lauantai 30. joulukuuta 2017

Jouluasioita

Mikäs tässä on ollut joululomaillessa, välipäivätkin ovat sujahtaneet ohi ihan huomaamatta kun olen vaan istunut sohvan nurkassa ja neulonut kaikenmoista. Oon katsonut Netflixistä Wallanderia ja ehtinyt jo pettyä kakkoskauteen. Mutta muuten kaikki hyvin.

Vietettiin joulu tänä vuonna varsinaisessa Suomessa osaksi laiskuuttamme ja osaksi siksi, että ajateltiin että ensi vuonna ei kyllä liikahdeta mihkään. Sillon ollaan toivottavasti jo omassa kodissa. Ollaan nytkin joulunpyhät tehtailtu asuntotarjouksia, mutta toistaiseksi ei ole löytynyt myyjän kanssa yhteisymmärrystä hinnasta. Ensi viikolla taas luvassa yhden lupaavan asunnon näyttö..

Multa jäi (taas!) jouluvalmistelut puolitiehen, tai en tiedä onko näissä mitään tietäkään enää. Joulukortteja aloin puuhastella jo hyvissä ajoin, mutta toki niiden viimeistely jäi ihan viime tinkaan ja postit lähtivät kyllä ihan normaalilla merkeillä..onneks en ollut ehtinyt hassata joulumerkkeihin vielä. Koska olen ollut väsynyt ja muutenkin epänormaali, tein kortteja liukuhihnatekniikalla samalla kun katsoin sitä Wallanderin ekaa kautta. Valmistuivat kyllä aiempaa nopeammin. Toki näissä hieman oli pientä vaihtelua ulkoasussa, mutta pohjat oli helppo tehdä sarjatuotantona.

Nyt ehkä viisastuneena valitsisin ohuemman langan tuohon, mutta kun oli niin sopivasti pieni kerä jämälankaa jäljellä vintageneuleesta...




Vikassa oli kokeilumielessä ohuempaa sukkalankaa. Toki sekin oli vaikea saada mahtumaan kirjekuoreen noiden koristepallojen (=muovihelmiä) kanssa.

Kortit olivat siis avattavia ja liimasin takakannen kiinni niin että langanpätkät jäivät kortin sisälle.

Hollantilaisen suotuisalla avustuksella sain joulukoristeet rahdattua tupaan. Harrin kanssa niitä sitten oikeen urakalla tarkistettiin. Hän kun ei ollut ennen mistään joulusta kuullutkaan.




Lahjoitin FB:n kautta meidän kolme vuotta käyttämättä olleen muovikuusen uuteen kotiin. Kuusen kylkiäisenä lähti kassillinen koristeita. Vähän taas tilaa varastoon. Vastaanottaja oli oikein tyytyväinen ja lähetti vielä samana iltana kuvan koristellusta kuusestaan. Helpolla joulumieltä!

Meille ei tullut tänä vuonna kuusta ollenkaan. Ei yksinkertaisesti jaksettu hommata. Kuusen virkaa toimitti Prismasta ostettu pikkusypressi ja joulutuoksut saatiin sitten hyasinteista. Ajateltiin myös ettei kuusi ole hyvä hankinta perheessä, johon kuuluu aika paksu ja kömpelö kiipeilyn harrastaja..




Mummilassa oli kuusi, jonka Harri kuitenkin ihme kyllä jätti rauhaan oikeastaan ihan kokonaan. Vaikea vieläkin uskoa sitä todeksi. Hän jätti myös lahjat repimättä, vaikka niitä lojui kuusen alla ennen aattoa. Taisi olla muuten niin jännää kyläillä ettei hän tohtinut tuhotöihin ruveta ollenkaan. Puhelimesta löytyi yksi kuva todisteeksi neidin joulurauhasta.


Kotona Harri on kyllä katsonut parhaaksi kyseenalaistaa joulukoristeiden sijoittelun.



Kotiin sai nopeasti joulufiiliksen onneksi ihan parillakin koristeella. Harri oli tyytyväinen myös jouluverhoista, olikin ollut jo tylsää kun vanhat verhot (Harrin...) tuli revittyä alas jo lokakuussa.



Aattoa edeltävänä viikonloppuna paistettiin saaristolaisleipää vielä yötä myöden. Siitäkin syntyy joulun tunnelma.

Leipävahti

"En jaksa enää odottaa..."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...