maanantai 11. helmikuuta 2019

Lämmikettä varpaille ja sormille

Mä olen kaivanut vähän vanhoja projekteja naftaliinista ja koittanut saada kiinniteltyä hihoja, nappeja, saumoja ja mitä niistä nyt puuttuukin. Lapsellekin piti alkaa lämmintä peittoa tekemään turvaistumeen kun ei tuo mahtunut enää siinä olleeseen lämpöpussiin. Ollaan tässä pidetty jonkinlaista hellää unikoulua ja kuuntelen joka ilta kun hollantilainen koittaa saada kiljuvaa jälkelästä uskomaan että nukahtaa voi myös muuten kuin tissi suussa. Jos jaksaa kuunnella 45 minsaa huutoa niin saa viettää iltaa pari tuntia ihan kahdestaan. Se on ihmeellistä. Keskityn iltaisin isompin projekteihin ja pitsineuleisiin, puolihollantilaisen nukkuessa päikkäreitä voi sitten kutoa niitä sukkia. Olen nyt kylmän talven aikana neulonut sukkia lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen.

Anoppi ihan toivoi sukkia. Hänelle vein joulukuun visiitillä sukkaparin sekä loppulangasta tehdyt kädenlämmittimet puutarhahommiin.



Lanka on Novitan 7 Veljestä Polaris. Loppupätkästä tein vielä toisenlaiset kynsikkäät, niitä piti sitten jo hiukan jatkaa vauvan peittoprojektista ylijääneelä värillä.



Kynsikkäät lähtevät vielä asunnottomien neulekeräykseen.

Pappalle lupasin tehdä sukat jouluna, sai tuo odottaa viime viikkoon asti että sain ne postiin.


Näissä lankana Novita 7 Veljestä Aurora sekä Hirviöhousujen kasvoista yli jäänyttä valkoista. Samalla tuli tehtyä sukat myös pinkistä Aurorasta.


Pinkit sukat lähtivät lahjoituksena eteenpäin, samoin kuin 7 Veljestä Multiraidasta tehdyt raitasukat.


Sukat kun yleensä valmistuvat parissa päivässä niin ei ole oikein sellainen olo että olisi jotain neulonut. Mut kai mää olen.

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Reikäinen pinkki prinsessakakku

Tää kakkuilu ei nyt ota laantuakseen. Viime viikonloppuna päätin tehdä prinsessakakun. Ihan hyvä siitä tuli, vaikkakin reikäinen. 🙈 Tarttee vähän harjoitella tuon marsipaanin kanssa. 

Mut hyvää oli. Sisällä oli vadelmaa ja pehmeää vaniljatäytettä. 👍

Syötin tätä siskolle ja sen miehelle, jotka kävivät kylässä kun oli bisneksiä täälläpäin. Mies on kauppias ja toi tullessaan oman kauppansa valikoimaan kuuluvia tuotteita, lähiruokaa, pienpanimoiden oluita ja uuden appelsiinimehupuristimen tuotoksia. Arvostin. Itsellänikin on tapana viedä tuliaisia kun kyläilen, ei nyt ihan koko ruokakassillista, mutta kuitenkin. Se on jotenkin kiva tapa.






Näitä kakkuja on kiva syödä sitten iltaisin stressiin kun vauva huutaa ja mietitään miten sen saisi nukkumaan... Vaikka nyt oli sitten muitakin herkkuja tarjolla.

perjantai 11. tammikuuta 2019

Loppiaiskakku

Mä olen äitiyslomalla jostain syystä innostunut leipomisesta. Se johtuu sitä kun koko ajan on nälkä, tai ainakin kauhea herkkuhimo. Eikä asiaa auta se, että Netflix ja telkku on täynnä kaikenmaailman leivontaohjelmia.

Lauantaivieraiden kunniaksi tein viimeisen jouluisen kakun, jossa oli täytteenä vaniljaa ja luumua. Hyvää oli. Jokin meni kyllä pieleen, sillä viidennen palan jälkeen kakku kallistui uhkaavasti. 







