Kärmes ja muut parhaat kaverit

Kaksi viikkoa täällä on nyt ihmetelty Pikku-Harria ja sen edesottamuksia. Ollaan pohdittu välillä että pitäiskö nimi muuttaa muotoon Pikku-Pomo tai Boss Lady, sen verran tuo yritti ainakin viime viikolla vielä meitä komentaa. Tyypillinen tilanne on sellainen että kissa roikkuu verhoissa, mä menen nostamaan verhot ylös ja tämän jälkeen kissa uhmakkaana tuijottaa verhoja joihin se ei enää yletä ja painokkaasti maukuu. Ja sama toistuu aina kun kattimatti kulkee verhojen ohi. Tai laitan tyynyn esteeksi ettei pääse kukkahyllylle pomppimaan: kissa huutaa tyynyn edessä että pois tämä tästä mää haluan mennä tuonne!! :D Nyt on onneks jo vähä rauhoituttu. 

Niin, ja todettiin ettei sitä nimeäkään ole tarvis vaihtaa kun Harry juontuu nimestä Henry ja Henry on "estate ruler". Sellanen meilläkin täällä on. Ja opin lisäksi sellaisen huijauksen että Prinssi Harryn nimi onkin oikeesti Henry. o.O

Tuosta otuksesta on aika vaikea ottaa kuvia kun se leikkii -eli suurimman osan aikaa, mutta olen nyt saanut ikuistettua muutaman hetken Parhaiden Kavereiden seurassa.

Eka Harrin paras kaveri on Naama. Naama on pinkki ja ostettiin se jo ennen kun haettiin Harri kotiin. Ekat päivät Naama oli todella epäkiinnostava, mutta nykyisin se on tärkeä aamuleikkikaveri, jota kannetaan suussa (yleensä meidän sänkyyn) ja sitten höykytetään. Kun Naama on vähän väsyny, se menee piiloon makuuhuoneen piirongin alle eikä Harri saa sitä sieltä pois..

Tässä naamaa vaanitaan:

...ja kaikki muut kuvat ovat sitten tällaisia:

Viime viikonloppuna Silvan äiti kävi kylässä ja toi ihanan liilan Pallon. Pallo on kevyempi kuin Naama eli sitä on vieläkin kivempi kanniskella ympäriinsä. Pallo menee yleensä Naaman seuraksi piirongin alle ja meitsi sitten saa niitä sieltä kaivella kun käsky käy.

Sain eilen vihdoin valmiiksi Kärmeksen, joka on hieman sukua Veli Siittiö Kissanminttuselle, mutta Kärmeksellä ei ole vastaavaa aivopullistumaa vaan se näyttää enempi käärmeeltä. Kärmeksestä ei saanu oikeen kuvaa ilman et se oli halittavana.

Meillä oli kavereita kylässä kun Kärmes valmistui. Just juteltiin siitä miten heidän toinen kissansa on vähän liian kiinnostunut perheen (oikeesta) lemmikkikäärmeestä ja sen takia terraarion siivoaminen ym. availu täytyy suorittaa ekstravarovaisesti. Tein sitten saman tien niillekin katimateille oman kissanminttukäärmeen.

Nyt täällä jatketaan leppoisaa sunnuntai-iltaa aika lailla koko perhe samassa asennossa. 

Harri näyttää mallia:

Tulpenvaas

Tänään oli ihan pska päivä. Tai no, ei nyt ihan ihan pska, koska sain syödä lounasta hollantilaisen kanssa, ostaa itselleni lohtutrenssin ja -huivin, istua aurinkoisessa puistossa juomassa "belgialaista mocca lattea" ja roikkua loppupäivän netissä. Mutta noin niinkuin henkisesti suht pska. Sellainen päivä jolloin ei jaksa iloita kaikesta mikä onnistuu ja menee hyvin, kun juuri se asia mitä eniten toivoo menee päin seiniä. Jaksoin iloita lähinnä siitä että mulla on ihana pomo jolle voi vaan laittaa tekstarin jos ei suoraan sanottuna huvita tulla töihin. Eikä huvittanut.

Jatkan tätä kirjoitusta nyt täysin epäloogisesti selostamalla hollantilaisista tulppaanivaaseista.

Jos ette tiedä mitä ne on niin ei huolta, en mäkään tiennyt. Ennen kuin yhtäkkiä sain sellaisen.

Tadaa!

Kuten arvata saattaa, tämän laahasi mukanaan rakas anoppini. Onhan se outo, mutta kun nyt otin asiakseni perehtyä tämän kummallisen kyhäelmän historiaan niin on oikeastaan aika hauskaa että mulla on tällainen! Kyllä kaikilla pitäis olla.

Saatte ihan itte kattoo vaikka Wikipediasta että mikä järki tässä on, mutta niille jotka ei jaksa katsoa voin ihan ilmaiseksi selittää oman versioni: ennenvanhaan eli 1600-luvulla Hollannin Itä-Intian kauppakomppania valmistutti Kiinassa tällaisia hassuja tulppaanivaaseja, koska silloin ei vielä osattu savesta tehdä vaaseja jotka koostui vaan yhdestä osasta. Vaasit oli yleensä tällaista sinivalkoiseksi maalattua Delfts blauw -posliinia eli "Delfin sinistä", joka alunperin oli yritelmä kopioida kiinalaista posliinia mutta josta on nyt tullut maailmankuulua Hollanissa. Siellä käyneet tunnistaa tyylin, sillä sinivalkoisia posliiniastioita ja koriste-esineitä on kyllä siellä kaikki kaupat täynnä. 

