Hollannin kevät(huivi)

Taas tuli piipahdettua katsomassa kevään kukkasatoa alavilla mailla. Tällä kertaa ei tarvinnut maha pystyssä etsiä Keukenhofin puistosta aina seuraavaa puistonpenkkiä jolle istahtaa, mutta piti laahata mukana 10 kuukauden ikäistä jokapaikanhöylää, jolle jokainen eteen tuleva esine tai eläin on potentiaalisesti herkkua. Olin valppaana, ainut mitä ehti suuhun oli vähän ruohoa ja melkein yksi orvokki. Oikeastaan siis ihan terveellistä settiä. Oli kiva kun voi päästää pikkumiehen möyrimään nurtsille. Koto-Suomessa oli vielä lunta kun lähdettiin. Itseasiassa meidän tien kääntöpaikalla on vieläkin kauhea lumikasa...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa....

Tällä kertaa olin niin nokkela, että otin tarpeeksi lankaa ja tarpeeksi helpon huiviprojektin mukaan. Olen säästellyt viimeisiä keriä Alize Angora Goldia jotain kivaa neuletta varten. Aloitin loman alussa ja lopetin kun oltiin oltu kotona pari päivää. Tästä tuli niin kiva, että saatan pitää sen itse.

 

Valmis huivi ei näyttänyt kovin isolta, mutta muotoilun jälkeen totesin että yksi kerä oli kuin olikin tarpeeksi. Toinen jäi vielä odottamaan lisäinspiraatiota.

Maastrichtista löysin ihanan kaupan nimeltään Dille&Kamille. Siellä oli jos jonkinlaista ihanaa juttua ja ekologista kodintarviketta, muovittomia tarvikkeita, luonnonkosmetiikkaa ja luomutuotteta. En tajua miten en ole ennen sitä huomannut, sivujen mukaan Maastrichtin myymälä on avattu 2015. Vauva veteli hirsiä ja mä lappasin tavaraa hollantilaisen käsivarsille siihen tahtiin että hän lähti suosiolla etsimään ostoskoria. 

Nyt huomasin että niillä on myös nettikauppa, joka toimittaa Suomeenkin. Jaiks.

Hän on täällä!

En ollut ihan väärässä kun epäilin lapsen pyrkivän maailmaan ennen laskettua aikaa. Hän alkoi pyrkimisen hyvissä ajoin pari päivää ennen laskettua aikaa ja putkahti maailmaan kolme tuntia ennen kuin kello olisi kääntynyt lasketun ajan päiväyksen puolelle. Hyvä olla ajoissa, muttei liikaa. 

Kaverilla on kaksi kättä ja kaksi jalkaa ja kaikkea muutakin ihan oikea määrä. Sanoisin että aika hyvin onnistunut projekti. Kalliiksihan tuo tuli (ja tulee..) mutta niin ne hyvät projektit aina. Nyt täytyy sitten loppuelämä pinnistellä ettei tehdä tuosta mitään hunsvottia. Tähän mennessä ollaan tultu hyvin toimeen. Vauva on perinyt isältä söpöyden ja ruokahalun, multa unenlahjat. Hyvä kombo.

Helteet ovat piinanneet kyllä olan takaa, niin kuin kaikkia muitakin suomalaisia. Lempikuukauteni heinäkuu on mennyt sohvalla hikiläntissä istuessa. Oon kyllä samalla syönyt karkkia ja lukenut hömppää. Vähän neulonutkin. Tosi vähän. 

Tänään käytin kävelyllä ja toiveikkaina nuuskimassa yhdessä kanttarellipaikassa, mutta ei kai tällä paahteella ole sienistä mitään toivoa. 

Tajusin että vihdoin toteutuu myös yksi pitkäaikainen unelma, nimittäin olla lomalla syyskuussa! Pääsen sieneen ja puolukkaan. Eilen jo opettelin vauvan sitomista kantoliinaan. Vaikka kyllähän tuo isänsä hoivissa pärjää jos mä lähden metsälle. Syyskuussa voi olla kyllä kantoliinalle muutenkin tarvetta, sillä asuto pitäis pakata. Löydettiin vihdoin meille oma koti. Ensi kuussa kaupat jos kaikki sujuu mutkitta. 

Näin se sitten menee, parissa kuukaudessa voi riekkuvasta vuokralaispariskunnasta tulla rivitalossa asuva lapsiperhe. o.O

Parvekekaverit

Näistä kuvista on jo aikaa, mutta laitetaan nyt kissaihmisten hauskuutukseksi tännekin. Alkukesästä oli Hakaniemen torilla hollantilaisia myymässä kukkia ihan-törkeän-halvalla. Minähän sitten ostamaan, on se meidän perheessä kuitenkin puolikotimaista. Ostan hollantilaisia paprikoitakin ennemmin kuin espanjalaisia. Istuin bussimatkan kotiin sitten ihana terassipuu sylissä. Merkistä ei ole tietoa, mutta enpä minä sillä hinnalla (7,50€) paljoa kysellytkään. Kuolkoon vaikka viikon päästä jos on kuollakseen. 