Seuraaville lauantaivieraille yritän tehdä prinsessakakun. Hollantilainen on lähetetty hankkimaan puoli kiloa pinkkiä marsiaania. 👍

lauantai 5. tammikuuta 2019

Matkalankapaniikkihuivi

Onkohan toi otsikko oikeesti yhdyssana? En tiiä. Luin puolihollantilaiselle Tammen kultaisia kirjoja ja mulla meni koko ajan senat sakasin kun niissä oli Suurensuuren karhun suuren suuri puurokulho, sänky jne. Ja koitapa väsyneenä sanoa monta kertaa Kana Karoliina. Ei onnistunut. 🙈 Lapsi (juuri 6 kk, jee!) kattoo silmät pyöreenä että en mä tästä muutenkaan mitään ymmärrä mut toi sössötys ei auta asiaa. Päätin että mun täytyy alkaa lukea jotain tai en osaa enää sitä(kään) kun menen töihin. Hesarin luen jos vauva antaa, yleensä siis en. Oon nyt sit alkanut hömppäpokkareita lukemaan kun pikkukaveri nukkuu, eiköhän sillä pysy valitustenkirjoitustaito yllä. 👍

Niin, mulle tuli siis Hollannissa paniikki, kun lanka loppui kesken. Tämän mahdollisti moni seikka, kuten se, että lähdin matkaan vain yhden puolivalmiin sukkaprojektin kanssa. Lisäksi en tajunnut että siellähän ei ole muuta kuin aikaa kun vauva nukkuu. Ja, ehkä tärkein syy, en toivonut enkä saanut Sinterklaasilta perinteistä kymmenen kilon lankakasaa.

Kävin paikallisessa marketissa hamsteroimassa. Ikävästi oli vain pelkkiä syntettisiä kuituja tarjolla. Valitsin kerän akryyli-viskoosiseikoitelankaa, joka oli ainakin mukavan pehmeää. En tiedä kuka tekee pitsihuivin tweed-langsta, mutta sellainen siitä nyt kuitenkin tuli. Hollantilaisen kotikylällä oli ennen kunnon lankakauppa, mutta se oli häipynyt. 😭






Huivi meni hyvälle ystävälle synttärilahjaksi.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Ihmeiden aikaan

Meidän äiti sanoo aina että ihmeiden aika ei ole ohi. Tai että: "Tää on maailman kahdeksas ihme hei!" Mietin aina pienenä ja tyhmänä et mikä helkutin kahdeksas ihme. Onneksi nykyisin on kaikki tieto käsillä napin painalluksella. Seitsemän ihmettä siis oli jo entuudestaan. Jos äitiä on uskominen niin mä olen lisännyt kahdeksannen ihmeen monta kertaa, esim. siivoamalla huoneeni teininä. 
Nyt olen tehnyt sen taas.

Eka ihme oli se, että pääsin sienimetsään kaverin kanssa. Toinen ihme oli se, että onnistuin löytämään suppilovahveroita, vaikken voinut ajatella muuta kuin sitä että siellä se vauva kotona varmaan huutaa.

Todisteet ihmeestä.

Siellä metsässä kaveri puhui koko ajan sienipiirakasta. Mä mietin että mihin nakkaan omat sieneni kun en niitä kuitenkaan syö. Piti antaa kaverille, mutta se lähti niin sukkelaan palauttamaan anoppinsa autoa että unohdin. Lisäksi unohdin että mun piti tsekata sen sienikorin sisältö, ettei ole mennyt poimimaan muuta kuin suppiksia, kaveri kun oli ekaa kertaa sienimetsässä. Täytyykin laittaa sille viestiä...

Kotona mun reikäjuustoäitiysaivot hoki vaan että "sienipiirakka, sienipiirakka". Tein sitten sellaisen. Tämä on vaatimustasoltaan vähän korkeamman luokan piirakka, sillä se tehtiin vauva kantoliinassa, eikä kukaan loukkaantunut. Kissa loukkaantui*

Mutta en ole siis koskaan tehnyt sienipiirakkaa. Enkä varsinkaan syönyt. Nyt söin, ja otin lisää. Ihmeiden aika ei tosiaan ole ohi!

Täs olis ohjetta:

POHJA

100g luomuvoita
1,5 dl luomuvehnäjauhoja
1 dl luomuruisjauhoja
1 dl perunamuusijauhetta
1 dl emmentalraastetta
0,5 tl suolaa
1 dl vettä

-> sekoita keskenään, taputtele voideltuun vuokaan, laita kylmään täytteen tekemisen ajaksi.

TÄYTE

200g suppilovahveroja
1 iso sipuli tai 2 pientä
2 kananmunaa
2 dl luomu ruokakermaa
1/3 purkkia Cuisine Crème Fraiche pippurisekoitusta
mustapippuria
2 dl emmentalraastetta
salaattijuustokuutioita
luumutomaatteja 

Lisäksi mausteita maun mukaan, esim. timjami.

