lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lomaa odotellessa...

Eihän tässä edes ehdi blogia kirjoittaa kun työ haittaa vapaa-aikaa. En nyt haluaisi valittaa, mutta hitto mikä viikko. Onneksi kesäloma häämöttää jo viiden työpäivän päässä. Kyllä mä kestän. Ehkä.

Heräsin aamulla h*elvetinmoiseen selkäjumiin. Jostain tuolta vasemman lapaluun alta polttelee ja käsien/kropan/pään liikuttelu saa aikaan viiltävää kipua ihan randomisti. Siis sillä tavalla, etten pysty paikantamaan, mikä vaikuttaa mihinkin, vaan välillä vasemman käden käyttö sattuu, välillä oikean. Googlen mukaan tarvii mennä lääkäriin vaan jos pissaan housuun tai en tunne jalkojani. So far so good. Ajattelin että kun tämä on varmaan tullut tietokoneen vieressä istuskelusta, niin eiköhän se sillä lähdekin.

Hollantilaisen vanhemmat oli täällä viime viikonlopun. Oli tosi kiva nähdä "parental unit" pitkästä aikaa. (Ainut miinuspuoli oli se, että koska koko viikonloppu oli täysin ohjelmoitu, en oikein ehtinyt toipua edellisestä työviikosta, mikä varmaan osaltaan vaikutti siihen että tämä viikko tuntuu nyt sitten lapaluissa ja ytimissä asti). 

Koska meiltä jäi Alankomaiden uuden kuninkaan kruunajaiset väliin väärässä maassa oleskelun takia, niin saatiin asianmukaiset varustukset siltä varalta että joku päivä päätämme juhlia uutta kunkkua ihan keskenämme.

 

Isossa peltirasiassa on mitäs muutakaan kun kunkun keksejä. Salaa jo napsittiin muutama. Lisäksi saatiin purkillinen kuninkaallisen väristä (=oranssia) hagelslagia. Eli suklaahippusia, joista olen kertonut jo aiemmin. Myös servetit oli joku specialpainos virkaanastujaisten kunniaksi. Saatiin myös mielenkiintoinen pullollinen oranssinväristä katkeroa (Orange bitter), joka on niinikään vastustettu kuninkaan kruunajaispäivän tiedoilla. Tätä kuulemma juodaan sellaisenaan pikkushotti, samalla kun ryystetään kahvia, syödään perinnekeksejä ja katsotaan kruunajaisia tai vaihtoehtoisesti kuninkaan syntymäpäivän juhlallisuuksia televisiosta. Kuninkaalla on synttärit vasta huhtikuussa, eli ei kyllä ehkä jakseta odottaa niin kauan.

Lisäksi me saatiin hollannintuliaisena... Mariskooleja! Olivat kuulemma nähneet kun mä katsoin niitä kaupassa. <3 Nyt meillä on punainen ja tummanvihreä myös, samalla kolminkertaistimme skoolien määrän huushollissa. Kas näin se aikuisuus jatkuu. 

Mä jaksoin viikon eteenpäin kun postissa tuli paketillinen kosmetiikkaa -luonnonmukaista tietenkin. Kaveri suositteli Naturisimo nimistä nettikauppaa, joka kuskaa purkit ja putelit ulkomaille asti ilman toimituskuluja. Lisäksi hinnat on edulliset verrattuna Suomeen. Jäin heti koukkuun ja tilasin ison lootallisen kaikkiea kivaa.


Ainut pettymys oli Laveran ripsiväri. Se ei pidentänyt mun ripsiä yhtäään. Lisäksi se suoristi valmiiksi taivuttamani ripset takaisin viivasuoriksi. Ehkä se nyt menee jossain kesäriennoissa, mutta työpäivinä jatkan kyllä tavallisen myrkkyripsarin käyttöä..

Tuolta Naturismosta saa tilata myös näytteitä eri kosmetiikkatuotteista. Luulin ensin että ne on ilmaisia, koska sivustolla sanotaan että "näytteitä voi valita viisi". Mutta ei, ei ne ollut ilmaisia. Olivat itseasiassa aika kalliitakin. Mun mielestä näytteet pitäisi saada ilmaiseksi kylkiäisenä, eikä niin että maksat 50 senttiä shampoonäytepussista. Toisaalta se on kätevää kun voi testata sopiiko joku tuote itselleen, jos ei halua heti investoida koko pullolliseen. Päädyin itse kokeilemaan Madaran meikkivoidetta, John Masters shampoota + hoitoainetta sekä Dr Hauschkan kasvonaamiota. Toimitus oli tosi nopea ja ostokset pysty maksamaan Visa Elektronillakin kätevästi netin kautta. Suosittelen!

Eilen illalla totesin aikuisten oikeesti olevani loman tarpeessa. Ai mitenkö? Tulin kotiin, menin parvekkeelle kastelemaan kukkaset, näin että kransseihin on tullut vihdoin yksi kukka. Laitoin kasvot ihan kukkaan kiinni ja kuiskasin "Tervetuloa!" 

Nih, että saisko sitä lomaa jo?!!

"Juu, kiitosta vaan..FRIIKKI!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...