Oli kyllä hauska asiakaspalvelukokemus, koska tiskin takana oli 1 kpl vanhempaa miestä ja 1 kpl nuorempaa miestä, jotka heidän keskustelunsa perusteella luokittelin isäksi ja pojaksi. Ymmärrän hollantia jo aika hyvin mutta oma lauseenmuodostaminen on sen verran nihkeetä että asioin heidän kanssaan englanniksi vaikka kielen tunnistinkin. Poika kysyi jossain vaiheessa isältään että "Saanko antaa tuolle tytölle alennusta?" Hihittelin itsekseni. Kun ostokset oli tehty, kiitin kauniisti hollanniksi. Miekkonen kyllä punastui. :)

Heti kun puu pääsi parvekkeelle perille niin Francis alkoi hyvin perusteelliset tutkimukset sen alkuperän (tai jonkun muun kissoille tärkeän asian) selvittämiseksi:

*nuuh*

*nuuuuuuh*

*nuusk*

Huomaa lattialla oleva vihreä lelu.

"Ai tällanen."

Olin ostanut jo aiemmin kirppikseltä tuollaiset korit tarkoituksenani nimenomaan laittaa siihen joku isompi kasvi tänä kesänä. Siihen puu sopi kuin nenä päähän. En vaan saanut aikaiseksi että olisin istuttanut puun koriin, koska sitten olisi pitänyt ommella ensin sen sisälle joku suojapussi tms. jottei olisi taas mullat lattialla. Se siis jäi. Tarina jatkuu..

Koska puuta ei oikein voinut kastella suoraan tuohon päälle, otin tavaksi kylvettää sitä muutaman päivän välein vesipaljussa. Pidin siinä yön yli, puu imi minkä tarvitsi, ja jaksoi taas. Oikein hyvin se viihtyikin parvekkeella, alkoi heti kasvaa ihan hulluna ja teki kauniita tummanvioletteja kukkia.

Puun kylvetyksestä tuli nopeasti Francikselle hauska viihdehetki. Saman tien kun toin puulle paljun, Francis haki kissanruuan kylkiäisenä keväällä tulleen sudenkorentolelun ja pudotti sen paljuun. Uudestaan ja uudestaan. Mua ihmetytti toi, koska ennen tätä kyseinen lelu ei kiinnostanut kattimattia pätkääkään. Mutta kun puu meni vatiin, sudenkorento meni heti uimaan.. Välillä se sentään poimittiin tassulla puun juurelle levähtämään, ennen uutta upotusta.

"Mitäs kyttäät siin?"

Sudenkorento on kylpenyt tänä kesänä yhtä usein kuin tuo puukin. Mä en koskaan opi ymmärtämään kissoja.

Älä lennä leppäkerttu, jää mun parvekkeelle...voin keittää sulle puuroo.

En ole jostain syystä kovinkaan paljoa tänä kesänä kuvannut parvekkeella, saati sitten muistanut laittaa niitä vähiäkään otettuja kuvia tänne blogiin. Täytyy sanoa että tämä on ollut aika tuottoisa kesä yrttien kanssa. Joka päivä on napsittu tuoreita yrttejä salaatteihin ja muihin ruokiin, lisää vaan tuppaa edelleen. Ehkä oli hyvä ratkaisu olla ahnehtimatta ihan niin paljoa erilaisia juttuja, jätin tänä vuonna pois tomaatit, herneet sun muut yritelmät ja keskityin vain muutamaan kukkalajiin ja noihin yrtteihin, jotka onnistuin itse kasvattamaan.

Etsi kuvasta neuvoa-antava Chardonnay. :D

Kyllä mä yrttejä sitten ostinkin, mm. oreganon, timjamin ja minttuja. Alla on oregano päässyt pinkkiin purkkiinsa. Taustalla näkyy kasvihuoneeni satoa jo teini-iässä.

Kyllä niistä tuli ihan komeita kaikista, basilika ja ruohosipuli varsinkin kukoistivat. Ruohosipuli ei ole mun suosikkiani, olen yhdestä puskasta sitä käyttänyt, toinen yhtä komia lähti Annhildin matkaan. Persilja kasvoi isoksi ja hienoksi kunnes siihen ilmaantui yhdessä yössä ihan hullu määrä kirvoja ja järkytykseltäni nakkasin persiljat menemään.