-> paista sienet ja sipulit pannussa voin kanssa, kunnes sienistä on haihtunut liika neste. Jos sipulia tippuu lattialle, siivoa se.**



-> Kaada sienet ja sipulit piirakkapohjalle. Sekoita keskenään kerma, munat, creme fraice ja 1 dl juustoraastetta.
-> laita sieni-sipuliseoksen päälle haluamasi määrä salaattijuustokuutioita/fetaa sekä puolikkaat pikkutomaatit
-> kaada päälle muna-kermaseos, ripottele päälle haluamasi mausteet, esim. timjami.
-> ripottele lopuksi päälle 1 dl juustoraastetta.
-> Paista 200 asteessa uunin alatasolla  noin 30 min.
-> tarjoa naapurille kun hän tulee hakemaan lainaamasi trimmerin.









***Kissa yritti syödä lattialle pudonneen sipulin, ei maistunut. Löysin sen myöhemmin meidän sängystä, jonne se oli kulkeutunut mun villasukan pohjaan liistaantuneena. Nam. Onneks ei ollu sieni.
















keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Lapselle nimi ja vähä kakkua

No ei vaiskaan, ei me annettu puolihollantilaiselle kakkua. Mutta nimi annettiin. Uuden kodin neliöistä innostuneena kutsuttiin tupa täyteen väkeä...vaikka eihän tämä alakerta ole sen suurempi kuin entinenkään koti. Onneksi sää suosi nimiäisväkeä ja osa nautti kakkunsa aurinkoisella terassilla.

Taiteilin tarjoilupöytään kaksi täytekakkua, lohivoileipäkakun, poropiirakkaa ja italialaisen salaattipiirakan. Tuollaista salaattipiirakkaa olen jo pidempään halunnut kokeilla, nyt tuli tehtyä. Oli kuulemma hyvää -en ehtinyt itse maistamaan.


Käytin ekaa kertaa Kinuskikissan ohjeta. Sieltä löytyi ohje Lapin poro-kinkkupiiraalle sekä salaattipiirakkaan. Myös lohivoileipäkakku myötäili Kinuskikissan ohjetta, en olisi itse keksinyt laittaa väliin sekä kylmä- että lämminsavustettua lohta. Lisäsin mukaan kuitenkin mm. katkaraputuorejuustoa ja munavoita. Kerroksia tuli aika monta, tein aina yhden ja juoksin sitten tissitainnuttamaan vauvan kunnes taas jatkoin. Toivoin juhlissa ettei kukaan kysy mitä kakussa on, koska en ole ihan varma enää mitä sinne tuli silmät kierossa lykittyä. Mutta teki kauppansa.


Täytekakkujen kanssa päätin mennä siitä missä aita on matalin ja ohittaa koristelun, koska se on muutenkin mun kompastuskiveni. Onneksi nakukakut on muotia nyt! Isommassa on sisällä puolukka- ja kinuskitäytteet, pienemmässä (mutta korkeammassa) vaniljaa, omenaa ja banaania. Oli mukavaa leipoa kakkuja pitkästä aikaa.




Silvan äiti teki aivan ihanan vegaanisen mariannekakun, joka sai kehuja myös ei-vegaaneilta.


Kakkujen päällä on samoja kukkia joita oli tilaamissani kukka-asetelmissa. Ikään kuin tämä uusi asuinpaikka ei muutenkin olisi lähes täydellinen; täällä on kukkakauppa! Tai no, viereisessä pitäjässä. Tilasin sieltä kivat kukat, hinta oli kohtuullinen ja toimitus saatiin kotiovelle juhlapäivän aamuna. Uusi vakioasiakas kiittää.



Nyt on viime viikko vielä ihasteltu kukkia ja kauniita lahjoja, vietetty perheaikaa hollantilaisen vanhempien kanssa ja syöty jääkaapista ylijäämäherkut pois. Vihdoin alkaa oikea arki, ei enää muuttohässäkkää tai juhlavalmisteluja. Lauantaina on taloyhtiön syystalkoot, kai sitä täytyy alkaa naapureihin tutustua. 


Onni, kerro minulle,
jos tulet, mistä minä
sinut tunnen?
Onko sinulla ruusu korvan takana?
Silmissä kolme valtamerta, huulilla
kuuden kevään linnut ja naurulle tuoksuvat tuulet?
Onni, jos minä nukun, herätä minut,
ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.
Onni, kun se saapuu se kantaa suurta säkkiä
sylissään.
Siihen se minun murheeni kätkee kaikki,
virran vietäväksi heittää.

Tommy Tabermann
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...