Rauhallinen viikonloppu kotona -tai sitten ei.

Viime viikolla sisko soitti ja kysyin että otammeko yökylään "pienen hoitolapsen". Vastasin että olisi hyvä että hoitolapsen näkisi ilman silmälasejakin, eli riippuu vähän että kuinka pienen. Ennen kuin tajusinkaan, oli meidän eteiseen dumpattu 6-vuotias Prinsessa ja ragdoll-pentu nimeltä Oskari. Miksi, oi miksi siivosin ennen heidän saapumistaan. :)

Aika söpöjä vieraita.

Mietin kuumeisesti että miten noita viihdytetään siihen saakka kunnes ystäviensä häitä juhlivat vanhemmat selviävät hakemaan lapsoset takaisin. Olikin lopulta ihan helppoa! Lapsi oli kummallisen kiinnostunut mun retroleluista, kuten säälittävän mutkalla olevasta Pennyn ponitallista. :) Lintsille menon sijaan ajelimme bussilla. Oikeasti -tyyppi ei ollut koskaan ollut bussissa! Mulle selvisi tämä vasta kun jo istuimme bussissa matkalla keskustaan ja tyttö alkoi hihkua riemusta joka kurvissa -oli niin jännää. Meidän linjan kuskit on myös aika mikahäkkisiä mitä kaasujalan käyttöön tulee..

Kävimme mielenkiintoisen keskustelun Stop-nappulan käytöstä. Olen ollut siinä käsityksessä että lasten mielestä on kiva painaa bussissa pysähtymisnappulaa. Toisin kävi. Kerroin että nappia painetaan kun haluaa että bussi pysähtyy. Kaveri alkoi silminnähden hermostua ja hokea että olisi parempi jos hollantilainen painaa (herätti ilmeisesti enemmän luottamusta tämän tärkeän asian hoitamisessa kuin mä). Ihmettelin, mutta sanoin ettei ole pakko painaa tietenkään. Hetken hiljaisuuden jälkeen: "Täti, miten se bussi sitten enää ikinä pääsee liikkeelle kun me ollaan painettu tuota stop-nappia?" Meinasi että se bussin pysähtyminen tulee sitten kuskillekin yllätyksenä. Selitin asian niin hyvin kuin osasin ja samalla mietin että miten mä olen tämänkin joskus ite oppinut. :D

Parhaat päivänsä nähnyt ja aikakoneella meille lentänyt Penny´s Pony Club.

Neito tyylikkäänä.

Kyllähän näillä vielä leikkii...

..kun ei anna vinojen tallinseinien haitata.

Kaupungilla huvitukseksi riitti kirpputorilla käynti. Sieltä mukaan tarttui epäonnistuneesta tinkausyrityksestä huolimatta iso pehmohevonen. Mä en oikeesti tajua että miksi helsinkiläiset kirpparimyyjät ei tingi! Turussa nyt on muutenkin halvemmat hinnat kirppiksillä, mutta täällä otetaan lisäksi melkeen henkilökohtaisena loukkauksena jos joku ei halua maksaa muropaketista tulleesta, pureskellusta muovidinosauruksesta euroa. Pehmohevosta kaupitellut rouva kertoi sen olleen "ainoastaan sängyn päällä koristeena, eli sillä ei ole yhtään leikitty". Täytyyhän sitä kovaa hintaa jotenkin aina selitellä. Olisi pitänyt kysyä myös muovidinoja myyvältä rouvalta että onko näillä leikitty vai onko näitä ainoastaan pureskeltu, vai mistä hinta kokonaisuudessaan muodostuu. Kotona tyttö avautui mulle tunnoistaan "Mun oli pakko ostaa se hevonen, koska se mamma sanoi ettei kukaan ole leikkinyt sillä ikinä. Mä tulin hirveän surulliseksi kun se hevonen ei ole saanut leikkiä kenenkään kanssa ikinä! Mä leikin sillä nyt tosi paljon että se on onnellisempi!" Aww..

Tiimarissa käymisen ja toisen bussimatkan jälkeen pääkaupunkiseututuristi oli aivan valmis sammumaan meidän sängylle. Tosin niin oltiin mekin.

Kissariiviö ei näyttänyt olevan moksiskaan vieraasta paikasta tai vieraasta kissasta. Se pysyi poissa Franciksen tieltä, mutta välillä intoutui leikkimään toisen hännällä tai muuta vanhuskissaa ärsyttävää. Kun tultiin kaupungilta niin kattimatti oli soffalla näin.

Ai te tulitte jo!?

Muuten se riekku ja  hyppeli ja pomppi.

Kunnes taas nukahti. 

Meillä oli sunnuntaina 2-vuotispäivä, mutta suunnitellun shamppanjapiknikin sijaan mentiin kolmen tunnin päikkäreille ja juotiin sitten illalla skumppaa ihan omalla parvekkeella. 

Kyllä lastenhoito on rankkaa..