torstai 5. heinäkuuta 2012

Lomafiiliksiä

Mä olen nyt näköjään skipannut Pariisin näissä lätinöissäni, mutta älkää huoliko, laitan sieltäkin kuvia kunhan jaksan käydä ne kaikki läpi.. Tässä välissä siis muita lomatouhuja. Mä olen elänyt joka päivän kuin se olis viimeinen lomapäivä. :) 

Ollaan tehty vähän kotiseutukierrosta hollantilaisen kanssa. Viime viikolla käytiin Vanhankaupungin koskella ihmettelemässä. Onhan täälläkin nähtävää!


Kosken ylittävällä sillalla on lukkoja, joissa on pariskuntien nimiä. Joku joskus kertoikin, että paikka on suosittu tällaisten rakkaudentunnustusten tekoon; lukkoon nimet ja päiväys, lukko kiinni ja avain heitetään yhdessä veden kuohuihin. Yritä siinä sitten myöhemmin erota. :D


Mä olen yrittänyt laittaa parveketta kanssa kuosiin, hitaasti ja epävarmasti. Tehtiin isän ja hollantilaisen kanssa hermojaraastava kesäretki Bauhausiin ja Ikeaan, josta ekasta ostin kamalia rönttejä kesäkukkia ja toinen olikin hukkareissu kun haluamani hylly oli loppuunmyyty. Sain sentään ajoissa Anttilasta tilaamani kansituolit. Olisin halunnut ruskeat, mutta sellaisiapa ei Suomenmaasta löytynyt ei sitten millään. Noi Anttilan tuolit oli plussakortilla tarjouksessa 39,90€/2 kpl eli periaatteessa puolet normaalista. Mulla oli vielä Miekkamiehen plussakortin sivukortti kukkarossa niin käytin tilaisuutta hyväkseni. Pitäiskö jo hommata ihan oma plussakortti kuitenkin?

Kiinalaiset lyhdyt ostin Bauhausista ihan kokeilumielessä, kun eivät olleet kalliit. Ne toimivat siis aurinkokennolla, joka laitetaan seinään tai kuten mä, kukkaruukkuun. Kenno keräilee valovoimaa pitkin päivää ja kunhan pimeys laskeutuu, lyhdyt alkavat loistaa. Ihan vaan tulevia bileitä varten ajattelin...


..mutta eiks olekin aika hienot hämärässä?


Kukkaset on kolmenkympinkriisin ja muun mummoiluteeman vuoksi tänä vuonna pelargonioita. Tykkään silti. Laatu oli kyllä Bauhausissa vähän niin ja näin. Kävin eilen Hakaniemen torilla hakemassa yrttejä ja amppelikukan, ja harmittelin etten ostanut sieltä kaikkia muitankin kukkia, olivat tosi paljon paremman näköisiä...ja halvempia! Pöh ja pah.




Yrttejä on aika vähän tänä vuonna. Oli pakko ostaa laventeli, kun oli niin terhakkaan näköisiä puskia. Basilika on tänäkesänä mallia Afrikka ja minttukin oli muitaakseni meksikolainen versio -kuulemma parasta mojiton kanssa! :P Amppeliin tuli tälläkertaa miljoonakello.



Huomasin yhdellä meidän kesäretkellä, että Helsingissä myös Moko myy niitä ihania Avoca-tuotteita, joista hehkutin aikaisemmin. Ja siellä oli muuten ale myöskin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...