Tulipas mahtipontinen otsikko. Oikeasti mun piti tehdä tänään omenahyvää, koska koko talous oli enemmän tai vähemmän krapulassa ja ajattelin että se olis nopea ja helppo (ja ihanan epäterveellinen) tapa hankkiutua eroon keittiön pöydällä nahistuvista omenoista. Pois niitä ei voinu heittää, koska maksoin niistä ihan sikana Prismassa. Kyllä suomalaisista tuotteista mielellään maksaa vähän enemmän kuin ulkolaisista, mutta se hinta otti päähän lähinnä siksi kun tiedän että pappalassa olis omenaa pitkin maita ja mantuja vaikka kuinka. Mä ja omenahyvähimo vaan satuttiin olemaan 200 kilsan päässä..
Niin. Ei meillä sit ollut kuitenkaan kaurahiutaleita. Eikä jaksettu hakea. Tai olis hollantilainen mennyt, se aina tarjoutuu, mutta kun otin huomioon että sen krapula oli tuoreempi (mun jo perjantain peruja) ja mää se olin kun halusin leipoa, niin en raskinu antaa sen mennä. En tietenkään menny itsekään hakemaan. Maanittelin sisäisen marttani esiin ja päätin taikoa jotain siitä mitä kaapista sattuu löytymään.
Ihan ei omenat riittäneet mukamas oikein kunnon ameriikan applepien tekemiseen (olis pitäny olla ohjeen mukaan 1kg, sain räävittyä kasaan 275g). Päätin jatkaa täytettä *kröhöm* vuosi sitten pakastetulla kurpitsasörsselillä. Tässä vaiheessa näytti todellakin siltä etten tiedä mitä olen tekemässä. Enkä mä tiennytkään. :D
omena ja kurpitsa yhteen soppii |
En ole koskaan tehnyt tällaista piirakkaa, jossa täytteet tulee sisään ja kansi päälle. Ylipäätään tuollainen vesi-voi-sokeri-jauhot-taikina on mulle vieras konsepti. Kyllä munaa pitäis olla! Mut joo, resepti meni hyvin päivän "meillä ei ole kaapissa mitään" -teeman kanssa yhteen. Mahdollisimman vähillä aineilla etiäppäin!
täytteet paikalleen, hep |
Ei menny ihan kun strömsössä tuon taikinan kanssa. Ja onneks täytettä ei ole yhtä kiloa! Eihän se olis ikinä tuohon mahtunut! Kuka näitä reseptejä oikein kirjoittelee?!!
Kansi meni päälle yllättävän sujuvasti kaulimen avulla.
Eikun uuniin! |
Ja 35 minsaa myöhemmin ensimmäinen tällaseni oli syntynyt!
Kyllähän se jäätelön kanssa alas meni. Ja krapulastakin on selvitty!
Edit: Oho, uusi lukija! Lämpimästi tervetuloa!:) Kirjoitan joskus muutenkin kuin krapulassa. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)