Salaattisatoakin on saatu. Tosin vaan tuollaisia pikkulehtiä, laitan niitä aamuisin leivän päälle.

Kirvoja vastaan olen joutunut taistelemaan ehkä enemmän kuin aiempina vuosina. Vaikka on ollut niin viileää ja sateista! Luin että niitä tulee helposti lasitetulle parvekkeelle, jossa luukut on kiinni ja kirvoilla lämmintä ja mukavaa. Nostinkin yritit monesti parvekkeen kaiteelle ja avasin lasit koko päiväksi, siinä ovat sitten tuulen tuiverruksessa olleet. Ja täytyy sanoa että se kyllä auttoi aika paljon.

Olen yrittänyt muutenkin torjua öttiäisiä luonnollisin keinoin. En jaksanut tänä vuonna alkaa keittelemään tomaatinlehtiä (niin, eikä mulla olis niitä edes ollut..). Pakotin yks päivä hollantilaisen mun kanssa leppäkerttukävelylle. Se on sellainen että käydään pokkana Prismassa niin kuin normaalit ihmiset, mutta sen sijaan että tultais bussilla kotiin ennen kuin ostokset kuumenee niin kävellään peltojen poikki ja pysähdytään tutkimaan joka puska leppäkerttujen varalle. Mulla oli mukana itse tehty hieno leppäkerttupurkki ja kaikki.

Miks muuten leppäkerttuja on nyt vähemmän kun silloin kun olin pieni? Vai onks se vaan Helsingin vika? Vai enkö mä vaan huomaa niitä enää..?

Saaliiksi saatiin 3 salskeaa kaveria. Yksi oli helppo ottaa kiinni kun se oli kaksi käsin (vai montako niitä nyt on) tarrautunut johonkin paksuun otukseen (kirvaan?) ja näytti sitä syövän, ei edes huomannut kun mä nappasin hänet kyytiin. Muut oli sitten vähän eloisampia kavereita. 

Perillä kohteessa laskin leppäkertut vapaaksi yrttien sekaan ja käskin hoidella erityisesti mintussa havaitut kirvat pois päiviltä.

No mitä he tekevät? Katsovat laiskasti ympärilleen ja porhaltavat saman tien avoimista parvekelaseista tiehensä. Kiittämättömät.

Onneksi kirvaongelma on tällä hetkellä aika lailla selätetty. Niitä on ainoastaan yhdessä koristepuussa. Siitä olen kirvoja torjunut nk. valkoisella öljyllä (ks. "white oil") jota voi helposti valmistaa useimmiten valmiiksi kotoa löytyvistä ainesosista.

Edit:
Jäi näköjään yksi kuva puuttumaan. Sitä vaan piti sanomani että vähän vissiin omakin vika että kaikenlaisia ötököitä parvekkeelle ilmaantuu kun laahaan koko ajan ulkoa kukkia mukanani. Mutta kun ne on niin nättejä! Ja ilmaisia!

 

Keltaisen mikälien kasvutarina

No niin. Joka vuosi mä laitan mukamas taimia kasvamaan ajoissa ja muistan kastella niitä ja sitten saan halvalla yrtit parvekkeelle ja voin antaa niitä kavereillekin ja, ja, ja...sitten mä unohdan kastella ne. Niin kävi esimerkiksi näille hyvissä ajoin huhtikuussa kylvetyille kavereille:

"Jälkeen" -kuva näyttää ihan samalta. Tuossa projektissa ei ollut edes sen suurempaa tavoitetta kun saada vähän versoja aamupalapöytään. Mutta kun ei niin ei. Ei ne kasva jos niitä ei kastele.

Olin kuitenkin törsännyt Tigerissä pienen omaisuuden (3 euroa) luomulaatuisiin yrttisiemeniin ja turveruukkuihin niin pakko oli yrittää uudestaan. Pohdin mikä auttaisi siihen ettei ne kasvikset kupsahda heti jos mä en joku ilta muistakaan kastella niitä. Sitten muistin että täällä on nurkissa pyörinyt jo pari vuotta tuollainen äidin antama pikku kasvihuone. Siemenet mummokuppeihin ja mummokupit kaappiin!

 

Noita pehmoruukkuja jäi yli vaikka kuinka ja aloin miettiä mistä mä kehitän lisää kasvihuoneita tälle ylioptimistiselle kokeilulleni. Mietin kaikkia mahdollisia konsteja saada kasvihuoneilmasto aikaiseksi. Hölömöintähän tässä oli ehkä se, että mulla on kyllä toinenkin tollainen taimille vartavasten tarkoitettu minikasvihuone. Mutta en mää nyt sitä voinut ottaa kun se on edelleen Harrilla kasvihuoneena! :D

Lopulta keksin käyttää mummilta saamaani lasista tarjoiluastiaa ja siihen kuuluvaa kupua. Nyt tarvii vaan toivoa ettei märän mullan tuoksu pinty tuohon ikuisiksi ajoiksi, olisi vielä kivaa pitää siinä marenkikakkuakin joskus. 

