Heip!
Täällä sitä istutaan tekemättä oikein mittää. Torstaina oli kamala työpäivä joka huipentui siihen kun kuuntelin kissan parkumista kuljetuskopassa koko bussimatkan Turusta takas Helsinkiin. Junassa ei yllättäen ollut enää lemmikkipaikkoja jäljellä. Kissa on ollut hoidossa "pappalassa" melkein kuukauden päivät, eli vähän niinkuin kevätlomalla. Ja on se näköjään tehnyt tehtävänsä kun se on saanut juosta ulkona ympyrää..ainakin toistaiseksi se on ollut kotona aika rauhallinen. Vaikka kyllä sen huomaa että kissa on kotona. Jätät katkarapuwokin sekunniksi pöydälle kun haet haarukan laatikosta niin kyllä siihen on jo nenu uponnut. Eilen tein joogaa, joka yhtäkkiä ei ollutkaan yhtään rentoittavaa kun kesken kaiken kissa hyökkää jalkoihin puremaan ja riekkumaan. Vaikka kyllä sekin jotain oppi, tänään näytti tekevän rentoutusharjoituksia ihan samassa asennossa kun meitsi eilen.
...Zzzzz... |
Silloin taannoisella Tiimarireissulla osui sopivasti käteen kaksi pussia oikean munan kokoisia massamunia ja ajattelin että niistä voisi keksiä jotain pääsiäisaskarreltavaa. Keksinkin, päällystin munat nimittäin raidoitetulla ylijäämäsukkalangalla. Ei hajuakaan mitä näillä tehdään nyt sitten, paitsi pidetään koristeena kerran vuodessa..
Ihan hyvin ne passaa vanhojen munien joukkoon kuiteskin. Ostin monen vuoden jälkeen pääsiäistipuja lisää, kun kissa on verottanut tipukantaa aika lujasti. Saa nähdä miten kauan nuo saa olla rauhassa.
Vanhoista pääsiäiskoristetipuista pääsee aina ja ikuisesti esille tämä pääjalkainen tipuversio, jonka olen tehnyt joskus piänenä, en muista missä. Mutta silloin ainakin luulin vielä että tipuilla on nokan alla vielä lisäsuu. Huomaa myös ripset ja signeeraus keskellä päätä. :D
Ihan kun Strömsössä |
Tänään tuli pari kaveria käymään niin sain hyvän tekosyyn leipoa pitkästä aikaa. Mä taidan olla aika mielikuvitukseton kun teen aina muffinseja. Mutta nämäpä olikin mämmimuffinsseja! Nom!
Menen takas soffalle neulomaan. Mulla on loman kunniaksi menossa Twilight-leffamaratoni. Ja karkinsyöntimaratoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti piristää päivääni! Kiitos! :)