkunat pestä..

Uusi lukija, tervetuloa! :)

Huom: Niina Koon blogissa on kiva arvonta, käykää kurkkaamassa!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Lontoon kevät

Tehtiin kaveriporukalla kevätretki Lontooseen viime viikonloppuna. Käytiin moikkaamassa yhtä Londonissa asuvaa kaveria ja tehtiin samalla tyttöjen humputtelureissu, johon sisältyi paljon kävelyä, shoppailua ja omalta osaltani myös valkoviiniä. :D Ilmat oli suosiolliset, reippaasti yli 10 lämpöastetta joka päivä ja aurinkoa taivaan täydeltä.

Kierros aloitettiin Portobello Roadilta, jossa oli käynnissä kuuluisat antiikkimarkkinat. Kaikenlaisia houkutuksia siellä oli.. Kaveri asusteli Notting Hillissa niin tämä oli sopivasti matkan varrella.



Nukkekotikamaa..

..ja herkkuja..
hopeaa..



Illansuussa oli tarkoitus seurata Oxfordin ja Cambridgen yliopistojen välistä ja hyvin perinteikästä soutukilpailua Thamesissa. Niin oli vissiin parilla muullakin tyypillä ja väkeä oli sen mukaisesti. Ehdin nähdä vilahduksen yhdestä soutuveneestä. Sensijaan tuijotin aika kauan unelmieni taloa ja otin ihan kuvankin:




Sunnuntaiaamu alkoi reippaalla kävelyllä Hyde Parkissa. Kyllä sielläkin tuijoteltavaa riitti, varsinkin lintubongarikavereille. Mua vähän ahdisti jatkuvasti yli suihkivat lentokoneet. Kattokaa ny tota taivasta!



 Puiston kasvusto näytti samalta kun täälläpäin juhannuksena.




Seuraava kohde oli Hampstead Heath, jossa en ollutkaan koskaan aikaisemmin käynyt mutta jota ehdottomasti suosittelen kaikille joita perinteiset bigben-londoneye-parlamenttitalo-kierrokset on alkanut jo pänniä. Upea metsäinen puistoalue, jossa hetkeksi unohti olevansa 15 miljoonan asukkaan kaupungissa.

Enttipuita.


Ensin kiivettiin korkea mäki ylös..



.. ja huipulta näkikin sitten loput kaupungista.

 
Etualalla kuvassa hassu ukkeli joka lausui runoja mäen päällä istuskeleville, halusivatpa he tai ei.


Myös Hamstead Heathin puiston ulkopuolella riitti ihmeteltävää, kuten söpöjä taloja ja rakkaille omistettuja penkkejä...


 ..yksi kissa puolikkaalla hännällä..


..ja villejä papukaijoja. Juu, näitä siellä lentelee. Joku päästi pimeällä 90-luvulla omansa karkuun ja nyt Lontoossa on villi ja vihreä papukaijapopulaatio. Niistä oli vaikea saada kuvaa, mutta yritin. Suurensin sen ihan teitä varten.


Eksyin siellä kirjamyyjäisiinkin, josta saattoi tarttua mukaan jotakin myös blogissa arvottavaksi. Eli pysykää kuulolla. Tannin blogista löysin haasteen, tartutaan siihenkin kunhan hieman olen reissusta toipunut. Käykää sillä aikaa katsomassa Tannin kiva arvonta.


sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäisfiilistä

Mä en oikein tästä pääsiäisenvieton perimmäisestä syystä niinkään perusta, mutta olen eri mieltä kaikenlaisten ateistiyhdistysten kanssa siitä että pääsiäispyhät pitäisi pyyhkiä kalenterista veks. Ei ne mua haittaa, kyllä mä keksin tekemistä kotona sen ylimääräiset kaksi vapaapäivää. Olisin keksinyt enemmänkin jos ilma olis ollut vähän kauniimpi..