Vieläkin jäi taimikuppeja ja siemeniä yli ja mietin niille sijoituspaikkaa. Katselin ympärilleni parvekkeella ja sitten sen tajusin: keltainen Mikälie! Sehän se on! Mun uusi kasvihuoneeni. Vähän tuorekelmua ympärille ja eikun auringonkukkia odottamaan.

Ei kyllä mitään hajua että miksi kylvin auringonkukkia. Mitä mä niillä sit teen? 

Mutta hei, olen kastellut ja kastellut ja vaan yhtenä iltana unohtanut. Sieltä ne silti puskee.

Kasvihuoneessakin näyttää jotain elämää olevan kun ikkunasta kurkkii.

 Basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa..

On mulla vähän vihreä peukalo!

Lasikuvun alle ei ole tullut muuta kuin pahaa hajua. Tarvii tehdä sinne sitten taas joku kakku.

Annhild oli tehnyt tosi hyvän raparperipiirakan! Se on taas raparperiaika sitten. Muistin et mulla on vielä pakkasessa viimekesäisiä. Huomenna raparperikiisseliä sitte.

Halojaa?

Käyks täällä enää ketään? Ei varmaan kun ei muijastakaan kuulu mitään. :D Tajusin just et melkein kaksi kuukautta on vierähtänyt edellisestä bloggauksesta. Selityksiä ei ole. Voisin sanoa että olen ollut kiireinen häävalmistelujen kanssa, mutta kun ei sekään ole totta. Mä mitään ole valmistellut.

Mulla on kyllä ollut maailman hauskoimmat polttarit. :) Siihen meni ainakin yksi potentiaalinen kirjoitusviikonloppu. Ja vielä muutama päivä senkin jälkeen. 

Olin "Neiti Etsivä" ja tehtäväkin oli aika vaativa, sillä Harri oli kaapattu ja jouduin koko päivän ratkomaan kinkkisiä murhajuttuja ja keräämään lunnasrahat Hartsan vapauttamiseksi. 

Lunnaskirje.

Sain Harrin takaisin kaapparilta eräässä ostoskeskuksen parkkihallissa. Sen jälkeen oli luvassa vielä tanssitunti, saunailta ja biletystä. Ja aika paljon naurua ja riemua!

Lähdössä Harrin etsintään siskojen kanssa.

Niin, et tässä on siis yksi syy miksi en ole ehtinyt kirjoittaa. Muille viikoille mulla ei sitten olekaan selityksiä..voinko syyttää töitä?

Parvekkeelle sain toukokuussa tungettua kaikenlaista, mutta täytyy tunnustaa että nämä vallitsevat "kesäsäät" ei ole kyllä inspiroineet tuohon parvekkeen laittoon kovinkaan paljoa. Onhan siellä jo pari iltaa ehditty istua, mutta sais nyt alkaa ne lämpimät ilmat kyllä vihdoin..

Tänä vuonna ostin sinistä, liilaa, valkoista ja pinkkiä.

Kukkahäkkiin pääsi verenpisara.

Posliinilinnun olen saanut lahjaksi Hollannissa. Se kuulunee laittaa maljakon reunaan, mutta passas tuohon niin hyvin..

Orvokkeja tuli sinne ja tänne. Mummokukkien väri on tänä kesänä pinkki.

Nyt mä paljastan sen viime vuonna metsästä löytämäni aarteen! Se on tällainen melkein puhkiruostunut ihme rautaritilä. Ilmeisesti ollut jossain luukun kantena. Siellä se lojui keskellä metsää yksinään, en ajatellut että sitä kukaan osaa kaivata. Laitoin sen ruusupavulle kiipeilytelineeksi.

Kuva toukokuulta.

Ja kyllähän ne siinä kiipeää! :)

 

Kuva kesäkuulta.

Meinaa ritilä loppua kesken.

Alaosaan kylvin sokeriherneitä. Sieltä ne pinnistää. Reikäiset lehdet eivät onneksi ole hyönteisten aikaansaannosta, vaan meidän kaikkiruokaisen kattimatin...

Yrttiosastolla on minttua, oreganoa, basilikaa ja korianteria. Ja ystävätäs saatu oliivipuu!

Ja lisää herneitä..

Niin että kyllä mä täällä istuu vaikka sateellakin ihan mukavasti. 

Tarkemmin ajatellen voisin vaikka nytkin siirtyä tuonne parvekkeen puolelle...