Hollannissa tulppaanit on olleet suosittuja siitä asti kun niitä joku sinne roudasi 1600-luvun alkupuolella. Sopivasti samoihin aikoihin alkoivat tarviimaan noita tulppaanivaaseja. Appiukko kertoi että jotkut tulppaanisipulit oli sillon niin haluttuja että ihmiset vaihtoi niitä huviloihin ja karjaan. Hulluja noi hollantilaiset. Jos ette usko niin löysin tällaisen artikkelin asiasta. 

Sopivasti kun olin saanut tämän ja pyöritellyt sille silmiäni niin näin oikeen vanhanaikaisen version kansallismuseossa! Oli pakko ottaa kuvakin. 

Et kyllä nyt kelpaa tulppaaneja ostella.

Parsabrucetta - tai joku sellane

Hollantilaisen vanhemmat piipahtivat kyläilemässä pääsiäisenä. Parempi olis kyllä meidän ollu mennä sinne missä tulppaanit kasvaa sillä nyt sinniteltiin koko porukka tuulessa ja tuiskussa. Mutta jokainen tsäännsi on mahdollisuus ja niin vaan nyttenkin kävi että minäkin menin oppimaan 

jotain uutta. Nimittäin syömään parsaa.

Meikässä on se vika että sanon myös parsakaalia parsaksi. Parsa kun parsa. Kaverit aina huomauttelee että et sä nyt puhu parsasta, vaan parsakaalista. Jos mä olen syönyt "parsaa" se tarkoittaa jälkimmäistä. Jatkossa ollaan sitten ihan sekaisin koska mä syön nykyisin oikeasti parsaa. Jottei elämä olisi helppoa muillakaan kielillä, mun aivot on kääntänyt parsan englanniksi muotoon parsley. Loogista, eikö? 

Niin, me mentiin siis tuulta ja tuiskua karkuun ravintolaan heti perjantaina ja siellähän oli sitten parsaa sen ja sen kanssa. Hollantilaisen isä on sen verran kulinaristi ja viinitietäjä, että kuuntelen sen suosituksia ruuasta ja viinistä aina. Paitsi en silloin kun puhe on ostereista tai kampasimpukoista -yök. Nyt hän valitsi parsaa ja minä sitten perässä. Olihan tuo ihan hyvää. Koska me kokataan aika paljon kasvisruokaa nykyisin muutenkin niin aloin sitten rohmuamaan Prisman sesonkiosastolta parsaa aina kun siitä menin ohi. Pääsiäisenä jo kokeilin tehdä parsasalaattia.

 Vappuna oli sitten parsabrucettan vuoro.

Vihreää kyökkiin.

Olin vilkuillut ohjeita netistä ja myönnän auliisti että siitä se ajatus sitten lähti. Timjamia en ehkä olisi itse keksinyt laittaa. Yksi versio ohjeesta on täällä. Muokkasin kuitenkin ohjeita sen verran että sain käytettyä jääkaapista kermaviilin- ja juustonjämät. Lopputulos oli niin hyvä että oli pakko kirjoittaa se ihan ylös. Tai siis, en kirjoittanut ja koitan tässä nyt sitten muistella..

Parsabrucetta (6 kpl)

- 9 isohkoa tankoparsaa

- valkosipulia maun mukaan

- 6 leipäviipaletta (mulla oli päivän vanhaa moniviljaleipää kaupan paistopisteeltä)

- n. ½ dl oliiviöljyä

- n. ½ dl kermaviiliä 

- juustoraastetta (mulla oli gaudaa)

- puolikas sitruuna

- tuoretta timjamia

- mustapippuria myllystä

- suolaa (esim. kalaharin suola)

1. Huutele parsat ja leikkaa pois puiseva alaosa. Jos parsat ovat kovin paksuja, halkaise varret pituussuunnassa kahtia. Samoin jos varret ovat paljon pidempiä kuin leivät, katkaise ne keskeltä.

Kaada oliiviöljy kulhoon ja sivele pullasiveltimellä jokaiseen parsaan öljyä. Asettele pellille leivinpaperin päälle. Ripottele päällimmäiseksi isorakeista suolaa ja mustapippuria. Paista parsoja 200 asteessa n. 10-15 minuttia. Älä kärtsää.

2. Lisää loppuun öljyyn valkosipulikynnet puristettuina (jos haluat paljon valkosipulinmakua) tai viipaileina (jos haluat vähemmän makua). Lisää oljyä tarvittaessa. Sekoita.

3. Asettele leipäviipaleet leivinpaperin päälle toiselle pellille tai esim. leikkuulaudalle. Levitä valkosipuliöljyä leiville ohuesti. Jos et halua kovin valkosipulista makua leipiin, jätä valkosipuliviipaleet kulhoon lopuksi. Levitä jokaiselle leivälle n. ruokalusikallinen kermaviiliä. Levitä päälle ohut kerros juustoraastetta. Pirskottele leiville vielä sitruunasta mehua.

Uuniin menossa.

4. Asettele uunissa olleet parsat tasaisesti leipien päälle. Nosta jokaiselle leivälle timjamin oksia. Paista 200 asteessa vielä n. 5-10 minuttia kunnes leivissä on kaunis väri.

Tarjoa kylmän valkoviinin kera. Nam!

Hauskaa vappua!