Häistä nimittäin. Tuntuu kun ne olis ollut eilen. Paitsi et eilen istuin flunssassa sohvalla ja katsoin koko True Detectiven 2. kauden. Mut kuiteskin. Tämän listan mukaan meillä oli joko pumpulihääpäivä tai paperihääpäivä viime viikonloppuna ja siksipä vietimme häämatkan numero 1. Jos lasketaan mukaan pokkarin kaikki sivut sekä hotellivarauksen ja matkavarauksen paperitulosteet, niin mulla oli varmaan paperia enemmän mukana kun pumpulia.
Koska me törsättiin suurin osa häälahjarahoista jättikokoiseen sänkyyn, jouduimme aika kauan pohtimaan sellaista häämatkakohdetta joka olis joko lähellä ja kallis yleellinen tai kaukana ja halpa. Toisinsanoen rahat riittää matkustamiseen aika kauas, mutta siellähän sitten oltais pennittöminä sentittöminä. Tai sitten voisi mennä johonkin lähemmäs halvalla ja ottaa hienomman hotellihuoneen ja niin edelleen. Päädyttiin vaihtoehtoon numero kaksi, ja vielä siten että mennään niin lähelle et voidaan mennä useampana vuonna minilomalle kun hääpäivä koittaa.
Luin jo kauan sitten Maanvaivan fb-sivulta vinkin von Stackelberg -hotellista Tallinnassa. Vaikutti niin kivan näköiseltä mestalta että sain hyvin nopeasti hollantilaisen suostumaan huonevaraukseen. Otettiin "Zen Deluxe" -huone ja päälle vielä romantiikka-paketti. Siellä sitten köllittiin pitkä viikonloppu. En ottanut kameraa mukaan, mutta tuli iPadilla napattua muutama kuva.
Huoneessa odotti saapuessa pullo kuoharia sekä hedelmälautanen. Oikeastaan se "lautanen" oli tyhjäksi koverrettu ananas, jossa oli cocktailtikuissa hedelmänpaloja. Siivooja oli askarrellut ruusunterälehdistä sydämen, ja ripotellut terälehtiä oikeastaan kaikkialle huoneeseen pesuhuonetta myöten.
Huoneessa oli tosi iso kylpyhuone ja siellä odotetun mukaisesti poreamme. Harmi vaan että poreamme oli kyllä niin pieni ettei sinne mahtunut kun puolikas ihminen mukavasti istumaan. Bonuksena meillä oli oma sauna, mutta se ei ollut suomalaiselle ja intergroituneelle hollantilaiselle mikään luksushommeli, kotoakin löytyy. :D
Pakettiin kuului myös 1,5 tunnin saunan ja "japanilaisen uima-altaan" käyttö hotellin kylpyläosastolla. Se oli tosi kiva. Japanilainen uima-allas (pitäiskö vaan sanoa jacuzzi..) oli suht iso ja siinä oli erilaisia pore/hierontatoimintoja. Allasosastolle oli meitä varten rahdattu juomat sekä ihan-törkeän-hyvä -napostelulautanen. Siellä olis kauemminkin viihtyny.
Mainittakoon vielä että vaikka hotelli ei ole vanhassakaupungissa, sinne kävelee tosi nopeasti (10 min) kauniin puiston läpi hotellilta. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja palvelualtista. Hotellissa on tunnelmallinen aula/kirjastobaari, kaunis terassi sisäpihalla suihkulähteineen ja aivan mahtava aamupalabuffet. Suosittelen lämpimästi!
Olen vihdoin saanut koneelle vähän hääkuvia latailtua. Tässä vielä hääpäivän tunnelmakuvia. Kaikki kuvat on ottanut erinomainen kuvaaja nimeltä Mika Kurkilahti.
Niin, ja kuvissa on vaan meitä..ei niinkään itsekkäistä syistä vaan siksi, etten halua lätkiä muiden ihmisten kuvia nettiin niiltä kysymättä ja kyllä näistä tunnelma haihtuis jos alkaisin kasvoja suttaamaan.
Sanoin häämatkalle lähdettäessä et eihän sit osteta mitään hääpäivälahjoja ainakaan. Hollantilainen siihen että ei, ei... Tiistaina tulin töistä niin "meille oli vaan tullut tällainen" erehdyttävästi mun hääkimppua muistuttava, mutta noin 3-kertaa suurempi puska...
Kelpaa mulle. Ja tuo mies myöskin. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)