Mä olen aivan ällistynyt itsekin siitä vauhdista millä lankavarastot hupenee. On jopa tarvinnut vähän tilata lisää. Neuloosiin on vaivuttu, diagnosoin että ihan pahimmasta päästä tämä tämän vuotinen tauti. Mutta kyllä se sillä lähtee mistä se on tullutkin, eikun miten se nyt oli.
Pitsihuivien lisäksi olen tehnyt lisää pitsihuiveja ja vähän muitakin huiveja ja aina kun en jaksa aloittaa uutta pitsihuivia niin olen tehnyt yhden illan sukat tai jonkun vauvakuteen. Pervoimmille tarkennuksena että yhden illan sukat on sellaiset joiden tekemisessä menee se yksi ilta. Oon jäänyt Netflix-koukkuun kun siellä on neljä kautta Arrowia. Toki seuraan sitä juonen takia, niinkuin varmasti kaikki muutkin. Välillä meinaa silmukat tippua puikolta.
Mulla oli vielä jämälankalaarissa melkein kokonainen kerä Alize Angora Goldin sini-puna-harmaata lankaa, josta aikaisemmin olen jo tehnyt tunikan. Siitä sitten pipersin itselleni loppuosasta pipon:
ja lopuista vielä hartiahuivin:
Mulla on kirkkaan punainen villakangastakki, joten ajattelin noiden passaavan sen kylkeen kun kylmät ilman toden teolla alkaa. Katsotaan nyt tuleeko niitä käytettyä.
Huivin ohje on sama kuin vauvakutsulahjaksi tekemäni huivin eli Heidi Alanderin ihana Nurmilintu.
Ja eikun jatkamaan neulomista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)