Istutin viime viikonloppuna parvekkeelle narsissit ja krookukset, siellä ne nyt sitten katsoo parvekelasien läpi räntäsadetta. Onneks ovat sisukkaita tapauksia, toisin kuin minä joka en ole viikkoon parvekkeelle astunut kun pakosta hakemaan perunoita ruuanlaittoa varten. Olis ollut kiva istua auringossa pääsiäislomapäivät, mutta minkäs teet. Ostin onneks rehuja sen verran monta että sisällekkin riitti.

Tilasin verhojen lisäks H&M:sta tuollaisen hauskan lasimaljakon. Mahtuu kerrankin pitkävartiset kukkaset kans!



Helmililjat pääsi mummokuppeihin. Noissa on halkeamia, en ole raskinu heittää pois...onhan noille käyttöä näköjään edelleen.




Mummoastioista tuli muuten mieleen, että löysin netistä tällaisen hyvän mummosalaatin ohjeen. Muistankin että tätä on joskus joku, jos ei mummini, niin isotätini, tehny. Hyvää on! 


Mä olen muutenkin aika paljon kokkaillut tässä. Se on välillä aika kivaa. Keksin yrittää tehdä jotain myös lampaasta, kun reseptejä tyrkytetään tähän maailmanaikaan joka tuutista. Kaikissa paistiohjeissa käskettiin tuupata siihen paistiin mittari. Meiltä löytyy vain kuumemittari ja ulkolämpömittari. Pilkoin sen lampaan paloiksi ja heitin pataan, päälle 0,5l Notre Dame -punkkua. Nyt se on toista tuntia uunissa ja hyvältä tuoksuu. Ei toi nyt ihan pieleenkään voi mennä. :P

Meille tulee ihan päivällisvieraita. Olen pakottanut hollantilaisen imuroimaan ja viemään roskat (ei vaiskaan, ei sitä koskaan tarvii pakottaa). Innostuin ihan jopa kattamaan pöydän. Aika hyvin näillä neliöillä, vaikka ite sanonkin. Tuohon kun istutaan niin on kyllä parempi että kaikki on käden ulottuvilla, yksi jos koittaa nousta niin kahden muunkin todennäköisesti tarvii tai ainakin pöytä menee kumoon. Tulevaisuudelta odotan isoa ruokailutilaa ja kunnon ruokapöytää, aamen!




Rauhallista pääsiäistä! 

(tiesittekö että anglosaksisissa pakanauskonnoissa palvottiin kevään jumalatarta Eastrea?)

Ai niin, mulla on kevätsiivous menossa ja tavaraa myynnissä. Tein tännekin myyntisivun, käy kurkkaamassa!

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pääsiäisikkuna

Mä tsemppasin jo viime viikonloppuna niin paljon että kaivoin pääsiäiskoristeet esille kellarikomerosta. Tilailin netistä uudet verhot ja kaikkea muuta mukavaa, niin iski oikein kevätsiivousinnostus päälle. Mun pääsiäiskoristeet, tai siis kevätkoristeet, on tosi vanhoja, osa ihan lapsuudenaikaisia. En ostele tuollaisia oikein lisää nykyisin, vanhat saa kelvata.



Koitan keksiä joka vuosi jotain uusia sijoittelukohteita näille otuksille, ettei vallan tylsäksi menis. Tänä vuonna laitoin ne keittiön pikkuikkunan sisään. Hollantilainen sanoi että lopputulos on "skitso". No sitähän tässä vähän lähdettiin hakemaankin. Skitso pääsiäisikkunani, olkaa hyvä:






Hieman hillitympää pääsiäissisustusta edustaa pöydälle koottu paloturvallinen *kröhöm* kynttiläviritelmä, jossa hyötykäyttöön pääsivät Hollannista saatu pirtsakka kynttilä, limenvihreä kuituhommeli ja joulukoristeeksi ostamani tinasydän. Nyt aion neljä päivää vaan tuijotella kattoon...ja syödä suklaata.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...