sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Sohvanpaljastusbileet ja vietnamilaiset kesärullat

Eilen oli ikään kuin loman viimeinen päivä, jos lasketaan siis niin, että saa tehdä mitä haluaa eikä tarvii laittaa illalla kelloa soimaan. Tänään taas tarvii...hö.

Oltiin Offen äidillä sohvanpaljastustilaisuudessa. Eli ikään kuin sellaisissa tupareissa, jotka on jääneet aikanaan pitämättä, mutta jotka pidetään sitten kun on saatu jossain vaiheessa uusi sohva koottua. Nä on jo toiset samanlaiset bileet tässä kuussa. Itselleni nämä pirskeet olivat myös muuten tärkeä virstanpylväs elämässä, sillä olin toinen kokoamisohjeissa mainituista sohvan kokoamiseen tarvittavista henkilöistä. Ja sohva on siis koottu ja komia.

Offe-kissan mielestä julkistamistilaisuudessa ei ollut paljoa järkeä, sillä hän oli könynyt juhlakalun päälle nukkumaan jo sillä aikaa kun juhlaseurue kilisteli kuohuvalla taloyhtiön pihan hiekkalaatikolla puutarhassa.

"Anteeks, mä olin tässä eka."

"Hulluja noi hesalaiset."

Ilmassa oli kyllä juhlan tuntua ja tunnelma katossa. Kyllä sohvaa ja sen myötä muuttunutta sisustusta kannattaa juhlia. Paljastusteemasta huolimatta illan aikana ei kyllä kuultu eikä nähty montaakaan lisäpaljastusta.





Karkin, sipsien ja skumpan ohessa nautiskelimme vietnamilaisia kesärullia. Ollaan muutaman kerran tehty näitä myös hollantilaisen kanssa. Yllättävän helppotekoista ja jopa mun mielestä hyvää. 






Hyviä ohjevinkkejä rulliin löytyy täältä ja täältä.

Illan emäntä oli myös pyöräyttänyt pari makoisaa kakkua. En suoraan sanottuna osannut päättää kumpi oli parempaa. Jälkkärinä oli siis Vadelmabrownie ja Dulce de leche -appelsiinikakku. Reseptit Linda Lomelinon kirjasta Taivaalliset täytekakut. Nomnom.



Tänään makoilen kotona ja ajattelen siivousta. Ajattelen.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, kylläpä mun luona näyttääkin hyvältä ;) Työn iloa huomisesta alkaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, kiitti! Ja eiks sullakin ole taas paluu arkeen? Tsemppiä meille! ;)

      Poista
  2. Mahtavat juhlat..hienolle valkoiselle nahka(?)sohvalle..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hauskat oli. Vaikkei sohva tainnut olla nahkaa. Tai en mää tiedä. Kyllä sitä pitäisi useammin keksiä joku syy vähän juhlia ystävien kanssa. :)

      Poista

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...