sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pinkki päivitys

Mun blogi on näköjään muuttunut sellaiseksi "jahas, tätä ja tätä on tapahtunut, palaillaan" -tyyppiseksi. Mutta kun on päivät töitä ja iltapäivät auringonpaistetta, niin en mä voi istua kotona askartelemassa. Eiköhän sekin aika taas pian koita. Olen mä neulonut sata pikkurättiä, mutta jaellut niitä kavereille samaa vauhtia, eli en ole ehtinyt muistanut ottaa kuvia. Ja sitten miehen renttupaita..hyvä jos siitä saadaan kuva tänä kesänä..jouduin tekee hihat uudestaan. Kasvattaa luonnetta. :)

Koska olen katsonut maailmaa lähiaikoina pinkkien aurinkolasien läpi (oikeesti en, se ei ole mahdollista mun duunissa), niin päätin tehdä työkavereille pinkkejä mansikka-muffinseja. Ohje oli sama kun aiemminkin, mutta koitin kikkailla ja laittaa mansikkamousseainekset taikinan sekaan. Ei menny niinku Strömsössä. Jos olisin ajatellut enemmän ja säätänyt vähemmän, niin olisin tajunnut että mulla on kaapissa mansikanmakuista tomusokeria, jolla olisi saanut taikinaan paitsi mansikanmakua, myös hiukan sitä pinkkiä. Mutta ei niin ei. No joo, muffinit olivat siis lässähtäneitä (tämä oli suurin kolahdus mun muffinssileipurin identiteetille) ja äkkimakeita. Mutta kaikki oli kadonneet iltapäivään mennessä sieltä kahvihuoneesta (eli laskin et kaikki oli vetäny noin 3..).

Pinkit vuuat on Hollannista. Mulla taisi olla ennestään vielä muutama, ja nyt kesällä sain synttärilahjaksi hollantilaisen siskolta vielä lisää. :)


Tässä on mun uusi leluni, miss iPad. Se ei ole pinkki, mutta kuoret on. :D Mä en ollut koskaan ajatellut tarvitsevani tuollaista, mutta nyt kannan sitä koko ajan mukanani. Ei auta kyllä nettiriippuvuuteen pätkääkään! Olen lisäksi jäänyt koukkuun Angry Birds -peliin (vuoden muita myöhemmin). Se on muuten hirveän väkivaltainen! Jos ne linnut ei osu, ne vaan osuu johonkin kivenmurikkaan ja putoaa alas ja niiltä lähtee höyhenet. Possut sentään sanoo poks ja katoaa kun niihin osuu, mutta jos ne ei häviä niin niille tulee silmä mustaksi ja hampaat tippuu. En ehkä pysty pelaamaan sitä kauaa ilman painajaisia. :D


 Yhdessä synttärilahjakorissa oli shamppanjaa, Iittalan Essance -shamppanjalasit ja kuvassa näkyvä pinkki Sally Spectra -keittiöpyyhe. Mahtavuutta. :D Kerroinko mä että siellä kolmekymppisillä oli 90´s -teema? Ehkä Sallysta arvasitte? ;) Kaikki mun kaverit näytti todella hölmöiltä. Enkä minä vähiten. Tunkeuduin mun 9-vuotiaana saamaani NKOTB -paitaan. Etsin aikani omia vanhoja lappuhaalareitani, mutta koska en löytänyt (ehkä ihan hyvä niin), jouduin etsimään kirppareilta. Lopulta huutonetissä lykästi, ajattelin että L-kokoiset H&M Mama -sarjan pöksyt ovat mun päällä vähän sama kuin sellaiset löysät hiphop-vetimet, joita käytin teininä. Myyjä oli ystävällinen ja toi haalarit mulle kotiovelle asti. Kyllä se katsoi mua vähän pitkään tuossa ovella, mutta ei sentään kysynyt että koska mä aion hankkiutua raskaaksi ja lihota samalla 30 kg. :D

Sallyn vieressä on H&M alesta bongaamani aika ihku kirsikkapyyhe.


Kun mä oikeesti jo ajattelin että koko synttäriruljanssi on taaksejäänyttä elämää, niin työpaikalla joku muisti (varmasti palkanlaskija, joka muutenkin meidän syntymäaikoja tuijottelee niistä laskelmakuiteista) että mä olen lomalla vanhentunut. Hienovaraisesti mulle laulettiin kopiohuoneen takana keskellä käytävää ja sain valtavan ihanan kukkapuskan. Mulla on maailman parhaat työkaverit! :D

Tässä on mun hieno kimppu. Harmi vaan että vanhassa kamerassa on jotkut väri/valo -säädöt ihan päin prinkkalaa (syytän erästä baarireissulla kameraani säätänyttä randomia mieshenkilöä, joka väitti tietävänsä jotain kameroista). Nyt on uuteen järkkäriin saatu jo muistikorttikin, enää tarvii opetella käyttämään sitä! Odottakees vaan..

Eipä tuo oikein näy, mutta ostin uuden myös kukkapöytäliinan henkkamaukalta..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...